Oscar Software Oy

Oscar Software kasvatti jälleen myyntiään laajalla rintamalla - Kasvua kiihdytetään vuonna 2016 uusilla ratkaisuilla ja palvelukokonaisuuksilla

Jaa
Oscar Softwaren myynti on kasvanut yhtiön perustamisesta lähtien yli 10 vuotta yhteensä reilut 1000 %. Kesällä päättynyt tilikausi ei tehnyt poikkeusta, sillä kasvua kertyi edelliseen kauteen nähden yli 25 %. Liikevaihto kohosi 4,9 miljoonaan euroon kannattavuuden pysyessä hyvällä tasolla. Ohjelmistoyrityskartoitus 2015 mukaan ohjelmistoala Suomessa kasvoi keskimäärin 7 %, kun pelialaa ei huomioida. Sen sijaan suurten ohjelmistoyritysten liikevaihto laski.

Myynti kasvoi erityisen voimakkaasti Oscar Talousosasto® -palveluissa, joissa kasvu oli noin 60 % edelliseen tilikauteen. Kyseisten palveluiden tarjoaminen alkoi 2011-2012 tilikaudella, josta kasvua on kertynyt yli 700 %. Tällä hetkellä kyseisten palveluiden parissa työskentelee 15 henkeä.

- Talousosastomme menestys on yllättänyt meidät. Uskoimme ERP-järjestelmään tiukasti integroidun taloudenhallintapalvelun kiinnostavan kovasti, mutta näin suuri suosio on asettanut meille positiivisia haasteita. Tämä rohkaisee laajentamaan edelleen palveluntarjontaamme. Tulemme esittelemään palvelukokonaisuuksia, joita ei ole perinteisesti nähty ohjelmistotalolta, toteaa toimitusjohtaja Simo Salminen tyytyväisenä.

Tekniikan ja asenteiden kehitys on näkynyt asiakkaiden siirtymisenä paikallisasennuksista pilviratkaisuihin, joiden myynti kasvoi 40 % edelliseen tilikauteen verrattuna. Samaan aikaan perinteinen ohjelmistojen lisenssimyynti kasvoi 22 %, jota voidaan myös pitää erinomaisena tuloksena kovassa kilpailutilanteessa.

- Toiminnanohjausratkaisuiden myynnissä suuri valtti on tuotevalikoimamme kattavuus myös perinteisen tilaus-tuotanto-toimitusketjun ulkopuolella. Kohdeyrityksemme haluavat ratkaisun yhdeltä luukulta. Aiemmin tämä koski erityisesti pienemmän pään yrityksiä, mutta nyt myös keskisuuret yritykset haluavat korvata jopa yli kymmenen erillistä järjestelmää yhdellä kokonaisuudella, kertoo myyntijohtaja Jarno Lahtinen.

Alkava vuosi 2016 näyttää erittäin positiiviselta, sillä tarjouskanta on ennätyksellisen suuri ja useita merkittäviä toimitussopimuksia on neuvotteluvaiheessa parhaillaan. Parempiin aikoihin on varauduttu myös rekrytoinneille, sillä oscarilaisten määrä on jo 70 henkeä. Henkilöiden palkkaus tulee jatkumaan myös ensi vuonna voimakkaana.  

- Kyllähän se vain niin on, että yksityiset yritykset nostavat tämän maan nykyisestä suosta. Oscar Software on ollut näissä talkoissa jo mukana jonkin aikaa. Haluamme olla jatkossa entistä suuremmalla panoksella mukana parantamassa yritystemme kilpailukykyä, sillä kannattava kasvu on parasta yhteiskuntavastuuta yhdistettynä kasvolliseen omistajuuteen, paaluttaa toimitusjohtaja Salminen.

Tavoitteena on, että 2018 mennessä yhtiön liikevaihto tuplataan. Kasvua haetaan kotimaan markkinoiden lisäksi ulkomailta, jonne on jo saatu lupaavia suoria kauppasopimuksia solmittua. Kasvun moottoreina ovat myynnin ja markkinoinnin sekä laajan valikoiman lisäksi vahva oma tuotekehitys, johon panostetaan kuluvanakin tilikautena lähes 30 % liikevaihdosta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Oscar Software Oy
Oscar Software Oy
Vuolteenkatu 2
33100 Tampere

010 820 1000https://www.oscar.fi/

Vuonna 2005 perustettu Oscar Software Oy on toiminnanohjausjärjestelmien (ERP) kehitykseen ja liiketoimintapalvelujen tarjontaan erikoistunut suomalainen ohjelmistopalveluyritys.
 
Toiminnanohjausjärjestelmien lisäksi Oscar Software tarjoaa taloushallinnon, verkkoliiketoiminnan sekä IT- ja ohjelmistokehityksen palveluita. Noin 700 asiakasyrityksen joukkoon kuuluu pk-yrityksiä eri toimialoilta (mm. teollisuus, tukkukauppa, huoltoliiketoiminta, palvelut).
 
Yrityksen pääkonttori sijaitsee Tampereella. Henkilöstöä Oscar Softwarella on noin 150 henkilöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oscar Software Oy

Oscar Software lahjoittaa ERP-käyttöönoton Kolarin Rakennustarvikkeelle12.1.2024 07:38:00 EET | Tiedote

Ohjelmistotalo Oscar Software Oy lahjoittaa Lapissa toimivalle, rakennusalan tukku- ja vähittäiskaupalle ilmaiseksi käyttöönottoprojektin, jossa yritys saa käyttöönsä toiminnanohjausjärjestelmän ja verkkokaupan. Hanke kuuluu Oscarin Lupa kasvaa -markkinointikampanjaan, jossa eri kanavissa seurataan käyttöönottoprojektin etenemistä sekä ERP-järjestelmän ja verkkokaupan tuomia hyötyjä valitulle yritykselle.

Oscar Softwaren "Lupa Kasvaa" -kampanja ylitti odotukset: Digitalisaatio kiinnostaa vaikeina aikoina18.9.2023 07:15:00 EEST | Tiedote

Oscar Software, johtava ohjelmistoratkaisujen tarjoaja, on saavuttanut "Lupa Kasvaa" -kampanjallaan valtavan suosion ja ylittänyt asetetut tavoitteet. Kampanjassa etsittiin pk-yrityksiä, jotka saavat toimintaa tehostavan liiketoiminta-alustan käyttöönoton maksutta. Tavoitteena on auttaa suomalaisia yrityksiä saavuttamaan kasvua ja kannattavuutta, ja vastaus kampanjaan oli erittäin positiivinen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye