Aalto EE

Opiskelijat suunnittelivat Aalto MBA -ohjelmista valmistuville uudet viitat ja hatut

Jaa
Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun muotoilun laitoksen maisteriopiskelijat suunnittelivat Aalto University Executive Educationin (Aalto EE) MBA- ja Executive MBA -valmistujaisten uudet viitat ja -hatut. Ne henkivät Aalto EE:n brändiä ja laadukkuutta ja muistuttavat Aallon erityisyydestä myös johtavana pohjoismaisena muotoilukouluna.

Erilaisia viittoja ja hattuja käytetään yleisesti ympäri maailman erilaisten MBA-ohjelmien valmistujaisissa eli graduaatiossa. Aalto EE halusi omiin valmistujaisiinsa yksilölliset, nykyaiakaiset ja tilaisuuden arvokkuutta henkivät asut. Käyttömukavuus oli myös tärkeä kriteeri, sillä seremoniallinen tilaisuus vaatii hengittävää ja kevyttä materiaalia.

- Opiskelijat Eveliina Ronkainen ja Ksenia Afanasjeva ymmärsivät tismalleen, mitä halusimme. On kunnia saada pukea valmistuvat johtajat lahjakkaiden nuorten luomuksiin. Ne olivat käytössä ensimmäistä kertaa Aalto Executive MBA -ohjelman graduaatiossa marraskuussa ja herättivät ansaittua kiittävää huomiota niin valmistuneissa kuin yleisössäkin, kertoo projektia Aalto EE:n puolella vetänyt johtaja Riitta Lumme-Tuomala.

Muotoilun professori Jaana Beidlerilla, lehtori Jane Palmulla sekä lehtori Ilona Hyötyläisellä oli tärkeä rooli vuoden kestäneessä projektissa.

- Projekti oli kiinnostava sekä haastava, sillä asut tehtiin pitkäaikaiseen käyttöön sopivaksi ja käyttötilanne asetti paljon rajoituksia suunnittelulle. Opiskelijat kuitenkin löysivät hyvin toimivat ratkaisut. Loimme lisäksi asuille oma tuotantopolun materiaalien ja tarvikkeiden toimittajista ompeluun. Tässä olennaisena apuna oli kaavoituksen lehtori Jane Palmu. Asujen valmistumisen eteen oli siis tehtävä paljon työtä, päätöksia sekä yhteistyötä, valottaa lehtori Ilona Hyötyläinen Aalto-yliopistosta.

Lisätiedot

Riitta Lumme-Tuomala
Head of Growth
Director, Russia and Talent Management
Aalto University Executive Education (Aalto EE)
Puhelin 040 838 6113
riitta.lumme-tuomala@aaltoee.fi

Ilona Hyötyläinen
lehtori
Aalto-yliopisto
Puhelin 050 303 0530
ilona.hyotylainen@aalto.fi

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto EE
Aalto EE
Runeberginkatu 14-16
00100 HELSINKI

010 8373700https://www.aaltoee.fi/

Aalto University Executive Education Oy

Aalto University Executive Education tarjoaa korkealaatuisia liikkeenjohdon kehittämispalveluja (Aalto EE) ja asiantuntijoiden täydennyskoulutusta (Aalto PRO) sekä palveluita yrittäjyyden kehittämiseksi (Aalto ENT). Monipuolisessa kokonaisuudessa yhdistyvät käytännön osaaminen ja Aalto-yliopiston uusin tutkimustieto.

Yhtiön vahvuuksia ovat globaali toimintamalli ja monipuolinen tarjonta. Suomen ja Singaporen lisäksi Aalto EE tarjoaa ohjelmia Puolassa, Ruotsissa, Etelä-Koreassa, Taiwanissa, Kiinassa, Indonesiassa, Iranissa, Baltiassa ja Venäjällä sekä Vietnamissa. Aalto University Executive Educationilla on kolme arvostettua laatuleimaa eli akkreditointia: AACSB, AMBA ja EQUIS. Se kuuluu näin ollen maailman instituutioista koostuvaan 0,5 prosentin parhaimmistoon.

Aalto-yliopisto. Kohti parempaa maailmaa.

Aalto-yliopisto on rohkeiden ajattelijoiden yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Tunnistamme ja ratkaisemme yhteiskunnan suuria haasteita ja rakennamme innovatiivista tulevaisuutta. Yliopistossa on kuusi korkeakoulua, lähes 11 000 opiskelijaa ja yli 400 professoria. Kampuksemme sijaitsevat Espoossa ja Helsingissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto EE

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye