Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Osakemarkkinat tarvitsevat lisää polttoainetta nousuun – Danske Bank ennakoi niitä löytyvän kauppapolitiikasta ja brexitistä

Jaa
Osakemarkkinat ovat houkuttelevin vaihtoehto tuottoa hakevalle sijoittajalle vuonna 2019. Markkinoiden kehitys riippuu nyt Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasodasta, brexitistä ja keskuspankeista, arvioi senioristrategi Tuukka Kemppainen.

Danske Bank ennustaa tuoreessa sijoitusnäkemyksessään, että vuoden alussa alkanut globaali nousu osakemarkkinoilla tulee jatkumaan.

”Osakekurssien nousun jatkuminen edellyttää uutta polttoainetta rahoitusmarkkinoille. Odotamme, että makrotaloudellinen ja poliittinen kehitys tukevat osakkeita vuonna 2019 ja että osakkeissa on edelleen nousupotentiaalia”, sanoo Danske Bankin senioristrategi Tuukka Kemppainen.

Danske Bank ennustaa osakkeiden kallistuvan seuraavien 12 kuukauden aikana globaalisti keskimäärin 5-7 prosenttia. Kemppaisen ennusteessa osakkeiden kallistuminen saa vetoapua useasta tekijästä. Politiikan vaikutus kursseihin on nyt vahva, ja Danske Bank ennustaa suotuisten päätösten tukevan kurssien nousua.

”Odotamme Yhdysvaltojen ja Kiinan tekevän sopimuksen, joka lopettaa kauppasodan. Pidämme epätodennäköisenä kovaa brexitiä ilman sopimuksia tulevista Iso-Britannian ja EU:n välisen kauppasuhteiden ehdoista. Kiinan hallitus on viime aikoina ryhtynyt hidastuneen talouskasvun elvytystoimiin, kun taas Euroopassa on odotettavissa taloutta enemmän tukevaa politiikkaa. Nämä tekijät yhdessä vakauttavat kehitystä.”

Osakkeiden tuotto jäi viime vuonna negatiiviseksi loppuvuoden kovan laskun takia. Danske Bank uskoo, että talouskasvu jatkuu eikä ennakoi taantumaa. Kemppainen huomauttaa, että talouskasvun jatkuessa toinen tappiovuosi olisi poikkeus.

”Kurssien lasku ilman taantumaa on tyypillisesti yksittäistapaus. Yhdysvaltojen S&P 500 -indeksistä nähdään, ettei kahta peräkkäistä negatiivista tuottojaksoa ole koskaan esiintynyt muuten kuin taantuman aikana.”

Mitä tapahtui huonoille uutisille?

Viime vuoden kurssilasku sai monet sijoittajat pelkäämään osakemarkkinoiden olevan pidempiaikaisessa laskussa. Nyt tunnelma on muuttunut nopeasti.

”Viime tammikuu oli amerikkalaisten osakkeiden osalta paras tammikuu vuoden 1987 jälkeen ja sitä edelsi huonoin joulukuu vuoden 1931 jälkeen. Se kuvaa, miten nopeasti sijoittajien tunnelmat voivat muuttua. Tämä johtui siitä, että monet sijoittajia vuoden 2018 lopussa vaivanneet keskeiset epävarmuustekijät alkoivat väistyä”, Kemppainen huomauttaa.

Yhdysvaltojen keskuspankki Fed kytki autopilotin pois päältä ja sai markkinat vakuuttuneiksi siitä, ettei se aio nostaa korkoja automaattisesti.

”Sijoittajat pelkäsivät, että Fed tukahduttaisi talouden nousun liian usein toistuvilla ja liian nopeilla korkojen nostoilla, mutta keskuspankki viesti, että se aikoo seurata talouden ja rahoitusmarkkinoiden kehitystä tarkasti. Tämä rauhoitti sijoittajia.”

Samaan aikaan saatiin merkkejä Yhdysvaltojen ja Kiinan välisten kauppaneuvottelujen etenemisestä. ”Loppujen lopuksi kurssien merkittävä lasku vaikutti yksinkertaisesti liian suurelta suhteessa talouden kasvunäkymiin ja osakkeiden houkuttelevaan arvostukseen.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Senioristrategi Tuukka Kemppainen, Danske Bank, tuukka.kemppainen@danskebank.fi, 050 3760596

Tietoja julkaisijasta

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Televisiokatu 1
00075 DANSKE BANK

010 546 0000https://danskebank.fi

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi

Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.

Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.

Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye