Ammattiliitto Jyty ry

Oulun kaupunki painostaa työntekijöitä laittomasti – JHL ja Jyty harkitsevat rikosilmoituksen tekemistä

Jaa
Oulun kaupunki on painostanut työntekijöitä laittomasti JHL:n ja Jytyn ilmoittaman lakon vuoksi. Lakko on perustuslaillinen oikeus. Lakkoon osallistuminen ei oikeuta työnantajaa uhkailemaan työntekijöitä.

Uhkailua, painostusta ja lainvastaisia kysymyksiä. Työnantaja käyttää nyt laittomia keinoja pakottaakseen työntekijät töihin lakon aikana, Oulun kaupungin työntekijät ovat kertoneet julkisten alojen ammattiliitoille JHL:lle ja Jytylle. Liittojen saamien tietojen mukaan kaupungin edustajat ovat uhkailleet lakkoon osallistuvia jopa työsuhteen irtisanomisilla.

Lisäksi työnantaja on kysellyt liittoon kuulumisesta, liittoaktiivisuudesta ja lakkoon osallistumisesta. Työnantajalla ei ole oikeutta kysyä tällaisia tietoja, sillä ammattiliittoon kuuluminen on vahvasti tietosuojalain mukainen asia. Työnantajalla ei ole mitään oikeuksia selvittää tietoja, jotka liittyvät yksilön järjestäytymisvapauteen. Kaupungin työntekijät ovat kokeneet työnantajan käyttäytymisen uhkaavana ja pelottavana.

– Oulun kaupungin painostuskeinot ovat yksiselitteisen laittomia. Jokaisella työntekijällä on perustuslain takaama laillinen oikeus osallistua työpaikalla ammattiliittonsa toimeenpanemaan työtaisteluun. Työtaisteluun osallistumisesta ei saa aiheutua yksittäiselle työntekijöille eikä heidän työsuhteisiinsa mitään negatiivisia seurauksia, painottavat JHL:n johdon neuvonantaja, VT Keijo Karhumaa ja Jytyn edunvalvontajohtaja, VT Marja Lounasmaa.

Rikoslain 47 luvun 3 §:n mukaan työsyrjintää on muun muassa se, jos työntekijä asetetaan epäedulliseen asemaan ilman painavia ja hyväksyttäviä syitä esimerkiksi ammattiliitossa tapahtuvan toiminnan vuoksi.

Rikoslain 47 luvun 5 §:n mukaan työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamiseen syyllistyy työnantaja tai tämän edustaja taikka työntekijä, joka estää sen, että työntekijä perustaa luvallisen ammatillisen tai poliittisen yhdistyksen tai käyttää oikeuttaan liittyä tai kuulua sellaiseen tai toimia siinä. Näihin rikoksiin syyllistynyt voidaan rikoslain mukaan tuomita 6 kuukauden vankeustuomioon tai sakkoon.

JHL ja Jyty eivät hyväksy Oulun kaupungin laitonta ja epäasiallista käyttäytymistä jäseniään kohtaan. Kaupungin edustajille on illalla 29.9. lähetetty vaatimus lopettaa painostaminen välittömästi ja täydellisesti.

– Jos painostaminen ei lopu, teemme tutkintapyynnön Oulun poliisilaitokselle asianomaisista työnantajan edustajista ja saattamaan heidät rikosoikeudellisen tutkinnan kohteeksi, Karhumaa ja Lounasmaa sanovat.

Lisätietoja:

edunvalvontajohtaja, VT Marja Lounasmaa, Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty, p. 040 594 5872

johdon neuvonantaja, VT Keijo Karhumaa, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, p. 040 525 7852

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ammattiliitto Jyty ry
Ammattiliitto Jyty ry
Elimäenkatu 5
00510 HELSINKI

020 789 3799https://www.jytyliitto.fi

Jyty edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä naisia on noin 84 prosenttia. Jyty on kunta-alan vanhin ammattiliitto ja STTK:n jäsenliitto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Jyty ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye