Oscar Software Oy

Oscar Softwaren Jukka Halosalo valittiin Vuoden Yrittäjäksi 2015 – kyläkauppiaan pojasta menestyjäksi

Jaa
Tamperelainen KTM, ekonomi, HHJ Jukka Hakosalo on valittu Vuoden Yrittäjä 2015 –palkinnon saajaksi. Valinnan teki Tammerkosken Yrittäjät ry, joka on Suomen suurin yrittäjäyhdistys.

Jukka Hakosalolle työnteko ja yrittäjyys on tuttua jo pienestä pitäen. Hänen uransa alkoi vanhempiensa omistamassa K-kaupassa erilaisissa tehtävissä. Tämän jälkeen Hakosalo kokeili siipiään talouspäällikkönä ja myyntipäällikkönä. Yrittäjyys kuitenkin vei pidemmän korren ja hän aloitti yli 30 vuoden yrittäjyyden polkunsa maahantuonnin, ohjelmistojen ja rakennustoiminnan parissa. Ja matka jatkuu edelleen.

Jukka Hakosalo on todellinen sarjayrittäjä. Yrittäjyyden 30 vuoden taipaleelle on tarttunut mm. oma yritys TietoJukka Oy yritysohjelmistojen parissa sekä TH Toolsin toimitusjohtajuus, osakkuus sekä myöhemmin hallituksen puheenjohtajuus. Hakosalo on ollut Muovix Oy:n perustajaosakkaana, sekä Tampereen Tilitoimisto Oy:n osakkaana ja toimitusjohtajana sekä myöhemmin hallituksen puheenjohtajana. Ominaispiirteenä yritystoiminnassa on ollut liiketoiminnan kasvattaminen.

Vuonna 2005 Hakosalo perusti Oscar Software Oy:n, jolloin Oscarilla oli viisi henkeä. Sittemmin Oscar Software on kasvanut rajusti Hakosalon toimitusjohtajuuden ja hallituksen puheenjohtajuuden siipien alla.

Kymmenen toimintavuoden aikana Oscar Software on kasvanut merkittäväksi suomalaiseksi ja tamperelaiseksi ohjelmisto- ja palveluyritykseksi. Yhtiön kehittämiä ohjelmistoja käyttää päivittäin yli 550 yritystä reilussa 10 eri maassa. Tällä hetkellä Oscar Software työllistää alati kasvavaa lähes 70 hengen joukkoa. Hakosalo on ottanut yhtiökumppanikseen yrityksen seitsemän avainhenkilöä, joiden hallussa Oscar Software kasvaa ja kehittyy aktiivisesti. Kuluvana vuonna Kauppalehti valitsi Oscar Softwaren Huippuyritykseksi. Vastaavaa kunniamainintaa ei ole saanut kuin muutama yritys.

Nyt Jukka Hakosalo on aloittanut kehittämään Oscarin lisäksi Saunatalo Oy:n toimintaa. Yrittäjyytensä aikana Jukka Hakosalo on onnistunut menestyksekkäästi kasvattamaan ja kehittämään yrityksiä, joiden toiminnassa on ollut mukana, suurella ammattitaidolla sekä humoristisella ja nauravaisella tavallaan.

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Jukka Hakosalon mietteitä yrittäjyydestä panssariharrastuksen äärellä

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Oscar Software Oy
Jukka Hakosalo
Puhelin 0400 410 361
jukka.hakosalo@oscar.fi
www.oscar.fi


Tammerkosken Yrittäjät ry
Juha Turunen
Puhelin 010 835 8510
tammerkosken@yrittajat.fi
www.tammerkoskenyrittajat.fi

Tietoja julkaisijasta

Oscar Software Oy
Oscar Software Oy
Vuolteenkatu 2
33100 Tampere

010 820 1000https://www.oscar.fi/

Vuonna 2005 perustettu Oscar Software Oy on toiminnanohjausjärjestelmien (ERP) kehitykseen ja liiketoimintapalvelujen tarjontaan erikoistunut suomalainen ohjelmistopalveluyritys.
 
Toiminnanohjausjärjestelmien lisäksi Oscar Software tarjoaa taloushallinnon, verkkoliiketoiminnan sekä IT- ja ohjelmistokehityksen palveluita. Noin 700 asiakasyrityksen joukkoon kuuluu pk-yrityksiä eri toimialoilta (mm. teollisuus, tukkukauppa, huoltoliiketoiminta, palvelut).
 
Yrityksen pääkonttori sijaitsee Tampereella. Henkilöstöä Oscar Softwarella on noin 150 henkilöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oscar Software Oy

Oscar Software lahjoittaa ERP-käyttöönoton Kolarin Rakennustarvikkeelle12.1.2024 07:38:00 EET | Tiedote

Ohjelmistotalo Oscar Software Oy lahjoittaa Lapissa toimivalle, rakennusalan tukku- ja vähittäiskaupalle ilmaiseksi käyttöönottoprojektin, jossa yritys saa käyttöönsä toiminnanohjausjärjestelmän ja verkkokaupan. Hanke kuuluu Oscarin Lupa kasvaa -markkinointikampanjaan, jossa eri kanavissa seurataan käyttöönottoprojektin etenemistä sekä ERP-järjestelmän ja verkkokaupan tuomia hyötyjä valitulle yritykselle.

Oscar Softwaren "Lupa Kasvaa" -kampanja ylitti odotukset: Digitalisaatio kiinnostaa vaikeina aikoina18.9.2023 07:15:00 EEST | Tiedote

Oscar Software, johtava ohjelmistoratkaisujen tarjoaja, on saavuttanut "Lupa Kasvaa" -kampanjallaan valtavan suosion ja ylittänyt asetetut tavoitteet. Kampanjassa etsittiin pk-yrityksiä, jotka saavat toimintaa tehostavan liiketoiminta-alustan käyttöönoton maksutta. Tavoitteena on auttaa suomalaisia yrityksiä saavuttamaan kasvua ja kannattavuutta, ja vastaus kampanjaan oli erittäin positiivinen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye