Keski-Suomen ELY-keskus

Päällystystyöt aiheuttavat haittaa jalankulkijoille ja pyöräilijöille Jyväskylässä (Keski-Suomi)

Jaa
Jyväskylän seudulla toteutetaan alkusyksyn aikana päällystystöitä useilla eri jalankulku- ja pyöräteillä. Yhteensä Jyväskylässä päällystetään valtion jalankulku- ja pyöräteitä 9,5 km vuoden 2021 aikana. Saarijärventien ja Puuppolan tien jalankulku- ja pyörätiet saatiin päällystettyä jo elokuun alussa.

Liikennejärjestelyjen suhteen kohteiden toteutus on haastavaa, koska korvaavia lyhyitä kiertoteitä ei aina ole läheisyydessä. Työt aloitetaan kuivatuksen ja rakenteen parantamisella, jonka jälkeen tehdään varsinaiset päällystystyöt. Päällystyskohteilla liikkuu paljon raskaita työkoneita ja kuorma-autoja.

Haittaa jalankulkijoille ja pyöräilijöille

Töiden ajaksi liikenne kevyen liikenteen väylille suljetaan ja ohjataan kiertotielle. Jos sopivaa kiertotietä ei ole käytettävissä, pyritään kevyelle liikenteelle järjestämään kulku ajoradalle. Pituudeltaan lyhyissä kohdissa kulku työkohteen ohitse pyritään järjestämään pientareita pitkin.

Rakenteen parantamistöiden jälkeen kevyen liikenteen väylä on murskepintainen. Sitä voi käyttää, mutta mahdollisuuksien mukaan suositellaan kiertotien käyttämistä. Työt toteutetaan niin, että niistä on mahdollisimman vähän haittaa.

Ole varovainen

Päällystyskohteilla liikuttaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota työkoneiden ja kuorma-autojen varomiseen. Kevyen liikenteen väylillä kuorma-autot joutuvat olosuhteista johtuen peruuttamaan pitkiä matkoja.

 

Päällystystöiden aikatauluista tiedotetaan ELY-keskuksen sivuilla. Kiertoteistä kerrotaan kevyen liikenteen väylille asennettavissa tiedotetauluista.

Alustavat aikataulut (9.9.2021)

Kohde

Kuivatuksen parantaminen

Rakenteen parantaminen

Päällystys

9147 Lohikoski- Palokka jk/pp

vk 37

14.9 alkaen

15.9.2021

9149 Lohikoski itä

vk 37

14.9.alkaen

16.9.2021

9150 Lohikoski länsi

vk 37

14.9. alkaen

16.9.2021

9151 Palokanorsi

   

21.9.2021

9152 Saarenmaantie

vk 37

14.9 alkaen

17.9.2021

9155 Tikkakoskentie

31.8 alkaen

14.9. alkaen

20.9.2021

Aikatauluihin voi tulla muutoksia esim. vesisateiden takia.

Päällystystöiden etenemisestä tiedotetaan Keski-Suomen ELY-keskuksen liikennevastuualueen Twitter-tilillä: https://twitter.com/elyliiks

Keski-Suomen ELY-keskuksen päällystyskohteet kartalla:

Maanteillä tehtävistä töistä sekä liikenteen häiriötilanteista on saatavilla maan laajuisesti tietoa Liikennetilanne-palvelusta: https://liikennetilanne.tmfg.fi/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Keski-Suomen ELY-keskus, projektipäällikkö Janne Hölttä p. 0295 023 530

Tietoja julkaisijasta

Keski-Suomen ELY-keskus
Keski-Suomen ELY-keskus
Cygnaeuksenkatu 1, PL 250
40101 Jyväskylä

0295 024 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keski-suomi

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus

Keski-Suomeen odotettavissa selvästi keskimääräistä suurempia tulvia lumisen talven takia – osassa järviä tulvahuippu jo saavutettu17.4.2024 13:32:13 EEST | Tiedote

Aikaisen kevään takia vedenkorkeushuiput osuvat tänä vuonna tavanomaista varhaisempaan ajankohtaan. Tilanteen kehittymistä kannattaa seurata ja käydä tarkastamassa tilanne omalla rantakiinteistöllä. Irtotavarat kannattaa kerätä rannalta suojaan sekä tarkistaa laitureiden ja veneiden kiinnitykset. Myös matalilla rantateillä ajamista on syytä välttää.

Keski-Suomen ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelma on julkaistu – vuonna 2024 tienpitoon on Keski-Suomessa käytössä noin 11 miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän5.4.2024 08:30:00 EEST | Tiedote

Vuonna 2024 tienpitoon on Keski-Suomessa käytössä kaikkiaan 50,2 miljoonaa euroa, mikä on noin 11 miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän. Rahoituksen kasvua vuodelle 2024 selittää päällysteiden korjauksiin eduskunnan myöntämä 250 miljoonan euron lisärahoitus, josta Keski-Suomen ELY-keskuksen osuus on 14,3 miljoonaa euroa. Lisärahoituksella pystytään korjaamaan maanteiden sekä kävely- ja pyöräilyväylien päällysteitä viime vuosia enemmän ja poistamaan osittain korjausvelkaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye