Osuuskauppa Hämeenmaan asiakasomistajille ylijäämänpalautusta lähes 1,7 miljoonaa euroa
Edustajiston päätöksen mukaisesti Osuuskauppa Hämeenmaa maksaa ylijäämänpalautusta kaikille asiakasomistajilleen 0,25 prosenttia heidän vuoden 2022 aikana Osuuskauppa Hämeenmaan toimipaikoista tekemistään, S-Etukortilla rekisteröityjen bonusostojen määrästä. Ylijäämänpalautusta ei kerry tytäryhtiöistä eikä yhteistyökumppaneilta tehdyistä ostoista (esim. Nelipyörä, Prisma Rauta, LähiTapiola) eikä alkoholi- ja tupakkaostoista.
- Osuuskaupan tehtävä on tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajilleen ja edistää alueellista hyvinvointia. Bonuksen ja maksutapaedun lisäksi voimme nyt ensimmäistä kertaa maksaa ylijäämänpalautusta palveluitamme käyttäneille omistajillemme. Haluankin kiittää lämpimästi kaikkia asiakasomistajiamme hyvin menneestä vuodesta 2022, sanoo Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto.
Ylijäämänpalautus maksetaan 10.5.2023 niille asiakasomistajille, joiden asiakasomistajuus on ollut voimassa Osuuskauppa Hämeenmaassa 31.12.2022 ja joiden jäsenyys jatkuu ylijäämänmaksuhetkellä jossain S-ryhmän osuuskaupassa. Ylijäämänpalautukseen lasketaan paitsi asiakasomistajan, myös hänen asiakasomistajatalouteensa kuuluvien henkilöiden rinnakkaiskorteilla tehdyt ostot. Ellei osuusmaksua ole vielä kokonaan maksettu, ohjataan maksettava ylijäämänpalautus osuusmaksuun. Mikäli asiakasomistaja on ohjannut ostoksista kertyvän Bonuksen S-Pankin rahastoon, myös ylijäämän palautus maksetaan rahastoon.
Ylijäämänpalautuksen maksamisesta päätetään osuuskaupan edustajistossa ja päätös tehdään osuuskaupan hallituksen esityksen pohjalta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja: Osuuskauppa Hämeenmaa, toimitusjohtaja Olli Vormisto, puh. 050 358 8336
Tietoja julkaisijasta
Hämeenmaa – 170 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 170 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Lähipalveluiden merkitys korostuu varsinkin kesäisin – Kyläkauppapäivää vietetään jälleen lauantaina 10.6.20236.6.2023 15:29:25 EEST | Tiedote
Kyläkauppapäivää vietetään lauantaina 10.6.2023. Kyläkauppapäivä on valtakunnallinen tapahtuma, joka muistuttaa lähipalveluiden merkityksestä oman alueen asukkaille sekä siellä vieraileville. Kyläkauppapäivän järjestävät Päivittäistavarakauppa ry yhteistyössä jäsenyrityksensä kanssa.
Lopen ja Tuulosen S-marketteihin kesäksi ruoan verkkokaupan pop-up30.5.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
S-market Loppi ja S-market Tuulos laajentavat palveluitaan avaamalla ruoan verkkokaupat täksi kesäksi. Verkkokaupat monipuolistavat toimipaikkojen palveluita sekä tuovat asiakkaille joustavuutta ja luksusta arkeen.
Sale Poltinaho uudistui entistä energiatehokkaammaksi ja valikoimaltaan monipuolisemmaksi17.5.2023 14:31:25 EEST | Tiedote
Hämeenlinnan keskustan läheisyydessä palveleva Sale Poltinaho on uudistunut energiatehokkaammaksi ja ympäristöystävällisemmäksi. Myymälän uudistuksessa vastattiin myös asiakkaiden toiveisiin kasvattamalla valikoimaa paikallisten tarpeiden mukaan.
ABC Renkomäelle avattu uusi sähköautojen suurteholatausasema12.5.2023 15:00:00 EEST | Tiedote
Sähköautojen suurteholatausverkosto kasvaa Hämeenmaan toimialueella. Loppuvuodesta luvassa on vielä suurteholatausasemat kaikkien Hämeenmaan Prismojen yhteyteen.
Kevytpuutarhat saapuivat Hämeenmaan myymälöihin8.5.2023 14:50:32 EEST | Tiedote
Aiemmilta kesiltä tutut kevytpuutarhan pop up –myymälät ja kesäpihat ovat saaneet jatkoa S-ryhmässä – niin myös Osuuskauppa Hämeenmaalla. Ideana on, että yhdellä kauppareissulla omasta lähikaupasta saa hankittua myös suosituimmat kesäkukat, mullat ja muut tärkeimmät puutarhatarvikkeet kotiin tai kesämökille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme