Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Oulun koronanäytteenoton ja koronarokotusten palvelupaikat muuttuvat

Jaa

Oulun Hallituskadun ja Oysin koronanäytteenotot sulkeutuvat. Maanantaista 30. tammikuuta lähtien oululaiset hakeutuvat koronanäytteenottoon omalle terveysasemalle. Myös koronarokotuspisteen palvelupaikka muuttuu helmikuussa, jolloin rokotuspiste muuttaa Limingantullista Hallituskadulle.

Oulun Hallituskadun koronanäytteenotto (Hallituskatu 19) sulkeutuu perjantaina 27. tammikuuta. Myös Oulun yliopistollisen sairaalan koronanäytteenotto päättyy. Koronanäytteitä otetaan Oysin piha-alueella sijaitsevassa näytteenottokontissa viimeisen kerran sunnuntaina 22. tammikuuta. Jatkossa oululaiset voivat mennä koronanäytteenottoa varten omalle terveysasemalleen. Ennen näytteenottoon lähtöä kannattaa varmistaa Pohteen verkkosivuilta tai omalta terveysasemalta, että näytteenoton kriteerit täyttyvät omalla kohdalla. Uudet kriteerit löytyvät Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen verkkosivuilta: www.pohde.fi/ajankohtaista/korona.

Virallisen koronanäytteenoton tarve on vähentynyt, sillä näytteenottokriteereihin on tullut muutoksia 1.1.2023 alkaen ja tartuntatautitodistus on poistunut käytöstä. Kela ei enää maksa tartuntatautipäivärahaa lääkärin, sairaanhoitajan tai terveydenhoitajan kirjoittaman todistuksen perusteella koronatartunnoista, jotka ovat alkaneet 1.1.2023 jälkeen. Vuoden 2022 puolella sairastuneilla on kuitenkin oikeus hakea tartuntatautipäivärahaa takautuvasti kahden kuukauden kuluessa sairastumispäivästä.

Rokotuspiste muuttaa Limingantullista Hallituskadulle

Oulun Limingantullin rokotuspiste (Nuottasaarentie 5) on avoinna viimeisen kerran keskiviikkona 8.2. ajanvarauksella, minkä jälkeen rokotustoiminta muuttaa osoitteeseen Hallituskatu 19 aiemmin sulkeutuneen koronanäytteenoton paikalle. Rokotuspiste palvelee Hallituskadulla maanantaista 13.2. alkaen ajanvarauksella.

Oululaiset voivat varata koronan tehosterokotukseen ajan ennakkoon verkossa tai puhelimitse p. 08 558 41415 maanantaista torstaihin kello 8–16 ja perjantaisin kello 8–15. Kyseinen numero on tarkoitettu jatkossa vain koronarokotusten ajanvaraukseen. Jos asiakas toivoo saavansa koronaa koskevan hoidon tarpeen arvion, hän voi ottaa yhteyttä omaan terveysasemaansa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee koronan tehosterokotusta kaikille 65 vuotta täyttäneille, 18 vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville sekä voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille. Tehosteannos voidaan poikkeuksellisesti antaa myös muille 18 vuotta täyttäneille erityisistä syistä yksilöllisen harkinnan ja riskiarvion perusteella esimerkiksi matkan kohdemaan vaatimusten vuoksi.

Tehosterokotteen voi ottaa, kun edellisestä rokotuksesta tai koronan sairastamisesta on kulunut vähintään kolme kuukautta. Tehosteannoksen kohderyhmien osalta ei enää lasketa, kuinka monta rokotetta on aiemmin saanut tai kuinka monta kertaa on mahdollisesti sairastanut koronan tai altistunut virukselle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Oulun palvelualueen tartuntatautilääkäri Pauliina Kokko, pauliina.kokko@pohde.fi, p. 040 626 1749

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
PL 10
90029 POHDE

https://www.pohde.fi

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme