Osuuskauppa Arina

Osuuskauppa Arina palkitsee henkilöstöä sekä laajentaa työterveyspalveluja ja vakuutusturvaa

Jaa
Osuuskauppa Arinan osuustoiminnallinen tulos nousi vuonna 2018 ennätystasolle, minkä johdosta osuuskauppa palkitsee henkilöstöä kannustepalkkioin ja investoi henkilökunnan hyvinvointiin.

Innostavimmat työpaikat -tunnustus

Arina teettää vuosittain työyhteisötutkimuksen, kartoittaen henkilöstön mielipiteitä omistautuneisuudesta, sitoutumisesta, johtamisesta ja suorituskyvystä. Tutkimus on toteutettu jo reilun kymmenen vuoden ajan. Corporate Spirit Oy:n toteuttaman tutkimuksen kokonaisarvosanalla Arina sai jälleen ”Suomen innostavimmat työpaikat” tunnustuksen suurten organisaatioiden (yli 1000 työntekijää) kategoriassa.

Vuonna 2018 omistajia ja asiakkaita palveli keskimäärin 2 978 (+141) arinalaista. Heistä vakituisia oli 80 %, kokoaikaisiksi muutettuna keskimäärin 1 901 arinalaista. Lisäksi Arina työllisti yli 1000 nuorta kesätöihin ja työharjoitteluun. Oman henkilökunnan lisäksi Arina työllistää välillisesti lukuisia ammattilaisia rakennus-, siivous-, kiinteistönhuolto- ja vartiointitehtävissä.

Ennätystuloksesta henkilöstölle kannustepalkkiot ja uudet työkengät

Arinassa henkilöstöpalveluihin, virkistys- ja harrastustoimintaan, koulutukseen, kannustepalkkioihin ja muuhun palkitsemiseen käytettiin vuonna 2018 yhteensä noin3.7 miljoonaa euroa. Vuoden 2018 ennätystuloksen johdosta Arinan hallitus päätti koko henkilöstön 2,4 miljoonan euron kannustepalkkioiden lisäksi investoida henkilöstön hyvinvointiin tarjoamalla jokaiselle työntekijälle uudet työkengät keväällä 2019.

Myös kuluvana vuonna Arina jatkaa kannustepalkkioiden lisäksi henkilökunnan muistamista työ-, ikämerkkipäivä- ja joululahjoin, sekä panostamalla liikunta- ja kulttuuriseteleihin, virkistysrahoihin sekä muuhun palkitsemiseen.

Arinalaisille entistä laajemmat työterveyspalvelut ja lisäturvaa vapaa-ajan tapaturmien varalta

Osuuskauppa Arina huolehtii henkilöstön hyvinvoinnista kehittämällä henkilöstön osaamista, tukemalla liikuntaa ja tarjoamalla tavanomaisia laajempia työterveyshuollon palveluja.

Uusina henkilöstöpalveluina käytössä on Mehiläisen Digiklinikka ja Huolikulma-chat palvelu. Huolikulma-palvelu tarjoaa matalan kynnyksen tukea erilaisissa elämäntilanteissa, joissa työntekijä tarvitsee apua mielenterveyttä kuormittavien asioiden käsittelyyn.

Lisäksi osuuskauppa laajensi henkilöstön tapaturmavakuutuksen kattamaan myös vapaa-ajan tapaturmat.Vakuutuksen korvauspiiri on laaja eikä sisällä urheilurajoituksia. Korvauksissa ei ole ajallista tai rahallista kattoa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Arina
Osuuskauppa Arina
Nuottasaarentie 1
90400 Oulu

044 788 5899https://arina.fi

Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti lähes 190 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 575 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina

Arinan vuoden 2023 parhaat työryhmät Iistä, Oulusta, Rovaniemeltä, Vaalasta ja Ylitorniolta - S-market Ylitornion Jani Kokkisesta Vuoden päällikkö17.4.2024 10:58:41 EEST | Tiedote

Osuuskauppa Arinan päälliköt kerääntyivät jälleen Leville valmennuspäiville. Tällä kertaa päällikköpäivillä käytiin läpi toimitusjohtajan katsauksen lisäksi muun muassa turvallisemman tilan periaatteita, tutustuttiin Arinan yrityskulttuuriselvityksen tuloksiin, osallistuttiin workshoppeihin eri teemoista ja käynnistettiin kaikkia päälliköitä koskeva Johtamisen muutosmatka. Tiivis reissu huipentui Arina-gaalaan, jossa palkittiin vuoden 2023 huippuonnistujia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye