Tampereen ammattikorkeakoulu

Opiskelijat ideoivat Tampereesta Euroopan parasta opiskelijakaupunkia 2030

Jaa
Tampereen kaupunki ja Tampereen korkeakouluyhteisö osallistuvat yhteisellä toimeksiannolla korkeakouluopiskelijoiden Sprint Innovation Festival -innovointitapahtumaan 15.–19. marraskuuta. Tavoitteena on saada isoja visioita ja rohkeita ehdotuksia, miten Tampereesta tehdään Euroopan paras opiskelijakaupunki 2030.

Sprint Innovation Festival -tapahtumaan osallistuu noin 600 Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijaa, jotka muodostavat monialaisia tiimejä. Opiskelijoiden ratkottavaksi tuodaan yhteensä 15 haastetta, joiden takana on niin isoja kuin pieniäkin yrityksiä ja julkisen sektorin toimijoita. Valmentajia on 30.

Viikon aikana opiskelijatiimit saavat sparrausta valmentajilta ja eri alojen asiantuntijoilta, mutta itse sisällöistä ja niiden esittelystä toimeksiantajille vastaavat opiskelijat. Yhteisenä teemana tänä vuonna on kestävyys – niin sosiaalinen, ekologinen kuin taloudellinenkin.

Tampereen kaupunki ja Tampereen korkeakouluyhteisö osallistuvat nyt ensimmäistä kertaa yhteisellä toimeksiannolla Sprint Innovation Festivaliin. Toimeksianto on muotoiltu tavoitteeksi ”Tampere – the most attractive student city in Europe 2030” haasteeseen https://www.sprintfestival.fi/haaste/tampere-the-most-attractive-student-city-in-europe-2030/.

Korkeakoulujen opiskelijoilta toivotaan ennakkoluulotonta otetta haasteeseen.

– Tamperelaiset korkeakoulut ovat vuodesta toiseen hakutilastojen kärkisijoilla Suomessa, mutta haluamme kehittää Tampereesta tunnetun myös Euroopan tasolla. Vähintä mihin voimme pyrkiä, on olla Euroopan paras kaupunki opiskelijoille, kertoo korkeakouluyhteistyön koordinaattori Max Liikka Tampereen kaupungilta.

Haasteen asettaminen kansainväliseen mittakaavaan on perusteltua.

– Kansainvälisyys, opiskelijoiden hyvinvointi ja kestävä kehitys ovat tärkeitä tavoitteita sekä korkeakouluyhteisölle että kaupungille. Haasteessamme halusimme yhdistää nämä ja kuulla millaisia ehdotuksia poikkitieteelliset opiskelijatiimit ideoivat, kertoo markkinoinnin asiantuntija Marika Nygård Tampereen yliopistosta.

Näkökulmia haasteen käsittelyyn voi olla useita, esimerkiksi kaupunkiympäristö, hyvinvointi, työ, asuminen tai turvallisuus.

– Rohkaisemme opiskelijatiimejä ideoimaan isosti ja rohkeasti mutta samalla sen verran konkreettisesti, että pääsemme kiinni ideoiden työstämiseen ihan käytännössä, sanoo Tampereen ammattikorkeakoulua edustava sisäisen viestinnän tuottaja Leena Stenman.

Tampereen kaupunki ja Tampereen korkeakouluyhteisö ovat sopineet strategisesta yhteistyöstä, jonka tavoitteena on muun muassa kasvattaa Tampereen pito- ja vetovoimaa kansainvälisesti kiinnostavana kaupunkina. Lisää aiheesta: Tampereen kaupunki ja korkeakouluyhteisö strategiseen yhteistyöhön | Tampereen korkeakouluyhteisö (tuni.fi)

Sprint Innovation Festival 2021 (https://www.sprintfestival.fi/) viikko 15.–19.11. toteutetaan, kuten viime vuonnakin, virtuaalitapahtumana. Voittajaehdotukset julkistetaan perjantaina 19.11. iltapäivällä suuressa loppuseremoniassa.

Lisätietoa

Tampereen kaupunki:
Max Liikka, koordinaattori, korkeakouluyhteistyö, max.liikka@tampere.fi, p. 041 730 8868

Tampereen yliopisto:
Marika Nygård, markkinoinnin asiantuntija, marika.nygard@tuni.fi, p. 050 569 9977

Tampereen ammattikorkeakoulu:
Leena Stenman, tuottaja, sisäinen viestintä, leena.stenman@tuni.fi, p. 050 384 4900

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Tampereen ammattikorkeakoulu
Tampereen ammattikorkeakoulu
Kuntokatu 3
33520 TAMPERE

p. 0294 5222https://www.tuni.fi/tamk

Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 10 000 opiskelijaa ja vakituista henkilöstöä noin 700.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye