Ilmarinen

Osakemarkkinoiden hyvä vire jatkui, Ilmarisella vahva alkuvuosi

28.7.2017 12:01 | Ilmarinen

Jaa

Ilmarisen sijoitussalkku tuotti tammi-kesäkuussa 3,8 prosenttia (-0,6 prosenttia 1.1.-30.6.2016). Sijoitusten markkina-arvo oli kesäkuun lopussa 38,5 miljardia euroa (35,7 miljardia euroa 30.6.2016).

Sijoitusten pitkän aikavälin keskimääräinen reaalituotto pysyi hyvällä tasolla 4,2 prosentissa. Vakavaraisuus vahvistui edelleen vuoden vaihteeseen verrattuna. Vakavaraisuuspääoma oli kesäkuun lopussa 8 949 (7 386) miljoonaa euroa ja vakavaraisuusaste oli 130,1 (126,1) prosenttia.

Ilmarisen asiakashankinta sujui alkuvuonna hyvin. Maksutulolla mitattuna nettoasiakashankinta oli ensimmäisen vuosipuoliskon aikana 83 miljoonaa euroa. Uusi osittainen varhennettu vanhuuseläke kiinnosti Ilmarisen asiakkaita: päätöksiä osittaisesta eläkkeestä tehtiin alkuvuonna 1 766 kpl.

Kesäkuussa Ilmarisen hallitus hyväksyi yhdistymissopimuksen, jonka mukaan Etera sulautuu Ilmariseen 1.1.2018 alkaen. Järjestely edellyttää molempien yhtiöiden yhtiökokousten ja viranomaisten hyväksyntää.

Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio:

”Vuoden 2017 alkupuolisko oli Ilmarisen sijoitustuottojen kannalta vahva. Sijoitusten markkina-arvo kasvoi vuosipuoliskon aikana 1,3 miljardilla ja oli kesäkuun lopussa 38,5 miljardia euroa. Viimeisen 12 kuukauden aikana Ilmarisen sijoitukset ovat tuottaneet 9,1 prosenttia. Hyvän sijoitustuloksen takana on erityisesti osakekurssien suotuisa kehitys. Parhaiten alkuvuonna tuottivat listatut osakesijoitukset.

Ilmarisen sijoitusten keskimääräinen reaalinen vuosituotto vuodesta 1997 lähtien on hyvällä tasolla 4,2 prosentissa. Tämä ylittää selvästi Eläketurvakeskuksen laskelmissaan käyttämän tuotto-oletuksen, joka on 3,0 prosenttia. Myös vakavaraisuus säilyi vahvana, ja vakavaraisuusaste eli eläkevarojen suhde vastuuvelkaan nousi 130,1 prosenttiin.

Eläkeuudistuksen myötä vuoden alusta voimaan tullut osittainen varhennettu vanhuuseläke kiinnosti Ilmarisen asiakkaita. Ensimmäisen vuosipuoliskon aikana teimme 1 766 päätöstä osittaisesta vanhuuseläkkeestä. Uusi eläkelaji lisää joustoa työuran loppuun, mutta vaihtoehtoja harkitessa on tärkeä muistaa, että varhennus pienentää lopullista eläkettä pysyvästi.

Ilmarisen asiakashankinta oli alkuvuonna vahvassa kasvussa, ja vakuutusmaksutulolla mitattuna nettoasiakashankinta oli 83 miljoonaa euroa. Yhdessä asiakkaidemme kanssa kehitimme uusia palveluita Wauhdittamo-innovointiohjelmassa, joka huipentui toukokuussa järjestettyyn finaaliin. Keväällä lanseerattu työkyvyn ja hyvinvoinnin lisäämiseen kannustava Parempi vire -mobiilisovellus herätti paljon mielenkiintoa, ja kesäkuun loppuun mennessä palvelun oli tilannut jo 550 asiakasyritystä ja käyttäjätilejä oli aktivoitu yli 20 000 työntekijälle. Huhtikuussa palkitsimme Suomen iloisimman yrittäjän. Lisäksi selvitimme suomalaisten työpaikkojen ja työntekijöiden muutosvalmiutta osana Tulevaisuuden työpaikka -hanketta.

Sijoitustoiminnassa Ilmarisen työ ilmastovaikutusten huomioimiseksi sai kansainvälistä tunnustusta. Ilmarinen sijoittui parhaaseen AAA-luokkaan kansainvälisen ilmastojärjestön AODP:n indeksissä, jossa vertailtiin maailman suurimpien sijoittajien hiiliriskin hallintaa. Olimme parhaana suomalaisena vertailun yhdeksäs kaikkiaan 500 sijoittajan joukossa. Myös ympäristöjärjestö WWF arvioi Ilmarisen ja muiden suomalaisten eläkeyhtiöiden sijoittuvan Euroopan kärkeen siinä, miten hyvin sijoitukset ovat linjassa Pariisin ilmastosopimuksen kanssa. Kiinteistösijoituksissa laajensimme kiinteistöjen ympäristöluokittelua ulottamalla luokitukset vanhoihin kiinteistöihin. Ensi vaiheessa ympäristöluokitusta haetaan Ilmarisen omana pääkonttorina toimivalle Lepakon kiinteistölle.

Kesäkuussa allekirjoitettiin yhdistymissopimus, jonka mukaan työeläkevakuutusyhtiö Etera sulautuu Ilmariseen 1.1.2018 alkaen. Järjestely edellyttää molempien yhtiöiden yhtiökokousten ja viranomaisten hyväksyntää. Yhdistymisellä saavutettavat synergiaedut ja paraneva kustannustehokkuus hyödyttävät molempien yhtiöiden asiakkaita. Yhtiöiden vahvuudet yhdistämällä tavoitteena on rakentaa innovatiivinen ja ketterä palveluyritys, joka tarjoaa entistäkin laadukkaamman ja monipuolisemman palvelukokonaisuuden. Lisäksi koko Suomen työeläkejärjestelmä tehostuu ja vakavaraisuus kokonaisuutena vahvistuu. Yhdistynyt yhtiö huolehtisi yhteensä yli 1,1 miljoonan suomalaisen eläketurvasta ja olisi siten Suomen suurin yksityisten alojen työeläkevakuuttaja.”

Lue lisää:

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Ilmarinen
Ilmarinen
Porkkalankatu 1
00018 ILMARINEN (HELSINKI)

010 195 000http://www.ilmarinen.fi

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme