Suomen ortodoksinen kirkko

Ortodoksiset kirkkopäivät Lappeenrannassa 28.-30. elokuuta

Jaa
Suomen ortodoksisen kirkon suurtapahtumassa pohditaan lähimmäisyyttä ja diakoniaa myös kansainvälisessä mittakaavassa.
Lasten rakentama / askartelema ortodoksinen kirkko Vuoksen rannalla.
Lasten rakentama / askartelema ortodoksinen kirkko Vuoksen rannalla.

Suomen ortodoksisessa kirkossa viiden vuoden välein järjestettävät kirkkopäivät vietetään tänä vuonna Helsingin hiippakuntaan kuuluvassa Lappeenrannassa. Linnoituksen alueelle sijoittuvan tapahtuman teemana on "Ihmisten kirkko".

Viikonlopun ohjelmakokonaisuus on rakennettu yhteisten jumalanpalvelusten sekä lähimmäisyyden, vapaaehtoisen auttamisen ja diakonian ympärille.

Tapahtumassa juhlistetaan myös Suomen vanhinta ortodoksista kirkkoa. Lappeenrannassa sijaitseva Jumalansynnyttäjän suojeluksen juhlalle pyhitetty kirkko täyttää tänä vuonna 230 vuotta.

Kirkkopäivien teemaa lähestytään tapahtumassa sekä suomalaisesta että kansainvälisestä näkökulmasta. Kansainväliset vieraat saapuvat Venäjältä, Burundista, Etiopiasta ja Keniasta.

Piispa Innocentios (Burundi) toimii kolmen maan alueelle jakaantuvan Ruandan ja Burundin hiippakunnan johdossa. Hän puhuu lauantaina kello 9-10 otsikolla Kirkko ja sovinnon rakentaminen Ruandassa ja Burundissa.

Gennet Mengistu (Etiopia) on köyhyyden kitkemisen ja tasa-arvon edelläkävijöitä Etiopiassa. Tämän voimanaisen perustama Maedot -järjestö edistää maassa naisten ja lasten hyvinvointia ja taloudellisia ihmisoikeuksia. Gennet Mengistu ja tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen keskustelevat lauantaina kello 15-16 otsikolla Mitä on hyvä elämä? Näkökulmia Etiopiasta ja Suomesta.

Evangelos Thiani (Kenia) on teologi ja kehitysmaatutkimuksen jatko-opiskelija. Hän tutkii ortodoksisen kirkon historiaa Keniassa.

Viipurin piispa Ignati vastaa Venäjän ortodoksisen kirkon nuorisotyöstä. Hän puhuu lauantaina kello 15 otsikolla Missio nuorten parissa.

Kirkkopäivävieraat toivottaa tervetulleeksi Helsingin ortodoksisen hiippakunnan piispa, metropoliitta Ambrosius. Hän puhuu lauantaina kello 11.30 alkavan ristisaaton yhteydessä ja toimittaa myös liturgian sunnuntaina kello 9.

Tapahtuman kohtaamispaikkakeskusteluissa pohditaan lähimmäisyyden ja diakonian lisäksi myös kirkon tradition ja inspiraation suhdetta, hengen ja mielen terveyttä sekä pappien puolisoiden eli ns. maatuskoiden roolia nykyajassa.

Muu ohjelma koostuu kaikenikäisille kävijöille suunnatuista työpajoista (lego-, ikonimaalaus-, käspaikka- ja kirkkolaulutyöpajat) ja konserteista sekä basaarista, jossa esittäytyvät kirkollisten järjestöjen lisäksi sekä Valamon että Lintulan luostarit ja ortodoksiseen kulttuuriin perehtyneet käsityöläiset. Lauantain Kulmakivi -konsertissa esiintyy Jukka Poika.

Kirkkopäivät toteutetaan Suomen ortodoksisen kirkon, Lappeenrannan ortodoksisen seurakunnan ja kirkollisten järjestöjen yhteistyönä. Mukana ovat esimerkiksi Ortodoksisten Nuorten Liitto ONL ry, Pyhän Sergein ja Hermanin Veljeskunta PSHV ry ja Filantropia ry.

Lämpimästi tervetuloa!

 

MEDIALLE:

 

Kirkkopäivien media-akkreditointi 24.8. mennessä: Minna Rasku, minna.rasku@ort.fi, 044 756 7078

 

Mediayhteydenotot kirkkopäivien aikana: Maria Hattunen, maria.hattunen@ort.fi, 040 481 9240 ja Miro Järnefelt, miro.järnefelt@ort.fi, 040 088 2042.

 

Kirkkopäiväsivusto: http://www.ortodoksisetkirkkopaivat.fi/

Kirkkopäivien koko ohjelma: http://www.ortodoksisetkirkkopaivat.fi/ohjelma/

 

Suomen ortodoksinen kirkko: http://www.ort.fi/

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Minna Rasku
Projektipäällikkö
Filantropia ry
minna.rasku@ort.fi
044 756 7078


Maria Hattunen
Tiedottaja
Suomen ortodoksinen kirkko
maria.hattunen@ort.fi
040 481 9240

Kuvat

Lasten rakentama / askartelema ortodoksinen kirkko Vuoksen rannalla.
Lasten rakentama / askartelema ortodoksinen kirkko Vuoksen rannalla.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen ortodoksinen kirkko
Suomen ortodoksinen kirkko
Suomen ortodoksinen kirkko, Karjalankatu 1
70110 KUOPIO

info@ort.fihttp://www.ort.fi
Suomen ortodoksinen kirkko on toinen Suomen niin sanotuista kansallisista kirkoista. Kirkkoon kuuluu yli 60 000 jäsentä (noin 1 % Suomen väestöstä) ja sen jäsenmäärä on kasvanut tasaisesti viime vuosina erityisesti maahanmuuton myötä. Suomen ortodoksinen kirkko kuuluu autonomisena arkkipiispakuntana Konstantinopolin ekumeeniseen patriarkaattiin. Kirkon korkeimpana piispana toimii Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartolomeos ja Suomessa Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo. Suomessa on kolme hiippakuntaa, Karjalan, Oulun ja Helsingin hiippakunnat, joista jokaista hiippakuntaa johtaa piispa, jota yleensä kutsutaan metrpoliitaksi. Hiippakunnat jakautuvat seurakuntiin. Suomen ortodoksisen kirkon internetsivu: http://ort.fi/
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye