Oulun yliopisto

Oulun yliopisto ja Rastor-instituutti yhteistyöhön – suomalaisen työelämän kilpailukyky kehittyy yhdistämällä ammatillinen ja akateeminen koulutus

Jaa
Oulun yliopisto ja aikuiskoulutusta tarjoava Rastor-instituutti ovat allekirjoittaneet kumppanuussopimuksen. Sopimuksen tavoitteena on tarjota yhdessä suomalaista työelämää uudistavaa täydennyskoulutusta organisaatioille. Koulutuksissa yhdistetään akateeminen, tutkittu tieto ammatilliseen, työelämälähtöiseen koulutukseen.

”Koulutusyhteistyö tukee myös yritysten kilpailukyvyn kehittymistä, sillä innovaatiot syntyvät erilaisuuden kohtauspisteissä”, sanoo kasvu- ja kehitysjohtaja Topi Järvinen Rastor-instituutista.

”Työelämässä tulee pohtia, mitä esimerkiksi kauppatieteilijä voi oppia merkonomilta tai toisinpäin. Vastuullinen toiminta on myös osaamisen systemaattista kehittämistä ja työkalu tähän on koulutus”, jatkaa liiketoiminnan kehittämispäällikkö Marika Koivuniemi Oulun yliopistosta.

Oulun yliopiston ja Rastor-instituutin yhteistyön ensimmäinen vaihe on ”Oppimisen johtamisen malli – Kilpailuetua edelläkävijöille” -valmennus. Valmennus auttaa yritystä ottamaan käyttöön toimintatavan, jolla parannetaan yrityksen oppimisvalmiutta, kilpailukykyä sekä henkilöstön työhyvinvointia. Valmennuksessa opitaan tunnistamaan yrityksen käytössä olevaa osaamista sekä osaamisen kehittymistä tukevat ja estävät asiat. Näin löydetään ratkaisuja toiminnan kehittämiseen sekä oikeiden, tuottavuutta ja kilpailukykyä lisäävien tekijöiden tunnistamiseen ja vahvistamiseen.

Yhteistyön hyödyistä työelämälle kerrotaan lisää webinaarissa ”Yhdessä pidemmälle – kiihdytä kasvua osaamista ja kilpailutekijöitä johtamalla”. Maksuton webinaari järjestetään tiistaina 9.5.2023 klo 10–11.

Lisätietoja:

Marika Koivuniemi, liiketoiminnan kehittämispäällikkö, Oulun yliopisto, marika.koivuniemi@oulu.fi, 050 4738 599

Topi Järvinen, kasvu- ja kehitysjohtaja, Rastor-instituutti, topi.jarvinen@rastorinst.fi, 040 7543 131

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Tiina Rajala, Tua Huomo, Pertti Korhonen ja Janne Saarikivi valittiin Oulun yliopiston hallitukseen1.6.2023 15:57:01 EEST | Tiedote

Oulun yliopiston kollegio on valinnut neljä uutta jäsentä Oulun yliopiston hallitukseen. Pohjois-Pohjanmaan liiton kehitysjohtaja Tiina Rajala valittiin kaudelle 5.9.2023–31.12.2025. VTT:n Tulevaisuuden tuotteet ja palvelut -liiketoiminta-alueen johtaja Tua Huomo, Fintrafficin toimitusjohtaja Pertti Korhonen sekä kielitieteilijä, tietokirjailija Janne Saarikivi puolestaan kaudelle 1.1.2024–31.12.2025. Yliopiston kollegio päätti asiasta 31.5.2023. Päätös syntyi äänin 13–8.

Ihmisen hiki on ehtymätön tiedonlähde – Oulun yliopiston tutkijoiden kehittämä menetelmä voi auttaa tunnistamaan merkkejä jopa sairauksista17.5.2023 06:47:00 EEST | Tiedote

Iholle asetettuun laastariin kertyvä hiki ja sen sisältämät nanokokoiset vesikkelit eli eksosomit paljastavat tietoja elimistön tilasta ja voivat tuoda esiin merkkejä jopa erilaisista sairauksista. Oulun yliopiston tutkijoiden kehittämän menetelmän sovellusmahdollisuudet ulottuvat sairauksien diagnostiikan lisäksi myös lääketeollisuuteen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme