Hyvinkään kaupunki

Osallistuvan budjetoinnin ehdotusvaihe käynnistyy 9.1.2023

Jaa
Hyvinkään kaupunki varaa koko kaupunkia koskevaan osallistuvaan budjetointiin tänä vuonna 50.000 euroa.

Tästä summasta 15.000 euroa ohjataan jaettavaksi talkoorahaksi kylille. Kyläasiain neuvottelukunta käsittelee kyläläisten ehdotukset. 35.000 euroa käytetään kuntalaisten ehdottamiin kohteisiin.     

"Osallistuvan budjetoinnin ehdotusvaihe käynnistyy maanantaina 9. tammikuuta kello 8.00, ja kuntalaiset pääsevät sen jälkeen ehdottamaan kohteita, joihin rahat voitaisiin käyttää, " hallintojohtaja Janne Mäki kertoo.

Asukkaat voivat nyt ideoiden keruun aikana kertoa ehdotuksiaan, jotka liittyvät asuinalueiden viihtyvyyteen ja harrastusmahdollisuuksien kehittämiseen.

Ehdotukset ja ideat jätetään sähköisen järjestelmän kautta, jonne avautuu linkki kaupungin nettisivuilta maanantaina 9.1. kello 8.00. Aikaa ehdotusten jättämiseen on tammikuun loppuun asti.

"Toivottavasti saamme paljon toteuttamiskelpoisia ideoita ja ehdotuksia, jotka tuottavat iloa ja hyötyä mahdollisimman monelle hyvinkääläiselle," Janne Mäki jatkaa.

Ehdotusajan päätyttyä kaupunki käy läpi kaikki ajoissa saapuneet ehdotukset ja varmistaa, että ehdotukset täyttävät ennalta määritellyt arviointikriteerit. Mikäli ehdotus täyttää kriteerit, laaditaan sen toteuttamiselle alustava kustannusarvio. Kun ehdotuksille on saatu alustavat hintalaput, otetaan ne mukaan kaikille kuntalaisille avoimeen äänestykseen.

Äänestys valituista kohteista käynnistyy 13.3.2023, ja aikaa äänestämiseen on 23.3.2023 saakka.

Talkooraha 2023 kylien elinvoimaisuuden ja yhteisöllisyyden tukemiseksi

Ehdotuksia talkoorahakohteiksi voi toimittaa 31.1.2022 mennessä Hyvinkään kaupungin kirjaamoon kirjaamo@hyvinkaa.fi. Käytäthän otsikossa tunnistetta ”Talkooraha”. Kyläasiain neuvottelukunta käsittelee kerätyt ehdotukset, ja käsittelyn perusteella kaupunginjohtaja tekee päätöksen talkoorahan jakamisesta.

Lisätietoja osallistuvasta budjetoinnista

Hallintojohtaja Janne Mäki, janne.maki@hyvinkaa.fi, p. 040 725 9864

Lisätietoja talkoorahasta

Yleiskaavasuunnittelija Hannu Lindqvist hannu.lindqvist@hyvinkaa.fi p. 040 155 4275

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Hyvinkään kaupunki
Hyvinkään kaupunki
Kankurinkatu 4-6
05800 Hyvinkää

019 459 11https://www.hyvinkaa.fi

Hyvinkää on Uudenmaan viidenneksi suurin, lähes 47 000 asukkaan elinvoimainen elämyskaupunki. Kaupunkimme tarjoaa asukkailleen ja vierailijoilleen monipuoliset palvelut ja mahdollisuudet kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinkään kaupunki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye