Tradenomit

Osaamisen kehittäminen ja palkka-avoimuus lisäävät työpaikkojen vetovoimaa

Jaa
Useilla toimialoilla kärsitään työvoimapulasta ja samalla kilpailu osaajista kiristyy. Jatkossa yritysten kilpailutekijöiksi muodostuvat myös osaamisen kehittäminen, vaikuttamismahdollisuudet työaikoihin ja -tehtäviin sekä palkkapolitiikan läpinäkyvyys.

- Kilpailtaessa osaajista yritysten on kiinnitettävä huomiota moneen eri osatekijään, mutta yksi keskeinen kilpailutekijä on palkkaerojen tasaaminen, sanoo valtuuston puheenjohtaja Jaana Carlenius. - Palkkasalaisuus ruokkii osaltaan erityisesti niin sanottuja selittämättömiä palkkaeroja.

Tradenominaisten ja -miesten välinen palkkaero on 635 euroa miesten hyväksi. Palkkaeroa osittain selittävät erot eri toimialoille ja tehtäviin sijoittumisessa, mutta edelleenkin selittämätön palkkaero tradenomien keskuudessa on 7,1 prosenttia.

- Tavoittenamme on poistaa selittämättömät palkkaerot sukupuolesta riippumatta, Carlenius jatkaa. - Parhaiten tähän päästään avoimella palkkapolitiikalla sekä sillä, että jäsenillämme on selkeä käsitys palkkojen määräytymisestä ja riittävästi tietoa palkoista.

Eri toimialojen osaajapulaan lääkkeksi on esitetty muunmuassa koulutuksen aloituspaikkojen lisäämistä sekä muuntokoulutusta.

- Tulevaisuudessa tarvitaan uudenlaista osaamista jo pelkästään digitalisaationkin takia, puheenjohtaja Niko Aaltonen sanoo. - Koulutusjärjestelmä tuottaa uutta osaamista työmarkkinoille, mutta aloituspaikkoja lisäämällä lisäosaamista on saatavilla vasta useamman vuoden kuluttua koulutuksen alkamisesta, muistuttaa Aaltonen.

- Muuntokoulutus on keskeinen elementti osaamisen kehittämisessä ja siinä ammattikorkeakouluilla on tärkeä rooli, Aaltonen toteaa. - Samalla myös yritysten on huolehdittava olemassaolevan henkilöstönsä kouluttamisesta, jotta korkea ja ajantasainen osaaminen säilyy. Osaamisen kehittäminen on yhtälailla yksilön, työelämän kuin koulutussektorin yhteispeliä, summaa Aaltonen.

Työelämän kehittämisestä keskustellaan tänään Tradenomipäivässä. Alustajina mm. toimittaja Anna Perho sekä IT-alan vaikuttaja Taneli Tikka.Tilaisuuden ohjelmaa voi seurata verkossa kello 10.30-16.30 välillä osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=qq1BytcdLK4.

Lisätiedot:

Niko Aaltonen, puheenjohtaja
p.040 512 2836

Jaana Carlenius, valtuuston puheenjohtaja
p. 040 560 4556

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tradenomit
Tradenomit
Ratavartijankatu 2 (A-porras, 6.krs)
00520 HELSINKI

020 155 8800 (vaihde)http://www.tradenomi.fi

Tradenomiliitto TRAL on tradenomi- ja tradenomi (ylempi AMK)- tutkinnon suorittaneiden oma ammattijärjestö. Palvelemme ja edustamme tradenomeja työelämään ja koulutukseen liittyvissä kysymyksissä. TRAL on lähes 33 000 jäsenellään Akavan viidenneksi suurin liitto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tradenomit

Tradenomien palkat nousivat 5,7 prosenttia viime vuonna7.3.2024 10:36:29 EET | Tiedote

Tradenomien palkat nousivat normaalia enemmän muiden palkansaajien tavoin vuonna 2023. Keskipalkassa oli nousua noin 5,7 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Merkittävämpänä syynä tähän oli aiempaa korkeammat yleiskorotukset, jotka sisälsivät niin prosentuaaliset tai euromääräiset korotukset kuukausipalkkoihin että kertaerät. Jäsentutkimuksemme mukaan tradenomien keskipalkka on 4347 euroa kuukaudessa. Viime vuoden normaalia suuremmat korotukset eivät kuitenkaan parantaneet ostovoimaa rajun inflaation vuoksi.

Tradenomit mukana Akavan mielenilmauksessa22.1.2024 10:41:33 EET | Tiedote

Tradenomit on mukana Akavan koordinoimassa mielenilmauksessa 6. helmikuuta. - Olemme kärsivällisesti yrittäneet käydä vuoropuhelua hallitusohjelman työelämäkirjauksista, mutta valitettavasti kaikki esittämämme ratkaisuvaihtoehdot ovat kaikuneet kuuroille korville, sanoo puheenjohtaja Jaakko Hyvönen. - Nyt pettymys työelämäasioiden yksipuolisesta muuttamisesta purkautuu myös meidän kentällä laillisen poliittisen mielenilmauksen muodossa, Hyvönen jatkaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye