Varsinais-Suomen ELY-keskus

Päällystystyöt vähäisiä Lounais-Suomessa ensi viikolla (vko 21)

Jaa
Päällystystyöt jatkuvat maantiellä 204 Lieto-Eura Tortinmäen ympäristössä. Uusia kohteita ovat Salossa Perniön Kosken asematie mt 1011 sekä Liedon Tarvasjoella maantie 2250 välillä Aurantie-Tilkanen. Päällystystöiden arvioidaan valmistuvan Helatorstaiviikon aikana. Päällystystöitä valmistelevia töitä tehdään lisäksi Salon Angelniemessä maantiellä 12091.

Maantien 204 päällystystyöt tehdään yötyönä noin klo 18–06 välisenä aikana. Muiden kohteiden päällystyöt tehdään päivä- ja ilta-aikaan, joten tielläliikkujien on syytä varautua viivästyksiin. Kaksikaistaisilla teillä maantien liikenne pysäytetään kummastakin suunnasta vuorotellen. Paikalla on liikenteenohjaus. Työmaiden kohdalla on alennettu nopeusrajoitusta ja tielläliikkujien on syytä noudattaa varovaisuutta työmaan läheisyydessä ajaessaan. Nopeusrajoitukset palautetaan ennalleen, kun tiemerkinnät on maalattu eli noin viikko päällystystöiden jälkeen. Mahdollinen sade voi sotkea aikataulun, sillä päällystystöitä ei voida tehdä kovalla sateella. Sade voi myös viivästyttää tiemerkintöjen tekemistä, sillä tiemerkintöjä voidaan maalata ainoastaan kuivalla kelillä.

Lisää tietoa teiden päällystämisestä löytyy verkkosivuilta:

Päällystystyöt 2022 Varsinais-Suomessa

Päällystystyöt 2022 Satakunnassa

Viestimme aktiivisesti myös twitterissä @VarsinaisELY.

Lisätietoja: Varsinais-Suomen ELY-keskus, päällysteinsinööri Tero Ahokas, p. 040 503 8843 ja kunnossapitoasiantuntija Veli-Pekka Pelttari, p. 040 705 0902

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Varsinais-Suomen ELY-keskus
Varsinais-Suomen ELY-keskus
Itsenäisyydenaukio 2
20800 Turku

0295 022 500 (vaihde)http://www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus

Rävsundsbron har inspekterats vidare denna vecka1.6.2023 13:20:12 EEST | Tiedote

Rävsundsbron har inspekterats närmare denna vecka utifrån observationerna från förra veckans inspektion. Vid inspektionen observerades inga nya strukturella skador på bron. Samtidigt observerades att sänkningen av hastighetsbegränsningen till 30 km/h har minskat brons rörelser. För närvarande är massor enligt fordonsförordningen tillåtna på bron. Nya specialtransporttillstånd beviljas tills vidare inte för bron, eftersom analysen av brons mätresultat pågår. Fler mätpunkter kommer också att installeras på bron, med hjälp av vilka man strävar efter att noggrannare utreda belastningen på bron och brons rörelser.

Kirjalansalmen siltaa on jatkotarkastettu tällä viikolla1.6.2023 13:19:05 EEST | Tiedote

Kirjalansalmen siltaa on tarkastettu tällä viikolla tarkemmin viime viikon tarkastuksen havaintojen pohjalta. Tarkastuksessa ei havaittu sillassa uusia rakenteellisia vaurioita. Samalla havaittiin, että nopeusrajoituksen alentaminen 30 km:iin/h on vähentänyt sillan liikkeitä. Tällä hetkellä sillalla on sallittu ajoneuvoasetuksen mukaiset massat. Uusia erikoiskuljetuslupia sillalle ei toistaiseksi myönnetä, sillä sillan mittaustulosten analysointi on kesken. Sillalle tullaan myös asentamaan lisää mittauspisteitä, joiden avulla pyritään selvittämään tarkemmin sillalle aiheutuvaa rasitusta ja sillan liikkeitä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme