Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Opetustoimen ja varhaiskasvatuksen kantelujen määrä nousi, mutta käsittelyajat lyhenivät

Jaa
- Olemme valtakunnallisesti saavuttaneet kaikki tavoitteemme käsittelyajoissa, vaikka syksyllä 2022 meille toivat lisätöitä lakimuutokset, jotka liittyvät yksityisen varhaiskasvatuksen luvanvaraisuuteen, sekä hallintopäätösten oikaisut, jotka liittyvät lapsen ja oppilaan tukeen, johtaja Anu Liljeström kertoo.

Viime vuonna aluehallintovirastot vastaanottivat 387 opetustoimen ja 135 varhaiskasvatuksen kantelua. Se on 91 kantelua enemmän kuin edellisvuonna. Kasvua määrissä on yli 20 %. Kantelujen määrä kasvoi erityisesti Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueella.

– Ratkaisimme kaiken kaikkiaan yhteensä 375 opetustoimen ja 137 varhaiskasvatuksen kantelua. Tämä tarkoittaa sitä, että ratkaisimme 107 kantelua enemmän kuin edellisvuonna, Liljeström laskee.

Opetustoimen kanteluissa nousivat kaikkialla Suomessa yleisimmin esille asiat, jotka koskevat hallintomenettelyä ja hyvää hallintoa, oppimisen tukea tai työntekijän käytöstä. Lisäksi useissa kanteluissa tuotiin esille koulun ja kodin yhteistyön toimimattomuus sekä puutteet oppilaan oikeudessa saada opetusta. Varhaiskasvatuksen kantelujen teemat liittyivät yleisimmin palvelun laatuun ja toimintaan, turvallisuuteen sekä asiakkaan kohteluun.

“Saavutimme tavoitteemme, vaikka lakimuutokset toivat lisätyötä”

– Opetustoimen kanteluiden käsittelyssä saavutimme valtakunnallisesti kahdeksan kuukauden tavoitekeskiarvomme: vuonna 2022 se oli 7,1 kuukautta, Liljeström jatkaa.

Varhaiskasvatuksessa kanteluiden käsittelyaika oli 3,2 kuukautta, joka on selvästi lyhyempi kuin viime vuonna. Joka neljäs varhaiskasvatuksen kantelu siirrettiin käsiteltäväksi muistutuksena.

Yksityisten varhaiskasvatuspalvelujen tuottajien ilmoitusten rekisteröintien keskimääräinen käsittelyaika oli 0,5 kuukautta. Se oli selkeästi edellisvuotta lyhyempi. – Todennäköisesti nämä käsittelyajat kuitenkin pitenevät tulevaisuudessa huomattavasti, sillä tämän vuoden alussa varhaiskasvatuslaki muuttui ja yksityisestä päiväkotitoiminnasta tuli luvanvaraista, Liljeström sanoo.

Opetustoimen oikaisuvaatimuksissa käsittelyaika oli keskimäärin 2,8 kuukautta. Se pysyi siis lähes samana kuin viime vuonna.

Sen jälkeen, kun perusopetuslaki ja varhaiskasvatuslaki muuttuivat viime vuonna lapsen ja oppilaan tuen oikaisuvaatimuksin liittyen, on niihin liittyviä oikaisuvaatimuksia tullut vireille vasta muutamia.

Aluehallintovirastojen tilinpäätös 2022

Lisätietoa

johtaja Anu Liljeström, p. 0295 016 224
etunimi.sukunimi@avi.fi

Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualueen vuoden 2022 tilinpäätöksen valtakunnallinen koordinaattori

Itä-Suomen aluehallintovirasto

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Työtapaturmasta ylikulkuritilällä päiväsakkoja ja yhteisösakkoa30.5.2023 14:00:32 EEST | Tiedote

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi 26.5.2023 puutavaran sahauksen ja muun jatkojalostamisen alalla toimivan yrityksen Keitele Timber Oy:n työturvallisuusrikoksesta 15 000 euron yhteisösakkoon. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta yrityksen tuotantopäällikön sekä tehdaspalvelupäällikön kummankin 20 päiväsakon sakkorangaistukseen. Yrityksen tuotantojohtajan osalta syytteet hylättiin, koska käräjäoikeuden mukaan hänen työtehtäviinsä ei ole varsinaisesti kuulunut työturvallisuuspuutteiden käytännön havainnointi.

Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion työsyrjinnästä – isännöintitoimiston johtajalle sakkoja26.5.2023 13:06:20 EEST | Tiedote

Turkulaisen isännöinti- ja kiinteistöhuoltoyhtiön toimitusjohtaja tuomittiin työsyrjinnästä 25 päiväsakon sakkorangaistukseen. Toimitusjohtaja oli purkanut teknisen isännöitsijän työsuhteen ainakin osin sen vuoksi, että työntekijä oli ilmoittanut yhteistoiminta-asiamiehelle työpaikan yhteistoiminnan laiminlyönneistä uutta työajan seurantajärjestelmää käyttöön otettaessa. Työnantaja tuomittiin myös maksamaan työntekijälle 800 euroa kärsimyskorvausta. Työntekijän oikeudenkäyntikuluja työnantaja joutui korvaamaan lähes 13 000 euroa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme