Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Pääkaupunkiseudulla palataan lähiopetukseen ja valmistellaan sisäharrastusmahdollisuuksien avaamista 20-vuotiaille ja tätä nuoremmille

Jaa
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä linjasi kokouksessaan tiistaina 20.4.2021 hallitusta palaamisesta lähiopetukseen sekä sisäharrastusmahdollisuuksien avaamisesta 20-vuotiaille ja tätä nuoremmille. Linjaus noudattaa lapset ja nuoret ensin -periaatetta, johon alueella on rajoitusten purkamisessa sitouduttu.

Koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että Etelä-Suomen aluehallintovirasto tekisi päätöksen tartuntatautilain väliaikaisen 58 d §:n mukaisesti siitä, että asiakastiloissa henkilöiden väliset lähikontaktit voidaan tosiasiallisesti välttää edelleen 16.5.2021 saakka. Lisäksi koordinaatioryhmä suosittelee, että Etelä-Suomen aluehallintovirasto tekisi päätöksen yli kuuden hengen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämisen kieltämisestä edelleen sisätiloissa ja rajatuissa ulkotiloissa 16.5.2021 saakka.

Koordinaatioryhmä linjasi, että peruskoulun 7.–10.-luokat ja toinen aste siirtyvät kokonaan lähiopetukseen 3.5.2021 alkaen. Tällä hetkellä opetus järjestetään vuorottelumallilla.

Lisäksi koordinaatioryhmä linjasi, että 20-vuotiaiden ja tätä nuorempien ohjattu harrastustoiminta mahdollistetaan myös sisätiloissa 3.5.2021 alkaen rajoitetusti, jos tartuntatautilain väliaikaisen 58 g §:n mukainen Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös tilojen sulkemisesta ei ole tuolloin enää voimassa. Harrastustoiminnan avaaminen edellyttää muun muassa terveysturvallisuussuunnitelman toimittamista kaupungille. Suunnitelmassa on muun muassa kuvattava, miten toiminnassa vältetään lähikontakteja ja miten ryhmän koko on suhteutettu harrastustilaan.

Koronakoordinaatioryhmä linjasi lisäksi, että mahdollisuus uimahallikäynteihin avataan erityisuimakortin omaaville 3.5.2021 alkaen, jos tartuntatautilain väliaikaisen 58 g §:n mukainen päätös ei ole tuolloin alueella enää voimassa.

Lisäksi koordinaatioryhmä linjasi, että viime viikolla tehtyä harrastustoiminnan linjausta täydennetään seuraavasti: 20-vuotiaiden ja tätä nuorempien ohjattu harrastustoiminta mahdollistetaan ulkotiloissa rajoitetusti. Myös muut kuin liikuntaharrastukset ovat mahdollisia. Tartuntatautilain väliaikaisen 58 g §:n nojalla kuorolaulu, harrastajateatteri ja vastaava ryhmäharrastustoiminta on kuitenkin 28.4. asti kielletty myös ulkotiloissa. Lisäksi nuorisotyön toteuttaminen rajatuissa ryhmissä ulkona on mahdollista.

Koordinaatioryhmä jatkovalmistelee edelleen suunnitelmaansa rajoitusten purkamiselle pääkaupunkiseudulla ja tekee tarvittavia linjauksia seuraavissa kokouksissaan. Edellytyksenä on, että epidemiatilanteen kehittyminen alueella jatkuu hyvänä.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto tiedottaa tarkemmin valmisteilla olevista päätöksistään.

Koronakoordinaatioryhmän aiemmin linjaamat, pääosin huhtikuun loppuun voimassa olevat rajoitukset ja suositukset

Koronakoordinaatioryhmän aiemmin linjaamat rajoitukset ja suositukset ovat pääosin voimassa 30.4.2021 saakka. Linjaukset on tehty epidemiologiseen tilannekuvaan perustuen ja kokonaisarviointia käyttäen. Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi myös Kauniainen seuraa koordinaatioryhmän linjaamia rajoituksia ja suosituksia.

Yläkoulujen opetus

Yläkoulut ovat 2.5.2021 saakka opetuksen vuorottelumallissa kuntakohtaisten toteutustapojen mukaan. Päätös koskee myös 10.-luokan oppilaita.

Välttämättömän lähiopetuksen tarpeet turvataan edelleen. Esimerkiksi erityisen tuen, pidennetyn oppivelvollisuuden ja valmistavan opetuksen oppilaiden lähiopetus sekä muu välttämätön lähiopetus turvataan.

Peruskoulun 7.–10.-luokat siirtyvät kokonaan lähiopetukseen 3.5.2021 alkaen.

Toisen asteen opetus

Lukiot ja ammatilliset oppilaitokset jatkavat vuorottelumallissa 2.5.2021 saakka, jonka jälkeen ne siirtyvät kokonaan lähiopetukseen 3.5.2021 alkaen.

Kaikissa oppilaitoksissa noudatetaan terveysturvallisuussuunnitelmia, joilla lähikontakteja minimoidaan ja oppilaitosten tiloissa liikkumista porrastetaan.

Julkisten ja yksityisen tilojen sulku

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt tiloja suljettavaksi koko Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella tartuntatautilain väliaikaisen pykälän 58 g mukaisesti. Päätös tilojen sulkemisesta koskee laajasti niin julkisen kuin yksityisen sektorin toimijoiden seuraavia tiloja:

• joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat sekä kuntosalit ja muut vastaavat sisäliikuntatilat
• yleiset saunat ja uimahallien, maauimaloiden ja kylpylöiden allastilat sekä niiden välittömässä yhteydessä olevat pukuhuonetilat
• tanssipaikat ja kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin sekä muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat
• huvi- ja teemapuistot, tivolit sekä eläintarhojen sisätilat
• sisäleikkipuistot ja sisäleikkipaikat
• kauppakeskusten yleiset oleskelutilat pois lukien vähittäiskaupan liiketilat ja palvelujen tarjoamiseen käytettävät tilat sekä kulku niihin.

Muuten suljettavaksi määrättyjä tiloja voidaan käyttää vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjattuun harrastustoimintaan sekä lakisääteisten palvelujen toteuttamiseen. Päätös tilojen sulkemisesta ei koske ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.

Rajoitus on voimassa 28.4.2021 saakka. Päätöksen rajoituksen jatkamisesta tekee Etelä-Suomen aluehallintovirasto.

Tosiasiallisen etäisyyden mahdollistaminen julkisissa tiloissa, tartuntatautilain väliaikainen 58 d §

Yksityisillä ja julkisilla toimijoilla on velvollisuus yleisölle avoimien tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitettujen tilojen käytön järjestämisestä siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa. Päätös koskee laajasti niin yksityisiä kuin julkisia asiakastiloja, pois lukien ravintolat. Jollei kontaktien välttäminen ole mahdollista, asiakastila voidaan aluehallintoviraston tai kunnan päätöksellä sulkea kokonaan.

Rajoitus on voimassa 30.4.2021 saakka. Päätöksen rajoituksen jatkamisesta tekee Etelä-Suomen aluehallintovirasto.

Yleisötilaisuuksien järjestäminen

Kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty määräajaksi kuitenkin siten, että korkeintaan kuuden henkilön yleisötilaisuuksien ja kokouksien järjestäminen sallitaan edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön ja THL:n 21.9.2020 antamaa ohjetta. Korkeintaan kuuden hengen tilaisuuksista tulisi järjestää vain ehdottoman välttämättömät, ja näissäkin tulee hyödyntää etäyhteyksiä aina kun se on mahdollista.

Rajoitukset ovat voimassa 30.4.2021 saakka. Päätöksen rajoituksen jatkamisesta tekee Etelä-Suomen aluehallintovirasto.

Yksityistilaisuuksien järjestäminen

Koordinaatioryhmä suosittelee edelleen vahvasti, että lähikontaktit rajoitetaan saman kotitalouden tai pysyvyydeltään siihen rinnastettavien läheisten välille. Muita yksityisiä tapaamisia tai perhekokoontumisia ei suositella järjestettäväksi lainkaan. Hautajaisiin tai muistotilaisuuksiin osallistuminen suositellaan edelleen rajattavaksi vain hyvin suppeaan lähiomaisten joukkoon.

Suositus on voimassa 30.4.2021 saakka.

Julkiset tilat

Kaikki yleisölle avoimet asiakastilat, vuonna 2008 ja sitä myöhemmin syntyneiden lasten ohjatun harrastustoiminnan vuoroja lukuun ottamatta, pysyvät edelleen suljettuina. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kaupunkien kaikkia kulttuuritaloja, museoita ja nuorisotiloja. Työväenopistojen lähiopetus on keskeytetty ja opistoissa on siirrytty etäopetukseen marraskuussa.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä varhaiskasvatukseen, perusopetukseen ja toisen asteen välttämättömään koulutukseen käytettävät tilat pidetään auki. Myös esimerkiksi välttämätön asiointikoneiden käyttö kirjastoissa ja vähävaraisten kasvomaskijakelu jatkuu. Kaupungit ovat määritelleet välttämättömiä palveluita tarjoavat tilat, jotka pidetään rajatusti ja terveysturvallisesti auki. Kirjastot tarjoavat edelleen rajattua palvelua.

Koordinaatioryhmä suosittelee edelleen vahvasti yksityisiä toimijoita rajoittamaan vastaavalla tavalla liikunnan ja vapaa-ajan tilojen käyttöä.

Rajoitukset ja suositukset ovat voimassa 30.4.2021 saakka.

Harrastustoiminta

Kaupunkien hallinnoimissa ulkotiloissa voidaan järjestää ohjattua harrastustoimintaa 20-vuotiaille ja tätä nuoremmille.

Kaupunkien hallinnoimissa sisätiloissa voidaan järjestää ohjattua harrastustoimintaa 20-vuotiaille ja tätä nuoremmille 3.5.2021 alkaen rajoitetusti, jos tartuntatautilain väliaikaisen 58 g §:n mukainen päätös ei ole tuolloin enää voimassa.

Etätyö

Koordinaatioryhmä suosittelee edelleen työnantajia järjestämään etätyötä kaikissa sellaisissa työtehtävissä, joissa se on tilapäisestikin mahdollista. Mikäli etätyö ei ole mahdollista, suositellaan, että työnantaja ohjeistaa kasvomaskin käytön kaikissa työtiloissa, vaikka turvavälien pitäminen olisi mahdollista. Työpaikoilla ruokailuja ja kahvitaukoja tulee porrastaa.

Suositus on voimassa 30.4.2021 saakka.

Kasvomaskin käyttö

Kasvomaskin käyttöä suositellaan kaikille yli 12-vuotiaille kaikissa sisätiloissa kodin ulkopuolella.

Suositus on voimassa toistaiseksi.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä valmistelee paikallista päätöksentekoa

Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit, THL, HUS ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto perustivat pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän 10. syyskuuta 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön alueellista toimintamallia soveltavan ryhmän tavoitteena on vahvistaa yhteistä tilannekuvaa sekä koordinoida ja valmistella alueellisia ja paikallisia toimia.

Ylimmästä johdosta koostuva ryhmä vastaa yhteisen tilannekuvan pohjalta päätöksenteon valmistelusta ja koordinaatiosta. Päätökset tekee jokainen toimija oman toimivaltansa puitteissa. Ryhmä tiivistää pääkaupunkiseudulla koko koronakriisin ajan jatkunutta yhteistyötä. Helsingin kaupungilla on vastuu ryhmän toiminnan organisoinnista.

Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi myös Kauniainen seuraa koordinaatioryhmän linjaamia rajoituksia ja suosituksia.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki: pormestari Jan Vapaavuori / erityisavustaja Laura Åvall, puh. +358 50 361 7511

Espoon kaupunki: kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä / kaupunginjohtajan sihteeri Stina Astala, puh. +358 43 826 5244

Vantaan kaupunki: kaupunginjohtaja Ritva Viljanen / kaupunginjohtajan sihteeri Annamaija Vihervirta, puh. +358 40 527 4565

THL: ylilääkäri Taneli Puumalainen, puh. +358 29 524 6080

Etelä-Suomen aluehallintovirasto: aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen, puh. +358 295 016 564

HUS: johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi / johdon sihteeri Jaana Niinivaara, puh. +358 50 427 2013

Tämä tiedote julkaistaan mahdollisimman pian Hel.fi-sivustolla käännösversiona ruotsiksi ja englanniksi.

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Kaupunginhallitus sai katsauksen Ilmalan hallin tilanteeseen28.3.2024 11:01:11 EET | Tiedote

Helsingin kaupunginhallitus kuuli kokouksessaan 28. maaliskuuta katsauksen Ilmalan hallin tilanteesta. Ilmalan halli on ollut suljettuna vuoden 2022 helmikuun lopusta lähtien, jolloin Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainassa. Tilanne on pitkittyessään monella tapaa haastava. Hallin auki saamisella on tärkeä merkitys kulttuuri- ja liikunta-aloille sekä suurtapahtumille ja muulle elinkeinoelämälle.

Helsingin kumppaneina pohjoismaisten Michelin-ravintoloiden julkistamistilaisuudessa ovat Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo27.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Pohjoismaisten ravintoloiden Michelin-tähdet julkistetaan Helsingissä 27. toukokuuta 2024 MICHELIN Guide Ceremony Nordic Countries -tilaisuudessa. Helsingin kanssa yhtä ravintola-alan tärkeimmistä tapahtumista ovat toteuttamassa Visit Finlandin rinnalla Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye