OX2 ja SAJM Holding yhteistyöhön 475 megawatin aurinkovoimapuiston toteuttamiseksi Huittisissa – hanke yksi Suomen suurimmista
Huittisten aurinkovoimapuiston suunniteltu teho on arviolta 475 megawattia. Hankkeen ympäristövaikutusten arviointi- ja lupaprosessit pyritään saamaan valmiiksi vuoden 2023 aikana. Aurinkovoimapuiston lopullinen koko tarkentuu luvituksen ja suunnittelun edetessä. Tavoite on, että hankkeen investointipäätös saadaan aikaan vuonna 2024. OX2 vastaa hankkeen teknisestä suunnittelusta, rakentamisesta ja rahoituksesta. Nopeimmillaan hankkeen rakennustyöt voidaan aloittaa vuoden 2024 aikana.
Toteutuessaan suunnitellussa aikataulussa ja laajuudessa Huittisten aurinkovoimapuisto tulee olemaan yksi Suomen suurimmista teollisen mittakaavan aurinkovoimapuistoista. Sen arvioitu vuosittainen energiantuotanto on noin 475 gigawattituntia, joka vastaa noin 95 000 kotitalouden vuotuista sähkönkulutusta (5 000 kWh/kotitalous).
”Uskomme, että aurinkovoimalla on merkittävä rooli kotimaisen uusiutuvan energian tuotannon kasvussa, koska se täydentää hyvin tuulivoiman tuotantoa. Huittisten aurinkovoimahanke on erinomainen lisä hankekehitysportfolioomme. Hanke osoittaa, että Suomella on erittäin hyvät edellytykset edetä teollisen mittakaavan aurinkovoiman edelläkävijäksi Pohjois-Euroopassa. Lähdemme edistämään hanketta kohti investointipäätöstä hyvässä yhteistyössä SAJM Holding Oy:n, kunnan ja maanomistajien kanssa”, OX2:n Suomen aurinkovoimahankkeista vastaava liiketoimintajohtaja Saku-Matti Mäki sanoo.
”On hienoa aloittaa yhteistyö kokeneen kansainvälisen aurinkovoimaosaajan OX2:n kanssa. Vuonna 2021 käynnistämämme Huittisten aurinkovoimahankkeen toteutus varmistuu nyt kokeneen kumppanin mukaantulon myötä. Hanke tukee merkittävästi puhtaan energiantuotannon ja vihreän siirtymän investointeja Kokemäenjokilaakson energiateollisuusvyöhykkeellä. Se on tärkeä osa Suomen menestystarinaa matkalla hiilineutraaliuuteen. Vahvistamme myös Satakunnan maaseudun elinvoimaisuutta tuomalla alueelle lisää työpaikkoja sekä tuloja maanomistajille, ja kasvatamme uusiutuvan energian tarjontaa Suomessa”, sanoo SAJM Holdingin hallituksen puheenjohtaja Seppo Malmi.
OX2 on kehittänyt aurinkovoimaa vuodesta 2018 ja sillä on Euroopassa suunnitteilla yhteensä yli 4 gigawatin edestä aurinkovoimahankkeita. Huittisten hankkeen lisäksi OX2:n hankeportfolio Suomessa sisältää kaksi teollisen mittakaavan aurinkovoimahanketta Kauhajoella ja Loimaalla. Samoin kuin tuulivoimahankkeissa, OX2 toimii aurinkovoiman kaikissa vaiheissa. Yhtiö vastaa hankkeiden kehittämisestä, rakentamisesta ja myynnistä sekä valmiiden aurinkovoimapuistojen teknisestä ja taloudellisesta hallinnoinnista.
SAJM Holding Oy on vuonna 2020 perustettu teollisen mittaluokan aurinkovoimaloita suunnitteleva ja kehittävä suomalainen yhtiö. Yhtiön tavoitteena on lisätä kotimaisen aurinkoenergian tarjontaa ja vähentää sähköntuotannon hiilijalanjälkeä ja edistää kehitystä kohti hiilineutraaliutta yhdessä kumppaneiden kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maajohtaja Teemu Loikkanen, OX2 Suomi, p. +358 50 373 6243, teemu.loikkanen@ox2.com
Liiketoimintajohtaja Saku-Matti Mäki, OX2 Suomi, p. +358 40 752 7045, saku-matti.maki@ox2.com
Hallituksen puheenjohtaja, Seppo Malmi, SAJM Holding, p. +358 50 462 8347, seppo.malmi@sajm.fi
Hallituksen jäsen Pekka Averio, SAJM Holding, p.+358 500 406 856, pekka.averio@sajm.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
OX2 kehittää, rakentaa ja myy maa- ja merituulipuistoja sekä aurinkovoimapuistoja. Lisäksi OX2 hallinnoi valmiita tuuli- ja aurinkovoimapuistoja. OX2:n hankekehitysportfolio koostuu yhtiön itse käynnistämistä sekä muilta toimijoilta hankituista, eri vaiheissa olevista tuuli- ja aurinkovoimahankkeista. Yhtiö kehittää aktiivisesti myös muihin uusiutuvan energian teknologioihin, kuten vedyn tuotantoon ja energian varastointiin, perustuvia hankkeita. OX2 toimii Euroopassa kymmenellä markkina-alueella: Ruotsissa, Suomessa, Virossa, Liettuassa, Puolassa, Romaniassa, Ranskassa, Espanjassa, Italiassa ja Kreikassa. Vuonna 2022 liikevaihto oli noin 7,6 miljardia kruunua (n. 680 miljoonaa euroa). Yhtiöllä on noin 360 työntekijää ja sen pääkonttori on Tukholmassa, Ruotsissa. OX2 listautui Tukholman pörssin päälistalle huhtikuussa 2022. www.ox2.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta OX2
OX2 ja Tuulialfa sopimukseen kuuden tuulivoimahankkeen kehittämisestä ja rakentamisesta31.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Uusiutuvan energian yhtiö OX2 on allekirjoittanut sopimuksen Tuulialfan kanssa yhteensä noin 1200 megawatin maatuulivoimaportfolion kehittämisestä ja rakentamisesta Pohjois-Pohjanmaalle ja Lappiin. Sopimus kattaa kuusi tuulivoimahanketta, joihin on tarkoitus rakentaa yhteensä noin 150 tuulivoimalaa.
OX2 laajentaa Virossa toimintaansa aurinkovoimaan25.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Uusiutuvan energian yhtiö OX2 on solminut yhteistyösopimuksen kotimaisen, kestävään metsätalouteen ja luontopääomaan erikoistuneen sijoitusyhtiö Dasos Capitalin kanssa kymmenen aurinkovoimapuiston toteuttamisesta Viroon. Viiden ensimmäisen aurinkovoimapuiston kokonaiskapasiteetti on arviolta 500 megawattia.
Pieksämäen tuulivoimahankkeessa edetty maanrakennustöihin - Tuulipuiston infokeskus avataan kesän ajaksi paikkakunnalle12.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Pieksämäen Mataramäessä sijaitseva Niinimäen tuulivoimahanke on edennyt maanrakennusvaiheeseen. Tuulipuiston infokeskus avautuu 17.5. AnolaKeskuksessa ja siellä voi tutustua tarkemmin hankkeeseen sekä tuulivoiman tuotantoon.
OX2:n Pohjanlahden merituulivoimahankkeiden kumppaniksi IKEA-konsernin sijoitusyhtiö Ingka Investments12.5.2023 08:45:00 EEST | Tiedote
Uusiutuvan energian yhtiö OX2 on sopinut ruotsalaisen IKEA-tavarataloketjun sijoitusyhtiö Ingka Investmentsin kanssa yhteistyökumppanuudesta Suomen merituulihankkeiden osalta. Kyseessä olevat OX2:n Halla, Laine ja Tyrsky-merituulivoimahankkeet sijoittuvat Pohjanlahdelle Suomen talousvyöhykkeelle.
Selvitys: Merituulivoimahankkeiden talous- ja työllisyysvaikutukset merkittäviä – OX2:n merituulivoimahankkeet edenneet jo pitkälle10.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Merituulivoima voi työllistää suomalaisia 148 000 henkilötyövuoden edestä ja tuoda Suomelle arviolta 3,2 miljardin verohyödyt, käy ilmi tuoreesta selvityksestä. OX2:n Suomen merituulivoimahankkeiden investointiarvo on noin 20 miljardia euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme