Finnvera Oyj

Ostajarahoituksen järjestäminen suomalaisen vientiyrityksen asiakkaalle usein edellytys kaupan syntymiselle

Jaa
Suomalaisten vientiyritysten näkymät ovat Suomelle tärkeillä vientitoimialoilla hyvät. Finnveran vientitakuiden ja erityistakausten vastuukannasta yli puolet on vientiyritysten tulevien vuosien toimituksiin liittyviä tarjouksia tai sopimuksia. Ne ulottuvat parhaimmillaan jopa vuoteen 2024 saakka. Vaikka viennin rahoituksen vastuukanta on kasvanut, se ei suoraan merkitse luottoriskien kasvua. Rahoituksen järjestäminen tärkeydestä kertoo se, että ostajarahoitus suomalaisen vientiyrityksen ulkomaiselle asiakkaalle voi olla edellytys sille, että suomalaisyritys voittaa kauppasopimuksen.

Finnveran suuryritysten vientitakuiden ja erityistakausten vastuukanta oli 22,2 miljardia euroa vuoden 2017 lopussa (18,1). Vastuukanta kasvoi edellisvuodesta noin 23 prosenttia. Vuoden lopun vastuukannasta noin 9 miljardia euroa on jo nostettuja vastuita. Suurempi osuus on siis tuleviin kauppoihin eli esimerkiksi laite- tai laivatoimituksiin liittyviä sitoumuksia. Näin pitkälle tulevaisuuteen suuntautuvaa kysyntää Finnverassa ei ole aiemmin nähty.

–Kasvava rahoitustarve oli tiedossa jo vuonna 2016, ja viime vuoden aikana suomalaisyritykset saivat kauppaneuvotteluja sinetöityä. Finnveran viennin rahoituksen enimmäisvaltuuksien nosto vuoden 2017 alusta mahdollisti sen, että viime vuoden aikana pystyimme tekemään historiallisen suuria rahoitusjärjestelyjä vientiyrityksille. Ostajarahoitusjärjestelyillä varmistetaan yhä useammin se, että suomalainen vientiyritys voi tarjota tuotettaan ulkomaiselle ostajalle yhtä hyvillä ehdoilla kuin ulkomaiset kilpailijat. Vientitakuulaitoksena Finnveralla on iso rooli rahoitushankkeissa laina-aikojen ollessa pitkiä, sanoo liiketoimintajohtaja Jussi Haarasilta Finnverasta.

Tyypillinen tilanne on esimerkiksi se, kun ulkomainen varustamo kilpailuttaa telakoita laivatilauksessa. Varustamo eli ostaja saa kauppasopimuksen yhteydessä Finnveralta rahoituslupauksen, joka takaa rahoituksen laivan ostamiseen. Laina nostetaan, kun alus on valmis ja suomalainen telakka luovuttaa sen ostajalle. Ostaja maksaa lainan takaisin tämän jälkeen, alusten tapauksessa tyypillisesti 12 vuoden aikana.

Katso videolta, miten vientikaupan ostajarahoitus toimii käytännössä.

– On tärkeää huomata, tuleviin toimituksiin liittyvistä sitoumuksista ei voi syntyä luottotappioita ennen lainan nostoa, ja siten raportoimamme viennin rahoituksen kasvu ei suoraan merkitse luottoriskien kasvua. Kuitenkin ostajarahoituksen tarjoaminen voi usein olla ratkaisevaa siinä, että suomalainen yritys voittaa tarjouskilpailun. Tämä puolestaan takaa työtä suomalaisille, Haarasilta sanoo.

Mahdollisiin luottoriskeihin Finnvera varautuu arvioimalla perusteellisesti kunkin ostajan liiketoiminnan. Lisäksi vientitakuutoiminnasta syntyvät voitot rahastoidaan puskurirahastoon. Yhteensä vientitakuutoiminnalle on kertynyt noin 1,4 miljardin euron puskurivarat mahdollisia tulevia tappioita vastaan. Riskeihin varaudutaan myös jälleenvakuutuksilla, jotka ovat keskeinen osa riskienhallintaa. Finnveran toiminta on ollut tavoitteiden mukaisesti itsekannattavaa yhtiön lähes 20 toimintavuoden ajan.

Lisätiedot:

Lue myös ja katso video: Vientikaupan ostajarahoitus pähkinänkuoressa

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jussi Haarasilta, liiketoimintajohtaja, Suuryritykset, Finnvera, puh. 029 460 2601

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Finnvera Oyj
Finnvera Oyj
Porkkalankatu 1
00180 HELSINKI

029 460 11http://www.finnvera.fi

Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj

Finnvera ja kauppakamarit: Suomalaiset pk-yritykset eivät hyödynnä riittävästi kilpailukykyä lisääviä viennin rahoitusratkaisuja21.3.2024 09:33:00 EET | Tiedote

Suomalaiset pk-yritykset eivät hyödynnä riittävästi erilaisia viennin rahoitusratkaisuja ja menettävät sen vuoksi kauppoja sekä altistuvat tarpeettomille luottotappioille. Riskeiltä suojautuminen ja maksuajan järjestäminen ostajalle tuovat kilpailukykyä. Kauppakamarit ja Finnvera käynnistävät yhdessä Vientikaupan rahoitus -kiertueen yritysten osaamisen ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi.

Finnvera aloittaa vekselirahoituksen pienissä vientikaupoissa15.3.2024 09:00:00 EET | Tiedote

Finnvera alkaa rahoittaa vientikaupassa käytettäviä vekseleitä. Vekseli on vanha velkainstrumentti, joka nyt entisestään monipuolistaa Finnveran rahoitusmahdollisuuksia pienissä vientikaupoissa. Vekselirahoitus soveltuu pääomatavaroiden kauppaan, kun viejä ja ulkomainen ostaja ovat sopineet pitkästä, 2–5 vuoden maksuajasta ja vekseleiden käytöstä velkainstrumenttina. Vekselirahoitus, kuten Finnveran vuosi sitten käynnistämä vientiluottokin, on Finnveran ja tytäryhtiö Suomen Vientiluotto Oy:n yhteistyönä myöntämä rahoitus. Nyrkkisääntönä on, että vekselirahoitusta käytetään, jos rahoitustarve on noin 0,2–2 miljoonaa euroa ja vientiluottoa tyypillisesti suurempiin, 2–20 miljoonan euron vientikauppoihin.

Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan aluekatsaus 1–12/2023: Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla investoinnit voimakkaasti kasvussa, Finnveran rahoitus kasvoi Keski-Pohjanmaalla14.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Finnvera myönsi vuonna 2023 rahoitusta Pohjanmaalle, Etelä-Pohjanmaalle ja Keski-Pohjanmaalle yhteensä 90 miljoonaa euroa, kun määrä edellisvuonna oli 102 miljoonaa euroa. Myönnetyn rahoituksen määrä kasvoi Keski-Pohjanmaalla. Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla rahoitus kohdistui selvästi aiempaa enemmän investointeihin. Alueella rahoitettujen yrityskauppojen yhteenlaskettu määrä pysyi edellisvuoden tasolla. Myönteistä on uusien, vihreän siirtymän investointeihin tarkoitettujen lainojen myöntäminen.

Finnveran omistajanvaihdoskatsaus 1–12/2023: Yrityskauppojen määrä laski, piristymisen merkkejä näkyvissä14.3.2024 08:30:00 EET | Tiedote

Alkuvuosi 2023 oli edelleen vilkas ja Finnveran rahoituksen myöntö omistusjärjestelyihin oli hyvällä tasolla, mutta yrityskauppojen määrä laski loppuvuotta kohti. Finnvera myönsi rahoitusta omistajanvaihdoksiin tammi–joulukuussa 2023 yhteensä noin 121 miljoonaa euroa, kun määrä edellisvuonna oli 130 miljoonaa euroa. Eniten yrityskauppoja tehtiin Uudellamaalla. Maakunnista erottuivat Varsinais-Suomi, Pirkanmaa ja Keski-Suomi, joissa euromääräinen rahoitus kasvoi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye