Kustannusosakeyhtiö Otava

Otava julkaisee Jari Tervon kirjoittaman elämäkerran Vesa-Matti Loirista

Jaa
Jari Tervo kirjoittaa kauan odotetun elämäkerran taiteilija Vesa-Matti Loirista. Kirja ilmestyy syksyllä 2019 Otavan kustantamana. Vesa-Matti Loirin ainutlaatuinen taiteilijaura on jatkunut viisikymmentäkuusi vuotta, Mikko Niskasen Pojat-elokuva ilmestyi 1962.

”Ehdotin Vesa-Matti Loirille elämäkerran kirjoittamista neljä vuotta sitten. Taiteilija kieltäytyi. Tunsin häntä sen verran, etten ryhtynyt taivuttelemaan. Vaarana oli, että hän sanoo kovalla äänellä: EI. Silloin kieltäytyminen on lopullinen. Jätin miehen kypsymään omaan liemeensä. Viime vuoden talvena Loiri soitti: tehdään nyt se kirja. Nyt sitä on tehty jo jonkin aikaa", kertoo Jari Tervo.

"Haastattelen myös Loirin elämään kuuluvia tai sitä läheltä liipanneita ihmisiä. Haastattelujen lisäksi koluan arkistot, kuuntelen musiikit, katson elokuvat, tutkin televisiotallenteet ja perehdyn roolien taustoihin. Taiteilijan elämän naiset pääsevät ääneen", Tervo jatkaa.

"Syytän Jari Tervoa kaikesta. Kieltäydyin jo kerran. Mutta pitkään ja hartaasti mietittyäni päätin kertoa Jarille kaiken. Kenenkään muun mukaan en olisi lähtenyt", kertoo Vesa-Matti Loiri.

Jari Tervon jäljittelemätön ilmaisu yhdistettynä Vesa-Matti Loirin ainutlaatuiseen elämään synnyttää taiteilijaelämäkerran, jollaista ei ole ennen Suomessa nähty. Olemme riemuissamme, että saamme julkaista rakastetun kansansuosikin koko tarinan", iloitsee Otavan kustannusjohtaja Eva Reenpää.

Lisätietoja: Kustannusosakeyhtiö Otava, viestintäjohtaja Kirsi Tähjänjoki, kirsi.tahjanjoki@otava.fi puh. 040-725 5374

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

Puhelinvaihde 09 15661https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Tervetuloa Otavan ja Liken Jännäri-iltaan 24.4.!28.3.2024 11:14:09 EET | Tiedote

Vuoden jännittävimmässä kirjallisessa illassa Baba Lybeckin haastateltavina ovat kansainväliset jännäritähdet Jens Lapidus ja Chris Carter. Kotimaisista huippudekkaristeista mukana ovat Elina Backman, Tuomas Niskakangas, Jari Salonen ja Saila-Mari Kohtala. Otavalla järjestettävään iltaan on vapaa pääsy, tilaa on rajoitetusti. Varmista paikkasi kevään kovimpaan rikoskirjallisuuden tapahtumaan ilmoittautumalla tästä linkistä: https://forms.gle/UEjmtizJogu4Vt1T6.

Suomeen saapuvan Andrei Kurkovin Kuolleen miehen kaveri on tragikoominen tarina nuoren miehen elämäntuskasta neuvostoajan jälkeisessä Kiovassa27.3.2024 12:45:00 EET | Tiedote

Toukokuussa Helsinki Litiin saapuva Andrei Kurkov on palkittu ja arvostettu ukrainalainen kirjailija ja toimittaja. Yli 40 kielelle käännettyjen, mustanpuhuvan huumorin sävyttämien romaaniensa lisäksi hänet tunnetaan kansainvälisen median aktiivisena Ukraina-kommentaattorina. Kuolleen miehen kaveri on Kurkovin kolmas suomennettu romaani.

Anna-Sofia Bernerin uutuuskirja vie lukijan syvälle Yhdysvaltoihin ja valottaa, mitä maassa oikeasti tapahtuu22.3.2024 12:26:00 EET | Tiedote

Anna-Sofia Bernerin Kymmenen haavaa Amerikan sydämessä vie lukijan amerikkalaisten olohuoneisiin ja baaritiskeille, mielenosoituksiin ja kirkkoihin, Keskilännen ruostevyöhykkeelle ja Louisianan suistomaalle. Teos koostuu kymmenestä eri teemoihin keskittyvästä luvusta, joista kukin valaisee amerikkalaista kipukohtaa. Käsitellyiksi tulevat niin uskonto, rasismi, väestökehitys kuin puolueetkin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye