Oulun yliopisto

Oulussa 6G-tutkimus vauhtiin

Jaa
Oulussa 6G-tutkimus on lähtenyt vauhtiin ekosysteemin kokoamisen käynnistämisellä.

Oulun yliopiston johtaman 6GFlagship-tutkimuskokonaisuuden tieteelliset yhteistyökumppanit ovat Aalto-yliopisto ja Teknologian tutkimuskeskus VTT. Strateginen kumppani on Oulun yliopiston ja Nokia Bell Labsin muodostama yhteinen Joint Center for Future Connectivity -tutkimuskeskus.

- Ohjelma kasvaa viidellä kuudella strategisella kumppanilla ja 50-100 muulla yhteistyökumppanilla. Kaikki tärkeimmät kansainväliset toimijat kerätään mukaan, sanoo tutkimusjohtaja, akatemiaprofessori Matti Latva-aho.

Vuosi 2019 on 5G:n vuosi, ja kaupalliset 5G-verkot avautuvat ympäri maailmaa. 5G onkin täynnä lupauksia: ohjaamattomia autoja, älykkäitä koteja ja virtuaalitodellisuutta kaikille ja kaikkialle. Kukaan ei voi vielä sanoa tarkalleen, miten 5G muuttaa elämäämme. Maailman muuttamiseen sitä kuitenkin tarvitaan ja siihen se johtaa. Siksi juuri nyt on täydellinen aika aloittaa 6G:n tarkastelu ja tutkimus.

Latva-aho muistuttaa, että 5G-tutkimus alkoi jo vuoden 2010 aikana ja ensi vuonna näemme 5G-verkoissa merkittäviä kaupallisia toteutuksia. 6G-tutkimuksen päätavoitteena on selvittää kuudennen sukupolven vaatimukset. Ennuste on saada 6G käyttöön 2030-luvulla, joten perustutkimus on aloitettava nyt. Tutkimusjakso vie kymmenisen vuotta, ja Suomen Akatemian rahoitus 6GFlagshipille onkin kahdeksan vuoden mittainen.

6G-tutkimuksen perustana on 5G, ja 5G-testiverkko Oulussa tarjoaa erinomaisen ympäristön yrityksille, jotka kehittävät omia ratkaisujaan ja teknologioitaan siihen liittyen. Testiverkko on luonnollisesti myös pohja ja ydin 6G-tutkimuksessa.

Ekosysteemiin kerätään yhteistyökumppaneiksi merkittäviä isoja kansainvälisiä toimijoita sekä pienempiä yrityksiä. Suurilla yrityksillä on omat testiverkostot ja -resurssit, mutta he hyötyvät siitä, kun näkevät, mitä pienemmät huippuyritykset tekevät omien teknologisten innovaatioidensa ympärillä. Pienemmille yrityksille tutkimusekosysteemi taas tarjoaa kustannustehokkaan keinon päästä mukaan.

Yliopiston sivuilla julkaistu artikkeli ekosysteemin rakentamisesta ja kommentit muutamilta yrityksiltä (Nokia, Keysight ja Bittium) englanniksi täältä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Haastattelujärjestelyt:


Ville Wittenberg
Tiedeviestinnän asiantuntija
Oulun yliopisto
ville.wittenberg@oulu.fi, 050 464 4902

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Oulun yliopisto sai Karvilta laatuleiman ja erinomaisen arvion vaikuttavuudestaan alueellisesti22.3.2024 15:17:43 EET | Tiedote

Oulun yliopisto läpäisi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toteuttaman auditoinnin. Laatuleima on voimassa kuusi vuotta. Oulun yliopisto sai auditointiryhmältä erityiskiitosta keskeisestä roolista ja vakiintuneesta asemasta alueellisesti. Oulun yliopistolla on keskeinen asema tiedon luomisen, innovaatiotoiminnan ja osaamisen kehittymisen alueellisessa verkostossa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye