Onnettomuustietoinstituutti

Paahteinen kesä ei aiheuttanut odotettua onnettomuuspiikkiä liikenteessä

Jaa
Ennakkotietojen mukaan elokuun loppuun mennessä on tutkittu 134 kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta, joissa menehtyi yhteensä 149 henkilöä. Määrä on pienempi kuin yhtenäkään aikaisempana vuonna samalla ajanjaksolla. Kesän helteisillä säillä sattui odotettua vähemmän onnettomuuksia.
Lähde: Onnettomuustietoinstituutti (OTI)
Lähde: Onnettomuustietoinstituutti (OTI)

Helteiset säät näkyvät usein tilastoissa kuolemaan johtavien onnettomuuksien lisääntymisenä. ”Lämpimällä säällä päihteiden kulutus lisääntyy, mikä näkyy usein liikenteessä riskien ottamisena. Tämän vuoksi kuolonkolarit lisääntyvät kesäisin kauniilla säällä”, OTIn yhteyspäällikkö Tapio Koisaari selventää. ”Kesän helteistä huolimatta onnettomuuspiikkiä ei onneksi nyt tapahtunut. Tarkastelemme jatkossa onko kyse satunnaisvaihtelusta vai voiko muutoksen taustalla olla muita syitä”, Koisaari jatkaa.

Sää vaikuttaa myös erilaisten ajoneuvojen määrään liikenteessä. Hyvät ajokelit lisäävät esimerkiksi moottoripyöräilyä. Moottoripyörä oli osallisena yhteensä 22 kuolemaan johtaneessa onnettomuudessa elokuun loppuun mennessä. Moottoripyöräilijän aiheuttamia onnettomuuksia sattui yhdeksän enemmän kuin viime vuonna samalla ajanjaksolla.

Kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien ennätysalhainen määrä tarkasteluajanjaksolla johtuu ennen kaikkea jalankulku- ja pyöräilyonnettomuuksien vähentymisestä. Tammi-elokuussa menehtyi kahdeksan jalankulkijaa ja yhdeksän pyöräilijää. Määrä on pienin viiteen vuoteen.

Yleisin onnettomuustyyppi tammi–elokuun välillä oli tieltä suistuminen. Suistumisia oli 40 prosenttia kaikista onnettomuuksista.

Viime vuoteen nähden onnettomuudet vähenivät eniten Uudellamaalla

Uudellamaalla sattui tammi–elokuussa 19 kuolonkolaria, mikä on 10 onnettomuutta vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Onnettomuudet lisääntyivät eniten Lapissa, jossa sattui 11 kuolonkolaria, kun viime vuonna niitä sattui kaksi. Luvuista ei voi vetää vahvoja johtopäätöksiä, sillä alueelliset luvut ovat tilastollisesti pieniä ja satunnaisvaihtelulla on suuri osuus.

Luvut perustuvat liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien Onnettomuustietoinstituutille ilmoittamiin ennakkotietoihin.

Lisätietoja:

Liitteet: OTI-ennakkoraportti 2/2018 sekä alueelliset kokonaisluvut -liite

  • Yhteyspäällikkö Tapio Koisaari, p. 040 450 4782, tapio.koisaari(at)oti.fi
  • Viestintä, p. 040 450 4700
     

Onnettomuustietoinstituutti (OTI) tekee työtä ennaltaehkäistäkseen liikenneonnettomuuksia Suomessa. OTI koordinoi liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien toimintaa ja hallinnoi tutkinnasta kerättyä tietoa muiden liikennevahinkotilastojensa lisäksi. Tilastotiedon määrä ja laatu ovat kansainvälisesti ainutlaatuisia. OTI tarjoaa tärkeää tietoa, jolla voidaan vaikuttaa liikenneturvallisuuteen sekä lainsäädännön että käytännön toimenpiteiden tasolla. Instituutti toimii erillisenä yksikkönä Liikennevakuutuskeskuksessa. www.oti.fi

Kuvat

Lähde: Onnettomuustietoinstituutti (OTI)
Lähde: Onnettomuustietoinstituutti (OTI)
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Onnettomuustietoinstituutti
Onnettomuustietoinstituutti
Itämerenkatu 11-13
00180 Helsinki

Viestintä p. 040 450 4700http://www.oti.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Onnettomuustietoinstituutti

Kymmenessä vuodessa liikenteessä menehtyi lähes 200 moottoripyöräilijää, mopoilijoita menehtyi 3617.4.2024 07:50:00 EEST | Tiedote

Kymmenen vuoden aikana liikenteessä menehtyi 197 moottoripyöräilijää ja 36 mopoilijaa. Yli puolet menehtyneistä moottoripyöräilijöistä ajoi ylinopeutta, kolmannes oli päihtyneitä. Mopo-onnettomuuksien tutkinnassa havaittiin viritettyjä mopoja ja huonosti kiinnitettyjä kypäröitä. Kuolonkolarien lisäksi kymmenen vuoden aikana tapahtui vuosittain keskimäärin 2 600 liikennevahinkoa, joissa osallisena oli mopo, ja 1 600 vahinkoa, joissa osallisena oli moottoripyörä.

Suomalaiset uskovat teiden korjaamisen lisäävän liikenneturvallisuutta – kuolonkolareiden tutkinnasta nousee eri asioita14.3.2024 07:37:00 EET | Tiedote

Suomalaisten mielestä teiden kunnon parantaminen ja pakollinen alkolukko toistuvasti rattijuopumuksesta kärähtäneille olisivat tärkeimmät liikenneturvallisuutta parantavat toimet. Myös kuolemaan johtaneita kolareita tarkasteltaessa päihtyneenä ajamisen ennaltaehkäisy näyttäytyy yhtenä tärkeimmistä liikenneturvallisuutta parantavista tekijöistä. Sen sijaan tien vaurioilla on harvemmin merkittävä vaikutus kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye