ELY-keskukset

Päällysteiden ylläpitotyöt 2021 (Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala)

Jaa

Pohjois-Savon ELY-keskuksessa on suunniteltu käytettäväksi vuonna 2021 päällystetyn tieverkon päällysteiden ja tiemerkintöjen ylläpitoon Itä-Suomessa noin 27 miljoona euroa. Käytettävissä oleva rahoitus on noin 10 miljoonaa euroa vähemmän, kuin vuonna 2020.

Huonokuntoisten päällysteiden määrän kehitys ja päällystystöiden pituudet Itä-Suomessa 2014-2021.
Huonokuntoisten päällysteiden määrän kehitys ja päällystystöiden pituudet Itä-Suomessa 2014-2021.

Tämän hetkisen päällystysohjelman mukaan maanteitä päällystetään Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa yhteensä noin 310 kilometrin matkalla. Lopulliseen päällystyspituuteen vaikuttaa kilpailutettavien urakoiden hintataso sekä raaka-aineiden (bitumin ja nestekaasun) hintakehitys.

Päällystetyn tieverkon ylläpitotyöt muodostuvat teiden uudelleenpäällystystöistä, päällysteiden paikkauksista sekä tiemerkintöjen kunnostamisesta. Päällystystöiden yhteydessä tehdään muutamilla kohteilla myös pieniä tierakenteen parantamistoimenpiteitä.

Tänä vuonna Itä-Suomen alueella päällystetyn tieverkon kunto pysyy lähes ennallaan vuoteen 2020 nähden. Vilkkaalla tieverkolla huonokuntoisiksi luokiteltuja päällysteitä on n. 100 km ja vähäliikenteisillä teillä yhteensä n. 1 100 km.

Itä-Suomen alueella on parhaillaan urakkakilpailussa kolme päällystysurakkaa, joihin tarjoukset saadaan huhtikuun alkuun mennessä.

Merkittävimpiä kohteita tulevana kesänä

Pohjois-Savo:

-       Vt 5 Humalajoki-Petonen, 18,0 km (moottoritie pohjoisen suuntaan)
-       Vt 5 Nerkoo-Peltosalmi, 16,3 km
-       Kt 75 Väätäälänkylä-Hankamäki, 11,3 km

Pohjois-Karjala:

-       Vt 6 Mustalampi-Onkamo, 13,3 km
-       Vt 6 Juuka-Vihtasuo, 8,5 km
-       Vt 9 Onkamo-Kemie, 18,1 km

Etelä-Savo:

-       Vt 14 Punkaharju, 5,0 km
-       Kt 71 Kerimäki-Seikanlampi, 10,0 km
-       Kt 72 Vangasjärvi-Isokylä, 14,2 km

Vuoden 2021 alustavat päällystystyökohteet on esitetty alla olevassa kartassa.

Muutokset ja lisäykset ovat vielä mahdollisia kartalla esitettyihin kohteisiin.

Yhteyshenkilöt

Pohjois-Savon ELY-keskus
Ylläpitovastaava Kimmo Tiikkainen,
puh. 0295 026 766, kimmo.tiikkainen(at)ely-keskus.fi

Kuvat

Huonokuntoisten päällysteiden määrän kehitys ja päällystystöiden pituudet Itä-Suomessa 2014-2021.
Huonokuntoisten päällysteiden määrän kehitys ja päällystystöiden pituudet Itä-Suomessa 2014-2021.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Asetus Saimaan kalastusrajoituksista viivästyy – Saimaannorppaa suojelee nyt vastuulliset kalastajat ja osakaskuntien tekemät kalastusrajoitukset16.4.2021 13:31:16 EEST | Tiedote

Asetus Saimaan kalastusrajoituksista on viivästynyt, koska asetuksen valmistelu on kesken valtioneuvostossa. Valtioneuvostossa on keskusteltu kalastusrajoituksista, mutta asetuksen lopullisesta sisällöstä ei ole löytynyt yhteisymmärrystä. Lausunnoilla olleessa asetusluonnoksessa rajoitusaika säilyi ennallaan ja rajoitusalueeseen ehdotettiin 243 neliökilometrin lisäystä. Asetusluonnosta kannatti noin 80 prosenttia lausunnon antajista, siitäkin huolimatta asetuksen käsittely on viivästynyt.

Arbetet på en strategi för vattenförsörjningen i Östra och Södra Finland går framåt (Mellersta Finland, Södra Savolax, Tavastland, Sydöstra Finland, Norra Karelen, Norra Savolax, Nyland)14.4.2021 13:12:55 EEST | Tiedote

I samarbetsområdet Östra och Södra har strategiarbetet fått en fartfylld start. En beskrivning av vattenförsörjningens nuläge och en utvärdering av verksamhetsmiljön har redan färdigställts. Härnäst ska aktörer inom landskapens intressentgrupper inbjudas till samarbetsträffar. Dessa arrangeras på distans i maj.

Itäisen ja Eteläisen Suomen vesihuoltostrategiatyö etenee (Keski-Suomi, Etelä-Savo, Häme, Kaakkois-Suomi, Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo, Uusimaa)14.4.2021 13:12:54 EEST | Tiedote

Itäisen ja Eteläisen yhteistyöalueen strategiatyö on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Vesihuollon nykytilan kuvaus ja toimintaympäristön arviointi ovat valmistuneet. Seuraavaksi maakuntien sidosryhmätoimijat kutsutaan ELY-keskuksen organisoimiin yhteistyötilaisuuksiin, jotka järjestetään etäyhteyksin toukokuussa.

Restaureringar av fågelvattnen i Bredviksfjärden och Kumo älvs delta planeras i samarbete (Egentliga Finland, Satakunta)14.4.2021 10:00:00 EEST | Tiedote

Forststyrelsen och NTM-centralen i Egentliga Finland inleder planeringen av restaureringen av fågelvattnen i Bredviksfjärden och i Kumo älvs delta. Området är ett nationellt värdefullt häcknings- och rastområde för fåglar. Planeringen av restaureringen är en del av livsmiljöprogrammet Helmi, vars mål är att trygga, skydda och förstärka den naturen i Finland och dess mångfald.

Preiviikinlahdella ja Kokemäenjoen suistossa suunnitellaan lintuvesien kunnostuksia yhteistyönä (Varsinais-Suomi, Satakunta)14.4.2021 10:00:00 EEST | Tiedote

Metsähallitus ja Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittavat lintuvesien kunnostamisen suunnittelun Preiviikinlahdella ja Kokemänjoen suistossa. Alue on valtakunnallisesti arvokas lintujen pesimä- ja levähdysalue. Kunnostusten suunnittelu on osa Helmi-elinympäristöohjelmaa, jonka tavoitteena on turvata, suojella ja vahvistaa suomalaista luontoa ja sen monimuotoisuutta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme