Oulun yliopisto

Oulun yliopisto avaa lisähaun varhaiskasvatuksen kandidaattiohjelmaan

Jaa
Oulun yliopisto hakee syyskuun lisähaulla opiskelijoita varhaiskasvatuksen kandidaattiohjelmaan. Paikkoja on avoinna 12. Opinnot on suunnattu hakijoille, joilla on suoritettuna kasvatustieteen tai varhaiskasvatustieteen perusopinnot tai muu yliopistollinen opintokokonaisuus. Hakuaika koulutukseen alkaa 5.9.2018 ja päättyy 19.9. kello 15.

Varhaiskasvatuksen tutkinto-ohjelman opiskelijoista valmistuu pienen lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen pedagogisia asiantuntijoita kasvatuksen, opetuksen, koulutuksen ja kehittämisen tehtäviin. Koulutus tarjoaa pätevyyden toimia varhaiskasvatuksen opettajana, esimerkiksi esiopetuksessa.

Koulutus edellyttää opiskelijalta pääosin kokopäiväistä opiskelua 3.12.2018 alkaen. Opetusta voi ajoittua myös ilta-, viikonloppu- ja kesäajalle. Koulutukseen hyväksytyt laativat henkilökohtaisen opintosuunnitelman, jossa voidaan lukea hyväksi aikaisemmin suoritettuja korkeakouluopintoja. Hyväksiluvuista riippuen opinnot on mahdollista suorittaa 2–3 vuodessa.

Varhaiskasvatuksen koulutusmääriä lisätään parhaillaan koko Suomessa. Etenkin Pohjois-Suomen kunnissa yliopistollisen koulutuksen saaneita ammattilaisia on vaikea löytää varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin.

Lisätietoja: www.oulu.fi/syyshaku

Lue lisää: Oulun yliopisto lisää merkittävästi lastentarhanopettajakoulutuksen opiskelupaikkoja

Lisätietoja:

Paula Loukkola, yliopisto-opettaja
Oulun yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta
etunimi.sukunimi@oulu.fi, p. 0294 48 3654

Eila Estola, professori
Oulun yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta
etunimi.sukunimi@oulu.fi, p. 0294 48 4211

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Oulun yliopisto sai Karvilta laatuleiman ja erinomaisen arvion vaikuttavuudestaan alueellisesti22.3.2024 15:17:43 EET | Tiedote

Oulun yliopisto läpäisi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toteuttaman auditoinnin. Laatuleima on voimassa kuusi vuotta. Oulun yliopisto sai auditointiryhmältä erityiskiitosta keskeisestä roolista ja vakiintuneesta asemasta alueellisesti. Oulun yliopistolla on keskeinen asema tiedon luomisen, innovaatiotoiminnan ja osaamisen kehittymisen alueellisessa verkostossa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye