HSY

Pääkaupunkiseudun kasvihuonekaasupäästöt laskivat yli kymmenen prosenttia vuonna 2020

Jaa
HSY:n päästöseurannan mukaan seudun ilmastopäästöt laskivat viime vuonna erityisesti sen vuoksi, että kivihiilen käyttö väheni huomattavasti. Poikkeusolosuhteet vaikuttivat liikenteen päästöjen vähentymiseen.
Koronapandemian poikkeustilanne vähensi merkittävästi liikennemääriä pääkaupunkiseudulla ja samalla myös liikenteen ilmastopäästöjä. Kuva: HSY / Suvi-Tuuli Kankaanpää
Koronapandemian poikkeustilanne vähensi merkittävästi liikennemääriä pääkaupunkiseudulla ja samalla myös liikenteen ilmastopäästöjä. Kuva: HSY / Suvi-Tuuli Kankaanpää

Ilmastopäästöt vähenivät kaikissa kaupungeissa

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY laskee vuosittain pääkaupunkiseudun ilmastopäästöt. Vuonna 2020 seudun kasvihuonekaasupäästöt olivat yhteensä noin 4,18 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia (CO2-ekv). Päästöt vähenivät vuoteen 2019 verrattuna noin 11 prosenttia.

Prosentuaalisesti seudun kasvihuonekaasupäästöt vähenivät eniten Espoossa ja Kauniaisissa. Espoossa päästöt laskivat edellisvuodesta 16 prosenttia ja Kauniaissa 14 prosenttia. Myös Vantaalla ja Helsingissä päästöt olivat vahvassa laskusuunnassa. Vantaalla ilmastopäästöt vähenivät kymmenen ja Helsingissä yhdeksän prosenttia.

Koronavuosi vähensi liikenteen ilmastopäästöjä

- Vuosi 2020 oli monella tapaa poikkeuksellinen, mutta pääkaupunkiseudun kasvihuonekaasupäästöt vähentyivät myös muiden kuin suoraan koronaan liittyvien tekijöiden vaikutuksesta, toteaa HSY:n ilmastoyksikön päällikkö Susa Eräranta.

Pääkaupunkiseudulla kasvihuonekaasupäästöjä syntyy erityisesti rakennusten lämmityksestä ja liikenteestä. Koronavuoden vaikutus näkyi eniten liikenteen kasvihuonekaasupäästöissä, jotka vähenivät edellisvuodesta noin kymmenen prosenttia. Muiden sektoreiden tapauksessa koronavuoden vaikutusta on vaikeampi tunnistaa muiden tekijöiden joukosta. Alueen energiankulutukseen vaikutti esimerkiksi myös hyvin lämmin säävuosi. Sähkön kulutuksesta aiheutuvat päästöt taas ovat olleet pääkaupunkiseudulla laskusuunnassa jo pidemmän aikaa valtakunnallisen sähkön päästökertoimen pienentymisen myötä.

- Vaikka tieliikenteen päästöjen väheneminen pääkaupunkiseudulla on huomionarvoinen muutos, laskelmien mukaan suurin taustatekijä vuoden 2020 ilmastopäästöille oli kivihiilen käytön voimakas lasku pääkaupunkiseudun kaukolämmön tuotannossa, HSY:n ilmastoasiantuntija Juha Viholainen analysoi.

Kivihiilen osuus seudun kaukolämmön tuotannossa ennätysalhaisella tasolla

Vuonna 2020 pääkaupunkiseudulla hyödynnettiin kivihiiltä kaukolämmön polttoaineena vähemmän kuin kertaakaan viimeisen kahdenkymmen vuoden aikana. Esimerkiksi Vantaalla hiilen käyttö väheni lähes kaksi kolmannesta edellisvuoteen verrattuna. Espoossa hiilen käyttö puolittui, ja Helsingissäkin hiiltä käytettiin noin kolmannes vähemmän vuoteen 2019 verrattuna. Espoon ja Helsingin alueella kivihiiltä korvattiin pääosin maakaasulla ja biopolttoaineilla. Vantaalla väheni sekä hiilen että maakaasun käyttö ja niiden sijaan kaukolämmön tuotannossa hyödynnettiin edellisvuotta enemmän biopolttoaineita ja jätettä. Myös turpeen käyttö lisääntyi Vantaalla hieman, sillä sitä hyödynnettiin biovoimalan tukipolttoaineena.

Uusiutuvien energialähteiden osuus pääkaupunkiseudulla hyödynnettävässä kaukolämmössä nousi kuusi prosenttiyksikköä edellisvuodesta ja oli noin 24 prosenttia vuonna 2020. Uusiutuvien osuus kaukolämmön tuotannossa kasvoi kaikissa kaupungeissa, mutta suhteessa huomattavin muutos tapahtui Espoossa, missä osuus nousi noin 41 prosenttiin. Lisäyksen taustalla oli mm. uuden biopolttoainekattilan käyttöönotto Espoon Kivenlahdessa keväällä 2020.

Vuonna 2020 uusiutuvan energian osuus kasvoi Vantaalla 19 prosentista noin 29 prosenttiin. Helsingin alueella uusiutuvien lähteiden osuus kaukolämmössä oli noin 15 prosenttia, vaikka vuonna 2020 hyödynnetty uusiutuvan energian kokonaismäärä (noin 750 GWh) oli lähes yhtä suuri kuin Espoossa (noin 820 GWh) johtuen muita seudun kaupunkeja selvästi suuremmasta kokonaislämmöntarpeesta.

Pääkaupunkiseudun kasvihuonekaasupäästöt vuonna 2020 (suluissa muutos edellisvuoteen):

  • Helsinki 2,36 milj. tCO2-ekv (-9 %)
  • Espoo 0,90 milj. tCO2-ekv (-16 %)
  • Vantaa 0,88 milj. tCO2-ekv (-10 %)
  • Kauniainen 0,03 milj. tCO2-ekv (-14 %).

Pääkaupunkiseudun kasvihuonekaasupäästöt lasketaan alueella tapahtuvaan kulutukseen perustuen, mutta laskennassa ei huomioida kulutushyödykkeiden, kuten ruuan tai rakennustuotteiden, välillisiä päästöjä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Koronapandemian poikkeustilanne vähensi merkittävästi liikennemääriä pääkaupunkiseudulla ja samalla myös liikenteen ilmastopäästöjä. Kuva: HSY / Suvi-Tuuli Kankaanpää
Koronapandemian poikkeustilanne vähensi merkittävästi liikennemääriä pääkaupunkiseudulla ja samalla myös liikenteen ilmastopäästöjä. Kuva: HSY / Suvi-Tuuli Kankaanpää
Lataa
Pääkaupunkiseudun kasvihuonekaasupäästöt vuosina 1990 ja 2000–2020
Pääkaupunkiseudun kasvihuonekaasupäästöt vuosina 1990 ja 2000–2020
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.                         

HSY – Puhtaasti parempaa arkea

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

Katupölyä on nyt runsaasti ilmassa – terveetkin voivat saada ärsytysoireita9.4.2024 12:15:26 EEST | Tiedote

Katupölykausi on nyt käynnissä, ja ilmanlaatu on monin paikoin välttävä tai huono pääkaupunkiseudulla, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY. THL muistuttaa, että katupölylle altistuminen esimerkiksi työ- tai koulumatkalla tai ulkoillessa aiheuttaa monelle oireita, kuten nuhaa ja silmien kirvelyä. Etenkin pienet lapset, vanhukset ja kroonisia hengityselin- ja sydänsairauksia sairastavat ovat herkkiä hiukkasten aiheuttamille haitoille.

HSY saavutti kuntien energiansäästötavoitteen etuajassa – typpioksiduulipäästö kasvatti kasvihuonekaasupäästöjä22.3.2024 10:52:16 EET | Tiedote

Päästövähennysten toimenpiteet Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) ilmastotyössä ovat edistyneet suunnitelmallisesti. Kuntien energiatehokkuussopimuksen (KETS) yhteydessä asetettu 7,5 % energiansäästötavoite saavutettiin selvästi ennen määräaikaa, vaikka toiminnasta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt kasvoivatkin vuonna 2023 yli kymmenen prosenttia (13 %). Päästökertymä oli yhteensä 109 000 tonnia hiilidioksidisiksi muutettuna. Edellisvuotta suurempi päästö johtui poikkeuksellisten sääolosuhteiden aiheuttamasta typpioksiduulin päästöpiikistä Viikinmäen jätevedenpuhdistamolla.

HSY:n hallituksen päätökset 22.3.202422.3.2024 10:51:35 EET | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hyväksyä vuoden 2023 tilinpäätöksen ja lähettää sen edelleen yhtymäkokouksen käsittelyyn. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat hankesuunnitelmat ja hankinnat: - Espoon Miilukorpi II vesihuollon hankesuunnitelma - Vantaan Muuran vesihuollon hankesuunnitelma - Kartongin keräys- ja kuljetustyöhön Espooseen, Kauniaisiin ja Kirkkonummelle valittiin urakoitsijaksi yhdelle osa-alueelle Remeo Oy, yhdelle osa-alueelle STP Group Oy ja kahdelle osa-alueelle Verdis Oy. Hallitus sai tiedoksi HSY:n kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutuksen vuonna 2023. Hallitus päätti jättää pöydälle asian 6, HSY:n osallistuminen Vantaan ratikan alliansseihin. Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin ehdotusten mukaisesti. Tiedotamme kokouksen jälkeen erillisellä tiedotteella HSY:n kasvihuonekaasupäästöistä ja energiankulutuksesta vuonna 2023. Kokouksen esityslista/pöytäkirja, jossa on lisää edellisistä sekä muut käsitellyt asiat: http

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye