Insinööriopiskelijaliitto IOL ry

Opiskelijavalinnassa on mitattava motivaatiota

Jaa

Insinööriopiskelijaliitto IOL näkee opiskelijavalintauudistuksessa potentiaalin katastrofille. IOL:n mielestä opiskelijavalinnassa pitää korostua tasavertaisuus ja motivaation mittaaminen.

– Tulossa oleva uudistus on täysin päinvastainen. Tasapuolista vertailua ylioppilaskokeen ja ammatillisen toisen asteen tutkinnon välillä on mahdotonta tehdä yhdenvertaisesti. On myös hankala nähdä motivaatiota tietyn alan korkeakoulutusta kohtaan, jos motivaatio olisi pitänyt tuoda esille vuosia ennen haun ajankohtaisuutta, puhumattakaan niistä kaikista, jotka eivät tiedä mitä tekevät toisen asteen jälkeen, IOL huomauttaa kannanotossaan.

Opiskelijavalintauudistus on puhuttanut kuluneen vuoden aikana. Todistusvalinnan tuominen osaksi korkeakoulujen valintaperusteita ei ole mikään uusi asia, mutta esitetyllä laajuudella sellaista ei ole ollut käytössä ennen. Tarkoituksena uudistuksella on ollut vähentää päällekkäisyyksiä pääsykokeisiin valmistautumisessa ja keskeneräisten opintojen loppuun saattamisessa sekä ehkäistä stressiä opiskelemaan pääsemisestä.

– Tavoitteemme on saada kaikille aloille kaikkein motivoituneimmat hakijat, siten vältämme keskeyttämisiä ja koulutukseen menevien resurssien hukkakäyttöä, sanoo IOL:n puheenjohtaja Miihkali Härkönen.

Insinööriopiskelijaliitto linjaa uudistetussa koulutuspoliittisessa asiakirjassaan, että tekniikan alan AMK-koulutukseen tulee tuoda valintaperusteeksi valtakunnallinen alakohtainen ennakkotehtävä kaikille hakijoille. Sillä tavoin hakijat ovat samalla lähtöviivalla ja saavat jo hakuvaiheessa ensituntumaa alasta, jolle ovat hakeutumassa. Näin hakijat todennäköisemmin päätyvät haluamalleen alalle.

– Paljon puhuttujen valmennuskurssien sijaan ennakkotehtävää käyttämällä hakijat joutuvat todistamaan motivaationsa ja soveltuvuutensa koulutusta kohtaan. Sillä tavoin myös eri sosioekonomisista taustoista tulevat opiskelijat ovat yhdenvertaisia keskenään, toteaa varapuheenjohtaja Teemu Karttunen.

IOL:n mukaan ennakkotehtävään pohjaavan opiskelijavalinnan vahvuus löytyy siitä, että toisin kuin perinteisissä pääsykokeissa, voidaan keskittyä mittaamaan hakijoiden valmiuksia omaksua kyseiselle alalle tärkeää tietotaitoa. Samalla ennakkotehtävä luo paremman kuvan tulevista opinnoista. Kun opiskeltavan alan omaksuminen on helppoa ja luontevaa, kasvaa motivaatio opintoihin ja siten valmistuminenkin nopeutuu.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja: puheenjohtaja Miihkali Härkönen puh. 0400 722 721

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Insinööriopiskelijaliitto IOL ry
Insinööriopiskelijaliitto IOL ry
Ratavartijankatu 2
00520 HELSINKI

0201 801 801http://www.iol.fi

Insinööriopiskelijaliitto IOL on vuonna 1955 perustettu, ainoa vain tekniikan alan ammattikorkeakouluopiskelijoita edustava järjestö. Insinööriopiskelijaliitolla on 23 paikallisyhdistystä, joiden toiminnasta vastaavat sadat opiskelija-aktiivit ympäri Suomen. Liittoon kuuluu noin 17 000 insinööri- ja muuta tekniikan alan opiskelijaa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Insinööriopiskelijaliitto IOL ry

Jarno Välinen valittiin IOL:n vuoden 2016 puheenjohtajaksi17.11.2015 10:53Tiedote

Insinööriopiskelijaliitto IOL ry:n liittokokous oli koolla Helsingissä Best Western Hotel Haagassa 14.-15.11.2015. Kokouksessa päätettiin vuoden 2016 suuntalinjoista talousarvion ja toimintasuunnitelman muodossa ja hyväksyttiin toimintakertomus ja tilinpäätös sekä myönnettiin tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2014. Lisäksi kokouksessa hyväksyttiin liiton viestintästrategia sekä koulutuspoliittinen asiakirja.

Ammattitaitoisia työntekijöitä ei synny itsestään17.11.2015 10:45Tiedote

Ammattikorkeakoululain mukaan ammattikorkeakoulun tehtävänä on antaa valmiudet työelämän ja sen kehittämisen vaatimuksiin. Parhaat valmiudet toimia työelämässä saadaan opiskelujen aikana kertyneestä laadukkaasta ja monipuolisesta työkokemuksesta. Kattava ja laadukas työkokemus on erityisen tärkeää vastavalmistuneen insinöörin näkökulmasta. Työelämävalmiuksien kartuttamista varten opiskelijat suorittavat työharjoittelua opintojensa aikana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme