Sitra

Outoa, yllättävää, jopa pöyristyttävää – onneksi olkoon, olet ehkä kohdannut heikon signaalin!

Jaa
Vuoden vaihtuessa teemme usein tulevaisuuslupauksia: aloitan salilla käymisen tai luen enemmän kirjoja. Mutta mitä jos keskittyisimme lupausten sijaan tänä vuonna avaamaan silmämme heikoille signaaleille?
Kuva: Topias Dean, Sitra
Kuva: Topias Dean, Sitra

Heikot signaalit ovat ensioireita muutoksista, jotka saattavat olla tulevaisuudessa merkittäviä. Ne ovat yllättäviä, ei-ilmeisiä, joskus jopa pöyristyttävältä tuntuvia, mutta mahdollisia tulevaisuuden kehityskulkuja. Heikkojen signaalien havainnointi on tärkeää ihan jokaiselle meistä, jotta osaisimme kuvitella erilaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, haastaa tulevaisuudesta tekemiämme oletuksia sekä toimia toivotun tulevaisuuden eteen.

Kun tulevaisuuksia on takataskussa useampi, mahdollisia yllättäviä tilanteita tulee eteen vähemmän ja varautuminen helpottuu. Toisaalta laajasta tulevaisuuksien kirjosta voi löytyä sellaisia toivottavia tulevaisuuksia, joita ei ole aiemmin tullut mieleen, Sitran ennakoinnin johtava asiantuntija Mikko Dufva korostaa.

Sitra on kerännyt kuluvan vuoden aikana satoja heikkoja signaaleja hyödyntäen mediaseurantaa, työpajoja, ennakointiaiheisia blogeja ja Twitter-tilejä sekä jo tehtyjä signaalien keräyksiä. Signaalien keräämisen jälkeen niitä on kategorisoitu ja tulkittu. Työn pohjalta Sitra julkaisee 10.1. selvityksen Heikot signaalit tulevaisuuden avartajina, jossa pohditaan kuutta kysymystä tulevaisuuteen liittyen: 1) mikä on ihminen, 2) kuka päättää tulevaisuudessa ja miten, 3) mitä tulevat sukupolvet ihmettelevät nykyajasta, 4) miten teemme asioita tulevaisuudessa, 5) miten teknologiaa voi käyttää väärin ja 6) pitäisikö maailman olla suunnitteluprojekti?

Tähän selvitykseen valitut signaalit ja niiden tulkinta ovat kokoelma erilaisia kiinnostavia mahdollisesti nousevia ilmiöitä. Ne eivät ole kattava kuvaus, vaan pikemminkin poiminta, jota kannustamme kaikkia täydentämään. Signaalit eivät myöskään ole ennusteita tulevasta tai kannanottoja toivottavasta tulevaisuudesta, vaan herätteitä ajattelemaan tulevaisuudesta uusilla tavoilla, sanoo Sitran ennakointi- ja strategiajohtaja Paula Laine

Selvitys tarjoaa yhdeksän työkalua heikkojen signaalien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Lisäksi Sitran Heikot signaalit -sivustolta löytyy tulostettava Tutkain-juliste, joka auttaa tulkitsemaan signaaleja ja keskustelemaan niistä muiden kanssa.

Heikot signaalit ovat osa Sitran tulevaisuudentekijän työkalupakkia. Ne täydentävät suuren suosion saaneita megatrendejä ja visiotyötä.

Heikot signaalit ovat tärkeitä, sillä jos tuijottaa vain megatrendejä, alkamaisillaan olevat muutokset saattavat jäädä huomaamatta, summaa Dufva.

Heikot signaalit tulevaisuuden avartajina -julkistustilaisuus 10.1. klo 9-11
Sitra, Itämerenkatu 11-13, Helsinki

  • Early signals of change in Nesta’s futurescoping, Geoff Mulgan, Nesta
  • Heikot signaalit selvitys: tulevaisuuksien avartaminen, Mikko Dufva, Sitra
  • Kommentti selvitykseen, tulevaisuustutkija Leena Ilmola
  • Heikkojen signaalien kerääminen ja tulkinta, Soile Ollila, Business Finland ja Tiina Jokela, Suomen Akatemia

Lisätietoja:

Mikko Dufva, Heikot signaalit tulevaisuuden avartajina -selvityksen kirjoittaja, ennakoinnin johtava asiantuntija, Sitra

mikko.dufva@sitra.fi

+358 (29) 4618 249

Paula Laine, ennakointi- ja strategiajohtaja, Sitra

paula.laine@sitra.fi

+358 (294) 618 487

Avainsanat

Kuvat

Kuva: Topias Dean, Sitra
Kuva: Topias Dean, Sitra
Lataa
Mikko Dufva. Kuvaaja: Miikka Pirinen
Mikko Dufva. Kuvaaja: Miikka Pirinen
Lataa

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sitra
Sitra
Itämerenkatu 11-13, PL 160
00180 HELSINKI

0294 618 991http://www.sitra.fi

Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä, joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sitra

Estland behandlar medborgarinitiativ upp till tre gånger snabbare än Finland - Sitra jämför Finlands och Estlands system för medborgarinitiativ21.3.2024 07:12:21 EET | Tiedote

I Estland behandlas medborgarinitiativ inom den överenskomna tidsfristen, och det är enkelt att följa deras framsteg genom en enda tjänst. I Finland blir medborgarinitiativ allt populärare, men vårt system har utrymme för förbättringar. Enligt Sitras undersökning har Finland mycket att lära sig av Estlands flexibla system för medborgarinitiativ.

Virossa kansalaisaloitteet käsitellään jopa kolme kertaa nopeammin kuin Suomessa – Sitra vertaili Suomen ja Viron kansalaisaloitejärjestelmiä21.3.2024 07:12:21 EET | Tiedote

Virossa kansalaisaloitteet käsitellään sovitussa määräajassa ja aloitteiden etenemistä on kätevä seurata yhden palvelun kautta. Suomessa kansalaisaloitteiden suosio kasvaa, mutta järjestelmässämme on kehittämisen varaa. Sitran selvityksen mukaan Suomi voisi oppia Viron joustavasta kansalaisaloitejärjestelmästä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye