Oulun yliopisto

Oululaistutkijat kehittävät dataperusteista analyysimenetelmää masennuksen tunnistamiseksi

Jaa
Oulun yliopiston jokapaikan tietotekniikan tutkimusryhmä kehittää toimintamallia, jossa älypuhelimeen kerättävää dataa käytetään masennuksen tunnistamiseen ja systemaattiseen seurantaan.

"Hankkeen tavoitteena on luoda poikkeavan käyttäytymisen tunnistamiseen uusi systemaattinen analyysimalli, joka kerää ja käsittelee muun muassa potilaan älypuhelimesta saatavaa dataa. Analyysista saatavan tiedon perusteella potilas voidaan ohjata hoitoon oikea-aikaisesti", kertoo hankkeen vastuullinen johtaja Denzil Ferreira Oulun yliopistosta.

Akatemiatutkija Denzil Ferreira on saanut Suomen Akatemian 5-vuotisen Research Fellow -rahoituksen projektille Entropy-AWARE Instrumentation for Just-In-Time Anomalous Human Behaviour Interventions (SENSATE). Oulussa toteutettava tutkimus perustuu läheiseen yhteistyöhön, jossa kansainvälisinä asiantuntija- ja potilasryhmäpartnereina ovat Kalifornian yliopiston UCLA Depression Grand Challence ja European Alliance Against Depression.

Tässä vaiheessa tietoa kerätään mahdollisimman laajasti, jotta saadaan selville poikkeavan käyttäytymisen toteamisessa merkittäviä tekijöitä.

”Tutkimukseen osallistuva henkilö päättää, mitä tietoja hän haluaa jakaa, mutta tarkoitus on analysoida ainakin paikannustietoa sekä aktiivisuus- ja vuorovaikutusdataa esimerkiksi hoitoon, tukiverkostoihin ja sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyen”, Ferreira selventää.

Menetelmällä tavoitellaan nopeampaa arviointia ja hoitoonohjausta yksilötasolla, mutta laajemmasta näkökulmasta katsottuna kyseessä on tehokas diagnoosi- ja hoitomalli sadoille miljoonille masennukseen sairastuville ihmisille.

"SENSATEssa saadut tulokset julkistetaan voittoa tavoittelemattomana avoimen lähdekoodin alustana, jotta sitä voidaan muokata myös muilla tutkimusalueilla, joissa epänormaalin käyttäytymisen havainnointimalli voi olla hyödyllinen", Ferreira sanoo.

Masennuksesta kärsii yli 300 miljoonaa ihmistä ja se on suurin työkyvyttömyyden aiheuttaja maailmassa. Vaikka masennusta voidaan tehokkaasti hoitaa lääkkeillä, lääkehoitoa saa vain alle puolet sitä sairastavista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Akatemiatutkija Denzil Ferreira, Oulun yliopisto, puh. 0294 482 522


Viestintäpäällikkö Tapio Mäkinen, Oulun yliopisto, puh. 040 546 3413

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Oulun yliopisto sai Karvilta laatuleiman ja erinomaisen arvion vaikuttavuudestaan alueellisesti22.3.2024 15:17:43 EET | Tiedote

Oulun yliopisto läpäisi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toteuttaman auditoinnin. Laatuleima on voimassa kuusi vuotta. Oulun yliopisto sai auditointiryhmältä erityiskiitosta keskeisestä roolista ja vakiintuneesta asemasta alueellisesti. Oulun yliopistolla on keskeinen asema tiedon luomisen, innovaatiotoiminnan ja osaamisen kehittymisen alueellisessa verkostossa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye