Oulun yliopisto

Oulun yliopisto Nokia Bell Labsin Distinguished Academic Partner -ohjelmaan

Jaa
Oulun yliopisto on valittu Nokia Bell Labsin Distinguished Academic Partner -kumppanuusohjelmaan. Ohjelmassa mukana olevat yliopistot ja tutkimusorganisaatiot tekevät laajaa tutkimus-, koulutus- ja innovaatioyhteistyötä Nokia Bell Labsin kanssa sekä luovat yhteistä näkemystä langattoman teknologian tulevaisuudesta. Ohjelmaan on kutsuttu 25 huippuyliopistoa eri puolilta maailmaa.

”Nokia Bell Labs on perustanut akateemisen kumppaniohjelman tuomaan parhaat yliopistot yhteen globaalien haasteiden ratkaisemisessa. Oulun yliopisto on johtava tutkimusyhteistyökumppanimme, ja olemme iloisia saadessamme globaaliin verkkoomme vahvaa langattoman tietoliikenteen osaamista. Odotamme mielenkiinnolla uudenlaista yhteistyötämme”, Nokia Bell Labsin tutkimusjohtaja Lauri Oksanen sanoo.
 
”Oulun yliopisto kuuluu langattoman tietoliikenteen tutkimus- ja innovaatioekosysteemin ytimeen. Teemme maailmanluokan tutkimusta, jonka vaikuttavuutta vahvistamme yhdessä merkittävien yhteistyökumppaneidemme kanssa. Oulun yliopistolle on hieno tunnustus olla osa Nokia Bell Labsin Distinguished Academic Partner -ohjelmaa. Nokialla ja Oulun yliopistolla on jo pitkä yhteinen historia, ja olemme ilahtuneita yhteistyön uudesta vaiheesta”, sanoo Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki.
 
Nokia Bell Labsin Distinguished Academic Partner -ohjelma kokoaa maailman huippututkijat mahdollistamaan tulevaisuuden teknologiamurroksia, jotka yhdistävät ihmisiä ja palveluja välittömässä ja mukautuvassa verkossa.  Tutkijoille ohjelma on erinomainen mahdollisuus päästä seuraamaan langattoman tulevaisuuden kehittämistä globaalissa yritystoiminnassa. Näin varmistetaan tieteellisen tutkimustiedon hyödynnettävyys tulevaisuuden langattoman teknologian sovelluksissa ja palveluissa. Yhteiskehittämisen avulla ja resursseja jakamalla voimat kootaan kunnianhimoisiksi hankkeiksi. Tutkimuksen ja johtajuuden kehittämisen lisäksi kumppanuusohjelma tarjoaa harjoittelumahdollisuuksia opiskelijoille. Suomesta Oulun yliopiston lisäksi ohjelmassa ovat mukana Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto.
 
Bell Labs on alun perin yhdysvaltalainen, elektroniikkaan ja tietojenkäsittelyyn keskittynyt tutkimus- ja kehitysorganisaatio. Vuoden 2016 yrityskaupan myötä se on nykyisin osa Nokia-konsernia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Oulun yliopisto
Akatemiaprofessori Matti Latva-aho, p. 0294 482 847, matti.latva-aho@oulu.fi
Professori Markku Juntti, p. 0294 482 834, markku.juntti@oulu.fi
Viestintäasiantuntija Kaisu Innanen, p. 050 4344 261, kaisu.innanen@oulu.fi

Nokia
Viestintä
Puh. 010 448 4900
Sähköposti: press.services@nokia.com

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin johtoryhmä Suomeen ensi kertaa 22.–24.4. – tiedotusvälineet tervetulleita tapaamaan johtoryhmän jäseniä17.4.2024 08:45:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni (eng. International Astronomical Union, IAU) on yksi vanhimmista ja suurimmista ammattitieteilijöiden unioneista. Sen johtoryhmä kokoontuu ensi kertaa historiassaan Suomessa; Helsingissä ja Rovaniemellä. Oulun yliopiston isännöimä kokous on merkittävä hetki suomalaiselle tähtitieteelle ja maailmanlaajuiselle yhteistyölle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye