Finanssiala ry

Oululaisnuoret Suomen edustajana talouskilpailuun – rehtorin työhaastattelun kautta kisakoneeseen

Jaa
​15-vuotiaat Stina Peteri ja Maija Korpi Oulusta ovat Suomen edustajat yläkoululaisille suunnatussa talousosaamiskisassa Brysselissä. Loppukilpailuun osallistuu kaikkiaan 25 Euroopan maata. Kisa järjestetään ensimmäistä kertaa.
Stina Peteri (vas.) ja Maija Korpi edustavat Suomea Brysselissä.
Stina Peteri (vas.) ja Maija Korpi edustavat Suomea Brysselissä.
Oululaisen Merikosken koulun 9B-luokka voitti aiemmin talvella osallistumisoikeuden European Money Quiziin. Se on Euroopan pankkiyhdistysten (Suomessa Finanssiala ry) järjestämä yläkoululaisille suunnattu arkipäivän talousasioiden osaamiskilpailu, jonka 8.5. pidettävään finaaliin Brysselissä osallistuu kaksi oppilasta luokkaa kohden. 

Suomesta voittajaluokka valittiin yläkoululaisten maksuttomaanZaldo-talousoppimateriaaliin liittyvän lopputestin perusteella. Muista maista voittajaluokat valittiin verkkopohjaisen visan perusteella, jossa luokat kisasivat toisiaan vastaan paitsi oikeasta vastauksesta, myös vastausnopeudesta. 

Peteri ja Korpi ovat vielä odottavalla kannalla, mitä tuleman pitää. 

”Hyvillä mielin ollaan lähdössä, mutta en oikein tiedä, mitä odottaa”, sanoo Stina Peteri. Finaali käydään samalla verkkovisalla, jonka perusteella suurin osa muiden maiden osanottajista on valittu. Visaa on pystynyt harjoittelemaan Euroopan pankkiyhdistys EBF:n verkkosivuilla. 

"Zaldo hyvä oppimateriaali"

Suomessa osallistujavalintaan käytettZaldo-oppimateriaalia hyödynnetään laajastiperuskouluissaMateriaalia on tarkoitus käyttää opettajan johdolla. Siihen kuuluu vuorovaikutteisia harjoitteita ja koko luokan voimin tehtävä lopputesti, jota voi halutessaan käyttää kurssikokeena.Zaldo-oppimateriaalin tarjoavat Nuori Yrittäjyys ry, Finanssiala ry ja FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta yhteistyössä Sitran ja Pörssisäätiön kanssa. 

Zaldo oli aika hyvä materiaali, sen lopputestiä pystyi harjoittelemaan Zaldon omilla verkkosivuilla”, Maija Korpi kertoo.  


Korvelle ja Peterille lähtöpaikka heltisi ikään kuin työnhaun kautta. Ensin kirjoitettiin opettajalle hakemukset, joiden perusteella
 talousosaamismenestyksen ohella päädyttiin rehtorin haastatteluun. Se pidettiin osin englanniksi. ”Vahvuuksiksi sanoin, että minulla on vahvat matemaattiset taidot, olen valmis opiskelemaan lisää ja olen yhteistyötaitoinen ihminen”, Maija Korpi kertaa haastattelua.

Keväinen reissu Belgiaan on nuorten viimeisiä ponnistuksia peruskoulussa. Ensi syksyksi molemmat lähtijät ovat hakeneet lukioon Oulun suomalaiseen yhteiskouluun. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Stina Peteri (vas.) ja Maija Korpi edustavat Suomea Brysselissä.
Stina Peteri (vas.) ja Maija Korpi edustavat Suomea Brysselissä.
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Finanssiala - Uudistuvan alan ääni

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Luottolaitosten sääntely kaipaa ajantasaistamista – lisävelvoitteille ja kansalliselle lisäsääntelylle ei ole tarvetta18.4.2024 10:35:20 EEST | Tiedote

Peruspankkipalveluihin liittyvää sääntelyä ei ole tarpeen lisätä, toteaa Finanssiala ry lausunnossaan. Lausunto liittyy valtiovarainministeriön peruspankkipalveluja ja luottolaitoslainsäädäntöä koskevaan arvomuistioon. FA huomauttaa, että arvomuistion kattama selvitys ei ole mukana hallitusohjelmassa ja sen sisältö on osin ristiriidassa kansallisen lisäsääntelyn välttämistä koskevan hallitusohjelman tavoitteen kanssa. Ehdotetut palveluaikavelvoitteet olisivat poikkeuksellisia suomalaisessa sääntelyssä, ja pankkipalveluiden saavutettavuuden kriittisyyttä on muistiossa yliarvioitu.

Hallitus löi viimeisen naulan vapaaehtoisen eläkesäästämisen arkkuun – miksi Suomi kulkee eurooppalaiseen vastavirtaan, Petteri Orpo ja Riikka Purra?17.4.2024 15:07:17 EEST | Tiedote

Hallitus esitti kehysriihessään vapaaehtoisen eläkesäästämisen verokannusteen poistamista vuoden 2027 alusta alkaen. EU:ssa puolestaan suuntaus on aivan päinvastainen ja vapaaehtoinen eläkesäästäminen nähdään tärkeänä osana EU:n pääomamarkkinaunionin tulevaisuutta, joka on esillä EU:n huippukokouksessa 17.-18.4.2024. Puoli miljoonaa tavallista suomalaista ovat edelleen säästäneet vapaaehtoisiin eläkevakuutuksiin. Pitkäjänteiseen, erityisesti tiettyyn ikään sidottuun eläkesäästämiseen on vaikea sitoutua ilman kannusteita, jotka hallitus nyt esittää poistettavaksi.

Poliittisesti vaikutusvaltaisten henkilöiden kansallisesta rekisteristä hyötyisivät niin asiakkaat kuin finanssialakin17.4.2024 10:40:11 EEST | Tiedote

Rahanpesulaki luokittelee merkittävissä julkisissa tehtävissä toimivat henkilöt ja heidän lähipiirinsä poliittisesti vaikutusvaltaisiksi eli ns. PEP-henkilöiksi (Politically Exposed Persons), joiden taustoja ja asiointia tulee selvittää ja seurata erityisen huolellisesti. Ilmoitusvelvollisten tarve ajantasaisille PEP-tiedoille on lisääntynyt compliance-velvoitteiden sekä kansallisen ja kansainvälisen toiminta- ja turvallisuusympäristön kiristymisen myötä. Nykyisellään PEP-tietoja hankitaan ja ylläpidetään erilaisista lähteistä, mikä heikentää tietojen luotettavuutta ja ylläpitoa. PEP-tietojen kokoaminen keskitettyyn rekisteriin parantaisi tietojen kattavuutta, oikeellisuutta, ajantasaisuutta ja myös henkilötietojen suojaa. Valtiovarainministeriö on laatinut arvomuistion keskitetyn kansallisen PEP-rekisterin perustamisesta. Finanssiala ry tukee ehdotusta voimakkaasti. Tanskassa rekisteri on ollut käytössä jo vuosia ja kokemukset ovat olleet hyviä.

Suomalaisten sijoittamista ja omaehtoista varautumista seniorivaiheeseen ei saa romuttaa sijoittamisen verotuksen kiristyksillä12.4.2024 10:14:41 EEST | Tiedote

Maan hallitus valmistautuu kehysriiheen tiukalla ja vastuullisella taloudenpidon linjalla. Sille annamme vahvan tuen, koska hyvinvointiyhteiskuntamme vaatii uudistamista. Kasvun tukemisessa tärkeää on se, ettei suomalaisten työtä ja sijoittamista veroteta liiaksi. Suomalaisilla on oltava mahdollisuus vaurastua ja tukea kulutuksellaan kansantaloutta. Suomalaisten vaurastuminen ja sen edistäminen eri kansankapitalismin keinoin on huomioitu hallitusohjelmassa hyvin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye