SDP EDUSKUNTA

Oppositio odottaa yhä hallituksen ratkaisuja

Jaa

Hallituksen täydentävä vastine ei ratkaise sote-uudistuksen perustuslaillisia ongelmia, joihin perustuslakivaliokunta on edellyttänyt sosiaali- ja terveysvaliokunnan kiinnittävän huomiota.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta on aamulla saanut hallituksen täydentävän vastineen esittelyn ja edustajat ovat saaneet kysyä hallituksen esittämistä korjauksista. Toteamme, että hallituksen vastaukset vaikuttavat yhä riittämättömiltä perustuslakivaliokunnan edellyttämiin muutosvaatimuksiin nähden. Vastineessa ei esitetä riittäviä uusia ratkaisuehdotuksia soten rahoitukseen ja notifiointiin. Myös tietosuojaan liittyvissä kysymyksissä hallituksen esittämät ratkaisut ovat jääneet epäselviksi. Julkisen palveluntuottajan roolia on täsmennetty, mutta peruskysymykseen julkisen palvelutuotannon turvaamisesta kaikissa olosuhteissa ei ole saatu selvää vastausta.

Oppositio vetoaa hallitukseen, että se yrittäisi vielä vakavasti tehdä siltä pitkään vaadittuja korjauksia sote-esitykseen. Aikaa ei ole enää hukattavaksi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anneli Kiljunen, 050 511 3123
Kristiina Salonen, 050 512 0010
Arja Juvonen, 050 531 1108
Outi Alanko-Kahiluoto, 050 512 1727
Aino-Kaisa Pekonen, 050 512 0119
Veronica Rehn-Kivi, 050 344 5031
Sari Tanus, 050 512 1303

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Taavitsainen: Valtionyhtiö Posti tekee palkkahalpuutusretken Tallinnaan21.3.2019 14:42:50 EETTiedote

SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen pitää järkyttävänä valtionyhtiö Postin Virosta haettavaa palkkahalpuutusta. Postin tänään päättyneet yt-neuvottelut johtivat 59 työntekijän irtisanomiseen. Irtisanomiset koskivat hallinnollisia tehtäviä. Lisäksi työtehtäviä siirtyi Suomesta Tallinnaan. Siirtoja on julkisuudessa olleiden tietojen perusteella suunniteltu jo pidemmän aikaa.

SDP:n Haatainen: Eläkeläisten arjen parantaminen vaatii määrätietoisia toimenpiteitä21.3.2019 12:43:20 EETTiedote

- Monen eläkeläisen arki on kamppailua toimeentulon kanssa ja miten pienet tulot saa riittämään elämän välttämättömiin menoihin. SDP on sitoutunut pienituloisten eläkeläisten eläkkeiden korotukseen ja eläkeläisköyhyyden vähentämiseen. Tämän toteuttamiseksi olemme esittäneet useita toimenpiteitä, sanoi eduskunnan varapuhemies Tuula Haatainen Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry:n paneelissa torstaina. - On ensiarvoisen tärkeää, että pienituloisten eläkeläisten käteen jäävää tuloa pystytään nostamaan. Siksi tarvitaan toimenpideohjelma, jolla nostetaan asteittain pienituloisten, alle 1400 euroa kuukaudessa ansaitsevien eläkeläisten ansioita 100 eurolla. Myös takuueläkkeen korottaminen tuo monille helpotusta tilanteeseen. - Sipilän hallitus on kurjistanut eläkeläisten tilannetta jatkamalla vuosi toisensa jälkeen kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien jäädytyksiä ja tekemällä tasoleikkauksen. Nämä on lopetettava ja indeksitarkistukset palautettava, vaati Haatainen. - Kun ihminen vanhen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme