Varsinais-Suomen ELY-keskus

Päällystystyöt jatkuvat Lounais-Suomessa ensi viikolla (vko 20)

Jaa

Päällystystyöt jatkuvat maanteillä 192 Mietoisissa välillä Pyhe-Y-tien liittymä ja 204 Pöytyällä välillä Rannanmäki-Uusikartano. Valtatien 1 ja Turun kehätien eli kantatien 40 liittymässä Kaarinan Kirismäessä päällystetään vielä joitain erkanemiskaistoja. Uusia kohteita ovat kantatie 44 Kankaanpään keskustan kohdalla, maantie 204 Turun Tortinmäen ympäristössä ja maantie 1890 Naantalin Rymättylässä välillä Röölä-Hanka.

Maantien 204 päällystystyöt tehdään yötyönä noin klo 17–06 välisenä aikana. Muiden kohteiden päällystyöt tehdään päivä- ja ilta-aikaan, joten tielläliikkujien on syytä varautua viivästyksiin. Kaksikaistaisilla teillä maantien liikenne pysäytetään kummastakin suunnasta vuorotellen. Paikalla on liikenteenohjaus. Työmaiden kohdalla on alennettu nopeusrajoitusta ja tielläliikkujien on syytä noudattaa varovaisuutta työmaan läheisyydessä ajaessaan. Nopeusrajoitukset palautetaan ennalleen, kun tiemerkinnät on maalattu eli noin viikko päällystystöiden jälkeen. Mahdollinen sade voi sotkea aikataulun, sillä päällystystöitä ei voida tehdä kovalla sateella. Sade voi myös viivästyttää tiemerkintöjen tekemistä, sillä tiemerkintöjä voidaan maalata ainoastaan kuivalla kelillä.

Lisää tietoa teiden päällystämisestä löytyy verkkosivuilta:

Päällystystyöt 2022 Varsinais-Suomessa

Päällystystyöt 2022 Satakunnassa

Viestimme aktiivisesti myös twitterissä @VarsinaisELY.

Lisätietoja: Varsinais-Suomen ELY-keskus, päällysteinsinööri Tero Ahokas, p. 040 503 8843 ja kunnossapitoasiantuntija Veli-Pekka Pelttari, p. 040 705 0902

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Varsinais-Suomen ELY-keskus
Varsinais-Suomen ELY-keskus
Itsenäisyydenaukio 2
20800 Turku

0295 022 500 (vaihde)http://www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus

Joenperän silta korjataan Mynämäellä maantiellä 202118.5.2022 08:30:00 EEST | Tiedote

Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Mynämäellä maantiellä 2021 (Karjalantie) sijaitseva Joenperän sillan korjaustyöt kesäkuun alussa. Korjaustyöt kestävät syyskuun loppuun saakka. Korjaustöiden aikana yleinen liikenne kulkee pääosin nykyisen sillan kautta, mutta sillan kansirakenteen uusimistöiden aikana ajoneuvoliikenne ohjataan kiertotielle n. 3 viikon ajaksi. Ajoneuvoliikenteen katkoaika pyritään kuitenkin pitämään mahdollisimman lyhyenä. Jalankulkijoiden käytössä on koko rakennustöiden ajan kulku työmaan läheisyydessä. Siltapaikalla töistä aiheutuu haittaa liikenteelle. Pahoittelemme työn aiheuttamaa haitta tielläliikkujille.

Rajaojan silta puretaan ja korvataan rummulla Salossa Särkisalontiellä17.5.2022 09:43:34 EEST | Tiedote

Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Salossa Särkisalontiellä (mt 1823) sijaitsevan Rajaojan sillan muutostyöt tällä viikolla. Muutostöiden on tarkoitus valmistua kesäkuun aikana. Ennen vanhan sillan purkutyötä siltapaikalle rakennetaan kiertotie. Kiertotiejärjestelyn ajan liikenne kavennetaan yhdelle kaistalle (kaistan leveys 4 metriä) ja käytössä on liikennevalo-ohjaus. Ajoneuvoliikenteen jonotusajat pyritään kuitenkin pitämään mahdollisimman lyhyenä. Pahoittelemme työn aiheuttamaa haittaa tielläliikkujille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme