Aalto EE

Osaamisen murros vaikuttaa Suomen kilpailukykyyn – organisaatioiden johtajilla merkittävä rooli

Jaa
Aalto University Executive Education (Aalto EE) on tehnyt johtajilta johtajille tarkoitetun käsikirjan osaamisen murrokseen ja Suomen kilpailukyvyn parantamiseen. Kirja on tehty yhteistyössä Aalto-yliopiston työelämäprofessori Risto Sarvaksen ja opiskelijoiden kanssa. ”Saa soveltaa – osaamisen ja kilpailukyvyn pieni käsikirja” julkaistaan torstaina 12.9.2019.

Yritysten ja organisaatioiden päätöksentekijät ovat tärkeässä roolissa yhteiskunnan muutosagentteina ja menestyksen mahdollistajina. Niinpä Aalto EE kokosi joukon julkisen sektorin, akatemian ja yritysmaailman päätöksentekijöitä ja osaamisen asiantuntijoita kolmen tilaisuuden keskustelusarjaan, jossa pohdittiin osaamisen murrosta kilpailukyvyn näkökulmasta. Ryhmän keskustelut ja ratkaisut on dokumentoitu ja julkaistaan osaamisen ja kilpailukyvyn käsikirjana – eräänlaisena vertaistukena - päätöksentekijöille.

”Monipuolisten ja höydyllisten työn murrosta käsittelevien tutkimusten, lukuisien raporttien sekä komiteoiden lisäksi on hyvä olla olemassa käytännöllinen käsikirja, joka puhuu strategian kieltä, ja on helposti ja kursailematta yhteensovitettavissa yrityksen päätöksentekijöiden maailmaan”, kertoo Raija Kuokkanen, Head of Thought Leadership and Design, Aalto EE.

Keskusteluissa nousi esiin seitsemän teemaa

Useat teemat, käsitteet ja ajattelun polut toistuvat keskusteluissa usein. Nämä tiivistettiin kirjassa seitsemään teemaan: muutos, käsitys työstä, vastuu osaamisesta, merkityksellisyys, kriittinen ajattelu, metaosaaminen sekä siilot ja raja-aidat.

On tarpeen yhdessä purkaa, rajata, yhdistää ja fokusoida se, mikä on kussakin kontekstissa relevantti muutos, joka painostaa, ja toisaalta, mikä relevantti muutos pitää itse toteuttaa. Muutokseen voi passiivisesti reagoida tai sitten olla muutoksen ajuri; muutosagentti.

Työn murroksen keskellä muuttuu käsitys siitä, mitä työ on. Keskeiseksi työssä nousee se, että saavutetaan tavoitteet ennalta määriteltyjen toimenkuvien noudattamisen sijaan.

Organisaatiolla on sekä vastuu että halu pitää itsensä kilpailukykyisenä ja toimivana, tässä on keskeisessä roolissa henkilöstön osaaminen.

Merkityksellisyys korostuu kaikessa. Työn murros pakottaa yrityksen luomaan työntekijöidensä kesken yhteisiä merkityksiä, ja arvokeskustelut tulevat tässä väkisinkin

Kriittinen ajattelu kerto siitä, että terveelle realismille sekä rehellisyydelle on kysyntää enemmän kuin sitä on tarjolla.

On tarve metaosaamiselle; uudenlaiselle osaamiselle ja taidoille. Siinä korostuu olemassa olevien osaamisten ja erilaisten asioiden yhdistäminen kokonaisuuksiksi; eräänlainen arkkitehtimäinen kokonaisuuksien hahmottaminen.

Vanhat rakenteet eivät enää vastaa tämän hetken tekemisen ja ajattelun malleja, vaan pikemmin ne estävät järkeviä ihmisiä toimimasta järkevästi. Rajattomuus ei kuitenkaan tuo onnea. Sekä ajattelu että tekeminen tarvitsevat reunoja, raameja ja rajoja.

Lisätietoja

Kirjan voi ladata pdf-tiedostona osoitteesta www.aaltoee.fi/pienikasikirja

Raija Kuokkanen

Head of Thought Leadership and Design
Head of New Ventures and Partnerships
Puh. 010 837 3737
raija.kuokkanen@aaltoee.fi

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto EE
Aalto EE
Runeberginkatu 14-16
00100 HELSINKI

010 8373700https://www.aaltoee.fi/

Aalto University Executive Education and Professional Development

Aalto University Executive Education and Professional Development (Aalto EE) tarjoaa vaikuttavia liikkeenjohdon ja asiantuntijoiden valmennus-, koulutus- ja kehittämispalveluita. Aalto EE yhdistää laaja-alaisesti käytännön osaamisen sekä Aalto-yliopiston uusimman tutkimustiedon. Toimimme elämänlaajuisen oppimisen alustana liikkeenjohdolle ja asiantuntijoille heidän uransa eri vaiheissa, sekä organisaatioiden strategisena kumppanina mahdollistaen uudistumisen nopeasti muuttuvassa liiketoimintaympäristössä. Koulutusohjelmamme antavat konkreettisia ratkaisuja, älyllistä pääomaa ja ammatillista etumatkaa niin yksilöille kuin organisaatioille.

Aalto EE:llä on kaksi tukikohtaa: päätoimistomme ja -koulutustilamme sijaitsevat Helsingissä, Aasian alueen toimintoja koordinoidaan puolestaan Singaporesta käsin. Suomen ja Singaporen lisäksi tarjoamme ohjelmia kansainvälisesti. Osana Aalto-yliopistoa Aalto EE:llä on kolme arvostetuinta yliopistomaailman laatuakkreditointia: AACSB, AMBA ja EQUIS. Kuulumme näin ollen maailman instituutioista koostuvaan yhden prosentin parhaimmistoon.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto EE

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye