Aalto-yliopisto

Ossi Naukkarinen nimitetty Aalto-yliopiston tutkimuksesta vastaavaksi vararehtoriksi

Jaa
Aalto-yliopiston hallitus on nimittänyt Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tutkimuksesta vastaavan varadekaanin, professori Ossi Naukkarisen Aalto-yliopiston tutkimuksesta vastaavaksi vararehtoriksi 1.11.2018 alkaen viisivuotiskaudeksi.

Aalto-yliopiston hallitus on nimittänyt Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tutkimuksesta vastaavan varadekaanin, professori Ossi Naukkarisen Aalto-yliopiston tutkimuksesta vastaavaksi vararehtoriksi 1.11.2018 alkaen viisivuotiskaudeksi.

Filosofian tohtori Ossi Naukkarinen (s. 1965) on toiminut Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa eri tehtävissä vuodesta 1991 alkaen, mm. estetiikan professorina vuodesta 2016 ja opetuksesta vastaavana varadekaanina vuosina 2012–2017. Hänet nimitettiin tutkimuksesta vastaavaksi varadekaaniksi vuonna 2017. Hän toimii myös Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tohtorikoulutusohjelman johtajana sekä Aalto Studios -infrastruktuurin ohjausryhmän puheenjohtajana.  

”Saamme Ossi Naukkarisesta erinomaisen mahdollistajan edistämään Aallon ydinajatusta: kunnianhimoista, monialaista tutkimustamme ja taiteellista toimintaamme. Valintaa edelsi laaja ja perusteellinen haku- ja arviointiprosessi, jossa oli mukana akateemista asiantuntemusta kattavasti yliopiston eri alueilta. Ossi Naukkarinen vakuutti prosessin joka vaiheessa osaamisellaan, näkemyksellään ja henkilökohtaisilla ominaisuuksillaan. Hänellä on ensiluokkaiset näytöt akateemisesta johtamisesta Aalto-yliopistossa, vahvat akateemiset meriitit omalta alaltaan sekä vankka kokemus monialaisen yhteistyön rakentamisesta. Toivotamme hänet lämpimästi tervetulleeksi uuteen tehtävään”, sanoo rehtori Ilkka Niemelä.

”Olen erittäin iloinen uudesta tehtävästäni Aallossa. Odotan innolla, että pääsen kuuntelemaan tutkimusyhteisöä ja rakentamaan Aalto-yliopistoa yhdessä eteenpäin. Olen koko akateemisen urani ajan ollut kiinnostunut eri tieteenalojen suhteista toisiinsa ja pyrkinyt yhdistelemään monenlaisia näkökulmia ja menetelmiä. Tätä kautta minulle on muodostunut syvä kunnioitus eri osaamisalueita kohtaan, ja toivon voivani auttaa kaikkia Aallon tutkijoita ja jatko-opiskelijoita pääsemään parhaisiin mahdollisiin tuloksiin omilla alueillaan. Haluan samalla myös rohkaista monialaiseen yhteistyöhön. Erityisen läheiseksi koen sen, että voimme yhdessä rakentaa päivittäisen tutkimustyön edellytykset kuten rahoituksen, palvelut ja tilat mahdollisimman korkeatasoisiksi. Pitkäjänteisellä perustyöllä päästään erinomaisiin tuloksiin”, Ossi Naukkarinen toteaa. 

Ossi Naukkarinen raportoi provosti Kristiina Mäkelälle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ilkka Niemelä, rehtori
puh. 050 452 4690 (assistentti Hely Kilpeläinen)
president@aalto.fi


Ossi Naukkarinen
puh. 050 307 4803
ossi.naukkarinen@aalto.fi

Kuvat

Professori Ossi Naukkarinen. Kuva Aalto-yliopisto / Lasse Lecklin.
Professori Ossi Naukkarinen. Kuva Aalto-yliopisto / Lasse Lecklin.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

aalto.fi

facebook.com/aaltouniversity

twitter.com/aaltouniversity

youtube.com/aaltouniversity

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye