Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Pääkaupunkiseudun kaupungeilta 2,7 miljoonaa kaupunkitutkimukseen

Jaa
Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien johtajat ja Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston rehtorit ovat allekirjoittaneet sopimuksen kaupunkitutkimusyhteistyöstä ja tutkijatohtorin tehtävien rahoittamisesta yliopistoissa vuosina 2018–2023. Kaupunkien rahoitus pääkaupunkiseudun kehitystä tukevalle tutkimukselle on sopimuskaudella yhteensä 2,72 miljoonaa euroa.

Sopimuksen tavoitteena on vahvistaa yliopistojen ja kaupunkien välistä vuorovaikutusta, tukea pääkaupunkiseudulla tehtävän kaupunkitutkimuksen korkeaa laatua ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta sekä lisätä tieteellisen tutkimustiedon käyttöä kaupunkien kehittämisessä. Sopimuksen tarkoituksena on myös mahdollistaa vahvan kaupunkitutkimukseen keskittyvän tutkijayhteisön rakentuminen ja toiminta pääkaupunkiseudulla.

”Menestyvät kaupungit tarvitsevat laadukkaaseen tutkimukseen perustuvaa tietoa. On haasteita ja toisaalta mahdollisuuksia, jotka koskettavat erityisesti suuria kaupunkeja. Niiden ratkomiseen ja hyödyntämiseen tarvitaan tulevaisuudessa järeämmät aseet”, sanoo Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.

Helsingin, Espoon ja Vantaan rahoitus ohjataan Helsingin yliopiston alaisuudessa vuonna 2018 toimintansa aloittavalle Kaupunkitutkimusinstituutille, joka toimii yhteistyössä Aalto-yliopiston monitieteisen Living+-yhteistyöalustan kanssa. Kaupunkien rahoittamat tutkijatohtorit sijoittuvat molempiin yliopistoihin.

Tutkimusteemat suoraan strategiaohjelmista

Helsinki, Espoo ja Vantaa osallistuvat yliopistoille palkattavien tutkijoiden rekrytointiin. Tänä vuonna käynnistettävät tutkimusteemat nostettiin suoraan kaupunkien strategiaohjelmista.

Teemoiksi valittiin koko pääkaupunkiseudun kehittämisen kannalta ajankohtaiset aiheet: eriarvoisuus kaupungeissa, kaupunkialueiden kilpailukyky, hiilineutraali kaupunki ja se, miten digitalisaatio muuttaa kaupunkielämää. Tutkijat työskentelevät osin myös kaupunkien tiloissa jatkuvan vuorovaikutuksen varmistamiseksi. 

Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto osoittavat lisäksi omia resurssejaan kaupunkitutkimusyhteistyöhön joko avaamalla uusia tutkijan tehtäviä tai suuntaamalla nykyisten tehtävien sisältöä yliopistojen ja pääkaupunkiseudun kaupunkien väliseen yhteistyöhön. Yliopistot toteuttavat yhdessä myös monitieteistä kaupunkitutkimuksen ja -suunnittelun maisteriohjelmaa (Urban Studies & Planning), jossa opiskelijat ovat mukana ratkomassa kaupunkeihin liittyviä haasteita.

”Olen erittäin iloinen, että Helsinki, Espoo ja Vantaa haluavat syventää yhteistyötään Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston kanssa panostamalla kaupunkitutkimukseen. Tällainen kaupunkien ja yliopistojen välinen tiivis vuorovaikutus edistää tutkimuksen ja opetuksen lisäksi tutkimustiedon hyödyntämistä kaupunkien toiminnassa”, Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kola toteaa.

Kaupunkeihin liittyvät teemat ovat tärkeitä ja ajankohtaisia niin Suomessa kuin ympäri maailman. Tutkimus auttaa ymmärtämään kehitystä ja luomaan innovatiivisia ratkaisuja kaupunkien haasteisiin. Aalto-yliopisto tuo yhteistyöhön vahvan osaamisensa esimerkiksi arkkitehtuurin, liikennejärjestelmien ja kaupunkisuunnittelun alueilla, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Annina Ala-Outinen, koordinaattori, Helsingin kaupunginkanslia, puh. 09 310 36588
Laura Åvall, pormestari Jan Vapaavuoren erityisavustaja, puh. 050 361 7511
Jari Niemelä, professori, Helsingin yliopisto, puh. 040 740 8539
Annukka Jyrämä, erityisasiantuntija, Aalto-yliopisto, puh. 050 373 2238

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Kaupunginhallitus sai katsauksen Ilmalan hallin tilanteeseen28.3.2024 11:01:11 EET | Tiedote

Helsingin kaupunginhallitus kuuli kokouksessaan 28. maaliskuuta katsauksen Ilmalan hallin tilanteesta. Ilmalan halli on ollut suljettuna vuoden 2022 helmikuun lopusta lähtien, jolloin Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainassa. Tilanne on pitkittyessään monella tapaa haastava. Hallin auki saamisella on tärkeä merkitys kulttuuri- ja liikunta-aloille sekä suurtapahtumille ja muulle elinkeinoelämälle.

Helsingin kumppaneina pohjoismaisten Michelin-ravintoloiden julkistamistilaisuudessa ovat Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo27.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Pohjoismaisten ravintoloiden Michelin-tähdet julkistetaan Helsingissä 27. toukokuuta 2024 MICHELIN Guide Ceremony Nordic Countries -tilaisuudessa. Helsingin kanssa yhtä ravintola-alan tärkeimmistä tapahtumista ovat toteuttamassa Visit Finlandin rinnalla Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye