Kustannusosakeyhtiö OtavaKustannusosakeyhtiö Otava

Otavan, Kariston, Suplan ja Otavan Kirjasäätiön viihdekirjoituskilpailun voittaja valittu

Jaa

Kilpailun runsas osallistujamäärä näytti suomalaisten rakkauden hyvän mielen tarinoihin sekä sen, miten moniin muotoihin viihdekirjallisuus taipuu.

Viime syksynä Otava, Karisto, Supla ja Otavan kirjasäätiö käynnistivät kirjoituskilpailun, jolla etsittiin viihdekirjallisuuden uutta tähteä. Kilpailuun osallistuttiin lähes neljälläsadalla käsikirjoituksella, joiden teemat edustivat laajasti viihteen monia eri alalajeja.

Kilpailuraati nosti finaaliin viisi teosta, jotka julkaistiin äänikirjoina Suplan palvelussa. Suplan kuuntelijat saivat valita finalistien joukosta voittajan, ja kisasta tuli äärimmäisen tiukka. Kilpailussa ensimmäiseksi ja toiseksi tulleen välillä oli vain muutamia ääniä.

Kirjoituskilpailun voitti Frida Maria Pessi teoksellaan Kultakutri ja kesäkarhut. Toiseksi sijoittui Hannu Känkänen teoksellaan Kiltin miehen syrjähyppy ja kolmanneksi Satu Tähtinen teoksellaan Kalajoen hiekat.

Otavan kaunokirjallisuuden kustannusjohtaja Antti Kasper kuvaa viihdekirjallisuuden merkitystä tämän päivän lukijoiden keskuudessa: ”Viihdekirjallisuus on maailman suosituinta kirjallisuutta. Koskettavat, romanttiset ja hyvää mieltä tuottavat tarinat puhuttelevat kuluttajia niin painetun kirjan kuin yhä enemmän myös sähkö- ja varsinkin äänikirjan muodossa. Oli ilo päästä yhdessä Suplan kanssa kokeilemaan uudentyyppistä tapaa löytää nimenomaan äänikirjaformaattiin soveltuvia ihania tarinoita ja uusia, lahjakkaita, kotimaisia kirjoittajia.”

Raadissa työskennellyt Otavan kustannuspäällikkö Iina Tikanoja iloitsee kilpailuun lähetettyjen käsikirjoitusten runsaudesta ja monipuolisista lähestymiskulmista viihteeseen. ”Suplan kuuntelijoiden äänestämä upea kolmen kärki – ja koko taidokas finalistiviisikkomme – muodostaa monenlaisia makunystyröitä hivelevän viihdekattauksen, josta löytyy vetäviä tarinoita, suuria tunteita, hersyviä nauruja, yllätyskäänteitä, jännitystä, kerrassaan mainioita henkilöhahmoja ja tietenkin myös hurmaavaa romantiikkaa. Toivottavasti näiden tuoreiden kirjailijakykyjen teokset tuottavat jatkossakin runsaasti ihania lukuelämyksiä!”

Viihdekirjallisuuden saralla tapahtuu nyt todella paljon”, Otavan Kirjasäätiön pääsihteeri, Otavan kirjallinen johtaja Minna Castrén sanoo. ”Perinteiset muodot saavat rinnalleen uusia tyyli- ja äänilajeja. Toivomme, että yhä laajempi suomalaisten joukko löytäisi kirjallisuudesta kumppanin elämänmittaiselle matkalle lukemisen ja kirjojen kuuntelemisen maailmoihin.”

Viihdekirjakilpailun voittaja saa 5000 € pääpalkinnon ja toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet 1000 € palkinnot. Finalistikisan äänestäjien kesken arvottiin puolen vuoden jakso Suplan äänikirjapalveluun.

Finalistiteokset ovat kuunneltavissa nyt Suplan äänikirjapalvelussa. Yleiseen jakoon muissa äänikirjapalveluissa teokset tulevat 7.10. alkaen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

Puhelinvaihde 09 15661https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Talven neulekirjoissa palataan juurille: suomalaisvaikutteita, mystiikkaa ja puutarhainspiraatiota16.11.2022 11:12:31 EET | Tiedote

Onneksi on taas villapaitojen aika! Moreenin talven käsityökirjat ovat täsmälääke talven neulekuumeeseen: ne ovat täynnä mitä ihanimpia kaarrokeneuleita, sukkia ja asusteita, joiden värit ja kuviot tuovat iloa pitkäksi aikaa. Nyt inspiroidutaan kansallisperinteistä, magiasta ja luonnosta, jotka ovat saaneet suunnittelijoiden käsissä uuden, modernin ilmeen.

Professori Hannu Salmen "Tunteiden palo – Turku liekeissä 1827" on tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokas8.11.2022 13:24:42 EET | Tiedote

"Perinpohjaisesti lähteisiin perustuva, moniaistillisesti kuljetettu tarina Turun palosta avaa kokonaan uuden näkökulman menneeseen tragediaan. Vaikka liekit melkein polttavat lukijaakin, teos pysyy faktoissa ja laajenee yksittäisiä ihmisiä sekä yhden kaupungin menneisyyttä suuremmaksi kertomukseksi Euroopan historiasta, tiedonvälityksestä, jopa Goethesta", todetaan palkintoperusteluissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme