Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Osallistuvan budjetoinnin suunnitelmat etenevät

Jaa
Helsingin suurpiirien alueellinen ääni nousi ensimmäisellä kaudella hyvin esiin OmaStadi -palvelussa internetissä ja OmaStadi Raksa -työpajoissa. Kaikkiaan osallistuvan budjetoinnin ensimmäisen kauden aikana osallistujia oli 4 604, ehdotuksia hyväksyttiin 839 ja suunnitelmia tehtiin 365 kappaletta.
Ihmisiä kehittämistyössä OmaStadi Raksa -työpajassa helmikuussa. Kuva: Kimmo Brandt, Helsingin kaupungin aineistopankki.
Ihmisiä kehittämistyössä OmaStadi Raksa -työpajassa helmikuussa. Kuva: Kimmo Brandt, Helsingin kaupungin aineistopankki.

Osallistuvan budjetoinnin suunnitelmien hiontavaihe päättyi eilen 8. huhtikuuta. Kevään aikana Helsingin kaupungin asiantuntijat arvioivat suunnitelmien toteuttamista. OmaStadi -palvelussa vireillä oleviin suunnitelmiin laaditaan kaupungin asiantuntijoiden voimin kustannusarviot 15.4.–14.6.

Helsinkiläiset ja kaupungin asiantuntijat kehittivät alkuvuoden ajan yhdessä suunnitelmia alueellisissa OmaStadi Raksa -työpajoissa ja OmaStadi -palvelussa internetissä. Stadiluotsit järjestivät useita tapahtumia ja tapaamisia, joissa tuettiin suunnitelmien hiomista toteuttamiskelpoisiksi.

"Osallistuvan budjetoinnin menetelmien hyödyntäminen on luonut Helsinkiin uudenlaisen yhdessä tekemisen kulttuurin, jossa hyödynnetään kaupunkilaisten omaa osaamista. Kaupungin asiantuntijoiden ammattitaito puolestaan täydentää omalta osaltaan prosessia. Hienoimpia hetkiä ovat olleet ne, jolloin kaupunkilaiset ja asiantuntijat ovat innostuneesti yhdessä miettineet ehdotuksia. Näin ehdotuksista on varmasti saatu kaupunkilaisten kannalta merkityksellisiä suunnitelmia", sanoo Helsingin kaupunginkanslian osallisuus- ja neuvontayksikön kehittämispäällikkö Kirsi Verkka.

Osallistuva budjetointi on menetelmänä pitkäjänteinen prosessi

OmaStadi -palvelussa sai viime joulukuun alkuun saakka tehdä ehdotuksia asumisviihtyvyyden kohentamiseksi. Helsinkiläiset tekivät määräaikaan mennessä 1 273 ehdotusta. Suosittuja teemoja olivat muun muassa asukastilat, kulttuuriprojektit, liikuntapaikat ja ympäristöasiat. Helmikuussa järjestettiin alueellisia OmaStadi Raksa -työpajoja kaikissa Helsingin suurpiireissä sekä yksi yhteinen koko kaupungin kattava työpaja.

Tulevana syksynä valmiit suunnitelmat tuodaan helsinkiläisten äänestettäviksi. Äänestyksessä parhaiten menestyneet suunnitelmat otetaan toteutukseen Helsingin kaupungin toimesta vuoden 2020 aikana.

Helsinki avaa vuosittain 4,4 miljoonaa euroa budjetistaan, jolloin asukkaat voivat olla päättämässä siitä, mihin nämä rahat käytetään. Helsingin suurpiireille on kullekin kohdennettu omat budjetit, joiden pohjalta suunnitelmia voidaan toteuttaa. Summat on jaettu suurpiirien asukasmäärän mukaan.

#omastadi #osallistuva #budjetointi #Helsinki

Lisätietoja:

Kirsi Verkka, kehittämispäällikkö, GSM 040 3362281, kirsi.verkka@hel.fi

Lue lisää:

OmaStadi -palvelu 

Osallistuva budjetointi

Stadiluotsit 

Avainsanat

Kuvat

Ihmisiä kehittämistyössä OmaStadi Raksa -työpajassa helmikuussa. Kuva: Kimmo Brandt, Helsingin kaupungin aineistopankki.
Ihmisiä kehittämistyössä OmaStadi Raksa -työpajassa helmikuussa. Kuva: Kimmo Brandt, Helsingin kaupungin aineistopankki.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Syötävä Helsinki valtaa kaupungin touko-kesäkuussa17.4.2024 09:30:00 EEST | Tiedote

Ensimmäistä kertaa järjestettävät Syötävä Helsinki -ruokaviikot kutsuvat tutustumaan Helsingin monipuoliseen ruoka- ja juomatarjontaan 24.5.–16.6.2024. Paikallisten ravintola-, matkailu- ja tapahtuma-alojen toimijoiden yhteistyöllä on saatu kokoon lähes sadan tapahtuman kattaus, josta löytyy herkullisia maistiaisia niin fine diningin, burgereiden, perinteisten ja etnisten makujen kuin juomakulttuurinkin ystäville.

Feast Helsinki to shine a light on local food scene in May and June17.4.2024 09:30:00 EEST | Press release

This summer, the City of Helsinki is joining operators in the local restaurant, tourism and event sectors to arrange a celebration of the capital’s unique culinary culture. Scheduled for 24 May to 16 June 2024, the Feast Helsinki food festival will showcase the city’s eclectic range of delicious food and beverages. A programme of close to 100 events has been put together offering taste experiences for lovers of fine dining and burgers as well as traditional and ethnic dishes.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye