HUS

Pääkaupunkiseutu siirtyi koronavirusepidemian leviämisvaiheeseen, muu Uusimaa edelleen kiihtymisvaiheessa

Jaa

Uudenmaan alueellisen koordinaatioryhmän kokouksessa todettiin 3.8.2021, että Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen täyttävät koronavirusepidemian leviämisvaiheen kriteerit. Muissa Uudenmaan kunnissa epidemiatilanne on heikentynyt, mutta pääkaupunkiseutua parempi. Ne ovat edelleen kiihtymisvaiheessa.

”Koronavirustartuntojen määrät ovat lisääntyneet koko alueella, mutta pääkaupunkiseudulla tilanne on selkeästi huonompi kuin alueen muissa kunnissa. Tämän vuoksi katsottiin, että koko alue ei ole leviämisvaiheessa. Pääkaupunkiseudun ulkopuolisten kuntien tilannetta tarkastellaan tarvittaessa pikaisesti uudelleen”, kertoo Uudenmaan alueellisen kokouksen puheenjohtajana toiminut vs. johtajaylilääkäri Teppo Heikkilä HUSista

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä on tänään kokouksessaan käsitellyt leviämisvaiheessa käyttöön otettavia rajoituksia ja suosituksia

Uudenmaan alueellisessa koordinaatioryhmässä hyväksyttiin pääkaupunkiseudun suositukset ja rajoitukset koko Uuttamaata koskeviksi lukuun ottamatta tulevia Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksiä. Uudenmaan alueellinen koordinaatioryhmä suosittelee aluehallintovirastolle, että se tiukentaa tartuntatautilain 58 §:ssä tarkoitettua päätöstään (yleisötilaisuuksien järjestäminen) leviämisvaiheen mukaisesti ja tekee 58 d §:ssä (tosiasiallisten etäisyyksien pitäminen julkisissa tiloissa) tarkoitetun päätöksen vain leviämisvaiheeseen siirtyvien pääkaupunkiseudun kuntien osalta.

Ajankohtaiset alueelliset suositukset ja rajoitukset löytyvät internetsivuilta. 

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.

HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme