Restamax OyjRestamax Oyj

Oulun yöelämän mehukkain uutuus Mango DiscoBar vie värikkäälle Karibialle – avajaisia vietetään ensi viikon perjantaina

Jaa
Mango DiscoBar avaa ovensa Saaristonkadulla perjantaina 9.2. Kolmikerroksinen yökerho tarjoaa lähes tuhannelle juhlijalle tuulahduksen väliamerikkalaista tunnelmaa ja neljä erilaista musiikkimaailmaa.
Mango DiscoBarin avajaisia vietetään Oulussa perjantaina 9.2.
Mango DiscoBarin avajaisia vietetään Oulussa perjantaina 9.2.

Uutuusklubin konsepti on ideoitu kaukaa Karibian, Väli- ja Etelä-Amerikan baareista sekä paikallisten kaupunkien katukuvasta. Restamaxin nuorisoyökerhojen linjajohtaja Miko Helanderin mukaan Mango DiscoBar tuo kaupunkiin helposti lähestyttävän ja laadukkaan, uudenlaisen nuorten aikuisten illanviettopaikan.

- Nimensä mukaisesti Mango DiscoBar yhdistää baarin ja discon parhaat ominaisuudet: kiireettömän baarin henkilökohtaisen palvelun ja rennon ilmapiirin sekä kaupungin parhaat tanssilattiat. Seurustelulle ja yhdessäololle omistettu baari panostaa juomapuolen tarjontaan latinoamerikkalaisilla mauilla ja ylemmissä kerroksissa juhlitaan vauhdikkaammin, Helander kuvailee.

Katutason baari aukaisee ovensa jo alkuillasta ja toimii erillisenä osiona ennen Discon aukeamista. Toisesta kerroksesta löytyy kaksi tanssimusiikille omistettua isompaa puolta ja kolmas kerros toimii niin osana yökerhoa kuin on varattavissa seurueille yksityiseenkin käyttöön. Sisustuksen lauta- ja kivipinnat upeine seinämaalauksineen vievät aitoon väliamerikkalaiseen ravintola- ja baarielämään.

- Uskomme Oulussa olevan kysyntää yökerholle, joka on suunnattu 20 vuotta täyttäneille asiakkaille ja joka painottuu selkeästi tanssimusiikin ja hyvän juomatuotteen ystäville. Lisäksi Mango Discobarissa nautitaan ”säännöllisen epäsäännöllisesti” myös eri artistien keikoista. Ensimmäiseen live-iltaan 16.2. Tempoa antaa Bess ja 23.2. juomalauluja laulattaa Spekti. Unohda kylmä – tervetuloa lämpimään, ravintolapäällikkö Johanna Kukkohovi toivottaa.

Mango DiscoBar (K20)
Saaristonkatu 16, Oulu
Avoinna: ke–la klo 22–04 (baari klo 18 alkaen)

Lisätietoja:
Miko Helander, nuorisoyökerhojen linjajohtaja, Restamax Oyj, puh. +358 50 567 9227

Jakelu:
STT Info
Keskeiset tiedotusvälineet
www.restamax.fi, www.ravintola.fi

Restamax Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin ja henkilöstövuokraukseen erikoistunut konserni. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintolatoimijana NASDAQ Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu yli 130 seurustelu- ja ruokaravintolaa, yökerhoa sekä viihdekeskusta eri puolilla Suomea. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Stefan's Steakhouse, Viihdemaailma Ilona, Classic American Diner ja Colorado Bar & Grill. Restamax Oyj:n vuoden 2016 liikevaihto oli 130,1 miljoonaa euroa ja käyttökate 19,4 miljoonaa euroa. Konserni työllistää sesongista riippuen noin 2 000 henkilöä kokoaikaiseksi muutettuna. Restamaxin tytäryhtiö Smile Henkilöstöpalvelut Oy työllistää kuukausittain noin 8 000 työntekijää.

Restamax-yrityssivut: www.restamax.fi, Restamax-kuluttajasivut: www.ravintola.fi, Smile Henkilöstöpalvelut: www.smilepalvelut.fi

 

Avainsanat

Kuvat

Mango DiscoBarin avajaisia vietetään Oulussa perjantaina 9.2.
Mango DiscoBarin avajaisia vietetään Oulussa perjantaina 9.2.
Lataa
Logo: Restamax Oyj
Logo: Restamax Oyj
Lataa
Logo: Mango DiscoBar
Logo: Mango DiscoBar
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Restamax Oyj
Postiosoite: Hatanpään valtatie 1 B (Käyntiosoite: Verkatehtaankatu 2)
33100 TAMPERE

Restamax Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin ja henkilöstövuokraukseen erikoistunut konserni. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintolatoimijana NASDAQ Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu yli 130 seurustelu- ja ruokaravintolaa, yökerhoa sekä viihdekeskusta eri puolilla Suomea. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Stefan's Steakhouse, Viihdemaailma Ilona, Classic American Diner ja Colorado Bar & Grill. Restamax Oyj:n vuoden 2016 liikevaihto oli 130,1 miljoonaa euroa ja käyttökate 19,4 miljoonaa euroa. Konserni työllistää sesongista riippuen noin 2 000 henkilöä kokoaikaiseksi muutettuna. Restamaxin tytäryhtiö Smile Henkilöstöpalvelut Oy työllistää kuukausittain noin 8 000 työntekijää.

Restamax-yrityssivut: www.restamax.fi, Restamax-kuluttajasivut: www.ravintola.fi, Smile Henkilöstöpalvelut: www.smilepalvelut.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Restamax Oyj

Restamaxista NoHo Partners – Uusia avauksia Pohjois-Eurooppaan ja tavoitteena yli 600 miljoonan euron liikevaihto27.11.2018 08:00:00 EET | Tiedote

Restamax Oyj muuttaa nimensä NoHo Partners Oyj:ksi. NoHo Partners syntyy sanoista Nordic Hospitality Partners, jotka viestivät yhtiön vahvuuksista ja identiteetistä entistä paremmin. Yhtiö on samalla päivittänyt strategiansa ja keskipitkän aikavälin tavoitteensa ja tavoittelee yli 600 miljoonan euron liikevaihtoa vuoden 2021 loppuun mennessä.

Raumalla ravintola Sinisoihtu lopettaa toimintansa osana Restamaxin kannattavuusohjelmaa9.11.2018 14:00:00 EET | Tiedote

Restamax Oyj:llä on parhaillaan käynnissä lyhyen aikavälin kannattavuusohjelma, joka keskittyy yhtiön yksikköportfolion saneeraukseen. Ravintolat, joiden kannattavuus ei täytä yhtiön tavoitetasoa ja joilla ei nähdä riittävän hyviä olosuhteita vuokrasopimuksen ja konseptin näkökulmasta, on myyty tai lopetettu. Yksi saneeratuista ravintoloista on raumalainen Sinisoihtu, jonka liiketoiminnan Restamaxin tytäryhtiö Bistromax Oy osti keväällä 2017. Sinisoihtu lopettaa toimintansa 22.12.2018. Vuokranantajan kanssa tehdyn sopimuksen mukaan Sinisoihdun liiketilat poistetaan kokonaan ravintolakäytöstä ja tilalle etsitään muuta liiketoimintaa. Restamax aloitti ravintolaportfolion saneerauksen vuoden kolmannella kvartaalilla ja se saatetaan loppuun vuoden 2018 loppuun mennessä. Jakelu: STT Info Keskeiset tiedotusvälineet www.restamax.fi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye