Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Pääkaupunkiseutu linjasi uusista keinoista koronaepidemian hillitsemiseksi harrastetoiminnassa

Jaa
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä päätti tänään uusista harraste- ja vapaa-ajantoimintaan liittyvistä suosituksista ja toimenpiteistä. Kaikessa harrastustoiminnassa on jo tehty ja on tehtävissä lisää muutoksia, jotka vähentävät viruksen leviämisen riskiä. Tavoitteena on, että lasten ja aikuisten harrastetoiminta voi jatkua mahdollisimman turvallisesti.

Uusia linjauksia on käsitelty myös Suomen suurimpien, eli C21-kaupunkien kesken. Suurimmassa osassa C21-kaupunkeja noudatetaan vastaavanlaisia, omaan epidemiologiseen tilanteeseen sopivia linjauksia. Kaupungit tiedottavat itse tarkemmin omista linjauksistaan ja pyrkivät mahdollisimman yhdenmukaisiin linjauksiin epidemiologinen tilanne huomioon ottaen.

Mikäli epidemian kiihtyminen jatkuu, tai nyt tehdyt ohjeistukset ja linjaukset osoittautuvat riittämättömäksi, ohjeistusta tarkastellaan uudelleen.

Kasvomaskien käyttöä edellytetään kaupunkien sisäliikuntaan käytettävissä tiloissa

Kaupungit edellyttävät maanantaista 2. marraskuuta 2020 alkaen kaikilta 15 vuotta täyttäneiltä kasvomaskin käyttöä hallinnoimissaan sisäliikuntatiloissa. Kasvomaskia tulee käyttää muulloin kuin liikuntasuorituksen aikana. Kasvomaskin käyttöä ei edellytetä henkilöiltä, jotka eivät terveydentilansa vuoksi voi maskia käyttää. Henkilön oma ilmoitus asiasta katsotaan riittäväksi.

Velvoite koskee kaikkea sisäliikuntaa, esimerkiksi koulujen liikuntatilojen seura- ja harrastuskäyttöä. Myös jäähallit ovat sisäliikuntatiloja.

Kasvomaskin käyttöä suositellaan edelleen kaikissa vapaa-ajan tiloissa. Epidemiologisen arvion perusteella katsotaan kuitenkin, että sisäliikuntatiloissa on perusteltua suosituksen sijasta edellyttää kasvomaskin käyttöä.

Julkiset tilat

Kaupunkien toimipisteet pidetään auki. Asiakasmääriä ja turvaetäisyyksien tosiasiallista toteutumista tiloissa seurataan aktiivisesti. Tarvittaessa tilassa olevien määrää tai palvelutoimintaa rajoitetaan henkilöstön toimesta. Mikäli turvaetäisyyksien toteutumista ei voida muulla tavoin tosiasiallisesti varmistaa, asiakasmäärää voidaan rajata normaalia pienemmäksi. Joissakin tiloissa tämä voi jo nyt tarkoittaa asiakasmäärän rajaamista pienemmäksi kuin puoleen normaalista. Julkisia tiloja ovat muiden muassa uimahallit, liikuntahallit, nuorisotilat, kulttuurikeskukset, museot ja kirjastot.

Harrastus- ja ryhmätoiminta

Suuressa osassa harrastus- ja ryhmätoimintaa on jo nyt toteutettu viranomaisten suosituksia tiukempia terveysturvallisuustoimia. Kaupungit eivät luokittele harrastuksia korkean ja matalan riskin lajeiksi. Kaupungit kuitenkin edellyttävät jatkossa jokaiselta toimijalta vielä suunnitelmallisempia muutoksia, jotka parantavat terveysturvallisuutta edelleen.

Harrastustoiminnassa tehtäviä ratkaisuja ovat esimerkiksi:

• Ryhmien sekoittamista vähennetään.
• Halailua, huutamista ja tarpeetonta kokoontumista vältetään.
• Sisääntuloa porrastetaan.
• Saattajien ja huoltajien määrää tiloissa vähennetään.
• Ryhmien kokoa pienennetään.
• Turvaetäisyyksiä kasvatetaan tilajärjestelyillä.
• Harjoituksia ja toimintaa siirretään ulos.
• Osa harrastuksista toteutetaan etänä.
• Harjoitusten sisältöä muutetaan.

Yhdistysten toiminnassa järjestäjä vastaa terveysturvallisuudesta viranomaisohjeiden ja suositusten mukaisesti. Seuroja ja yhdistyksiä kannustetaan tukeutumaan keskusjärjestöjen, lajiliittojen ja Olympiakomitean asiantuntemukseen. Myös kaupungit tarjoavat harrastustoiminnan tarjoajille neuvontaa ja ohjeita hyvistä käytännöistä.

Harrastustoiminta ja vapaa-ajan toiminta muissa kuin kaupunkien hallinnoimissa tiloissa

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä ja kaupungit vetoavat voimakkaasti yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten toimijoiden hallinnoimiin tiloihin ja toimintaan, että ne noudattaisivat samoja toimintatapoja kuin kaupungit viruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Yksityisiin sisäliikuntatiloihin suositellaan asetettavaksi velvoite käyttää kasvomaskia edellä kuvattujen periaatteiden mukaisesti. Kaupunkien vapaa-aikatoimet tarjoavat neuvontaa ja ohjausta linjausten toteuttamiseen.

Kaupunkien kulttuuri- ja vapaa-ajan toiminnasta vastaavat tiedottavat yksityiskohtaisemmin toimintamallien toteuttamisesta käytännössä.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä valmistelee paikallista päätöksentekoa

Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit, THL, HUS ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto perustivat alueellisen koronakoordinaatioryhmän 10. syyskuuta 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön alueellista toimintamallia soveltavan ryhmän tavoitteena on vahvistaa yhteistä tilannekuvaa sekä koordinoida ja valmistella alueellisia ja paikallisia toimia.

Ylimmästä johdosta koostuva ryhmä vastaa yhteisen tilannekuvan pohjalta päätöksenteon valmistelusta ja koordinaatiosta. Päätökset tekee jokainen toimija oman toimivaltansa puitteissa. Ryhmä tiivistää pääkaupunkiseudulla koko koronakriisin ajan jatkunutta yhteistyötä.

Helsingin kaupungilla on vastuu ryhmän toiminnan organisoinnista.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki: pormestari Jan Vapaavuori / erityisavustaja Lotta Backlund, puh. +358 40 531 3076

Espoon kaupunki: kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä / kaupunginjohtajan sihteeri Stina Astala, puh. +358 43 826 5244

Vantaan kaupunki: kaupunginjohtaja Ritva Viljanen / kaupunginjohtajan sihteeri Annamaija Vihervirta, puh. +358 40 527 4565

THL: johtaja Mika Salminen, puh. +358 29 524 8454

Etelä-Suomen aluehallintovirasto: johtaja Kristiina Poikajärvi, puh. +358 29 501 6654

HUS: johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi / johdon sihteeri Jaana Niinivaara, puh. +358 50 427 2013

Tämä tiedote julkaistaan mahdollisimman pian Hel.fi-sivustolla käännösversiona ruotsiksi ja englanniksi.

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Syötävä Helsinki valtaa kaupungin touko-kesäkuussa17.4.2024 09:30:00 EEST | Tiedote

Ensimmäistä kertaa järjestettävät Syötävä Helsinki -ruokaviikot kutsuvat tutustumaan Helsingin monipuoliseen ruoka- ja juomatarjontaan 24.5.–16.6.2024. Paikallisten ravintola-, matkailu- ja tapahtuma-alojen toimijoiden yhteistyöllä on saatu kokoon lähes sadan tapahtuman kattaus, josta löytyy herkullisia maistiaisia niin fine diningin, burgereiden, perinteisten ja etnisten makujen kuin juomakulttuurinkin ystäville.

Feast Helsinki to shine a light on local food scene in May and June17.4.2024 09:30:00 EEST | Press release

This summer, the City of Helsinki is joining operators in the local restaurant, tourism and event sectors to arrange a celebration of the capital’s unique culinary culture. Scheduled for 24 May to 16 June 2024, the Feast Helsinki food festival will showcase the city’s eclectic range of delicious food and beverages. A programme of close to 100 events has been put together offering taste experiences for lovers of fine dining and burgers as well as traditional and ethnic dishes.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye