Oulun yliopisto

Oulun yliopistosta Oulun ammattikorkeakoulun pääomistaja

Jaa
Oulun yliopiston hallitus on 30. toukokuuta 2018 päättänyt, että Oulun yliopisto ostaa osake-enemmistön Oulun ammattikorkeakoulu Oy:stä (Oamk). Kauppa sisältää 50,5 prosenttia Oamkin osakekannasta, ja kauppahinta on 5 151 000 euroa.
Kuva: Oulun yliopisto
Kuva: Oulun yliopisto

Omistusjärjestelyn jälkeen Oulun yliopisto ja Oamk muodostavat konsernin.

”Tämä päätös ja Oamkin muutto vahvistavat edelleen Oulun Linnanmaan kampusta poikkeuksellisen vahvana koulutuksen ja tutkimuksen keskuksena. Kokonaisuudesta tulee entistä vetovoimaisempi opiskelijoille ja henkilökunnalle”, sanoo Oulun yliopiston hallituksen puheenjohtaja Risto Murto.

Korkeakoulukokonaisuuden tärkeimpiä tavoitteita ovat muun muassa yhteistyön vahvistuminen sekä vastaaminen alueen teollisuuden ja elinkeinoelämän tarpeisiin.

”Palveluiden ja koulutusohjelmien yhteistyön pohtimiseksi perustetaan organisaatioiden välisiä työryhmiä, jotka sitten aikanaan antavat ehdotuksensa siitä, kuinka kukin kokonaisuus toimisi parhaalla tavalla. Konkreettisten linjausten aika on vasta näiden ryhmien työskentelyn jälkeen. Aikaa ei ole hukattavana, koska syksyllä 2020 meillä pitäisi olla jo paljon valmista”, toteaa Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki.

Oulun yliopisto ja Oamk ovat omistusjärjestelyn jälkeen kaksi vahvaa korkeakoulua, joiden toiminta ja strategia ovat edelleen yliopisto- ja ammattikorkeakoululakien mukaisia. Strateginen johtaminen perustuu korkeakoulujen tiiviiseen yhteistyöhön ja keskinäiseen sopimiseen. Ammattikorkeakoulu säilyy omistusjärjestelyn jälkeenkin itsenäisenä oikeushenkilönä, ja korkeakoulujen rahoitusjärjestelmät säilyvät erillisinä.

”Palveluiden ja koulutuksen digitalisaatio kestää pitkään ja vaatii paljon henkilökuntaa, koska samaan aikaan on kehitettävä ja tuotettava palveluita. Yhdessä meillä on paremmat edellytykset viedä tämä tulevaisuuden kannalta kriittinen kehitysprosessi menestyksellisesti läpi”, rehtori Niinimäki sanoo.

Oulun ammattikorkeakoulu Oy:n omistaa kymmenen Oulun seudun kuntaa. Oulun kaupungin omistusosuus on yli 76 prosenttia, muut kunnat omistavat pienempiä osuuksia. Kaikki kymmenen osakkeenomistajaa eli kuntaa ovat käsitelleet ja hyväksyneet esitetyn osakkeiden myynnin omissa kunnanhallituksissaan ja/tai valtuustoissaan huhti-toukokuussa 2018.

Osapuolet allekirjoittavat kauppakirjan torstaina 7. kesäkuuta ja kaupan ehtojen lopullisesti täyttyessä myös osakassopimuksen aikaisintaan kesäkuun lopussa. Median edustajat ovat tervetulleita allekirjoitustilaisuuteen 7. kesäkuuta 2018 kello 14.00 Oulun kaupungintalon juhlasaliin, Kirkkokatu 2a, Oulu.

Lisätietoja:

Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki, puh. 0294 484071

Oulun yliopiston hallituksen puheenjohtaja Risto Murto, puh. 010 244 3119

Oulun yliopiston viestintäjohtaja Marja Jokinen, puh. 050 581 0264

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Oulun yliopisto
Kuva: Oulun yliopisto
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin johtoryhmä Suomeen ensi kertaa 22.–24.4. – tiedotusvälineet tervetulleita tapaamaan johtoryhmän jäseniä17.4.2024 08:45:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni (eng. International Astronomical Union, IAU) on yksi vanhimmista ja suurimmista ammattitieteilijöiden unioneista. Sen johtoryhmä kokoontuu ensi kertaa historiassaan Suomessa; Helsingissä ja Rovaniemellä. Oulun yliopiston isännöimä kokous on merkittävä hetki suomalaiselle tähtitieteelle ja maailmanlaajuiselle yhteistyölle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye