Insinööriliitto IL ry

Päänavaus ei ole sopimuskierroksen yleinen linja

Jaa
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salon mielestä työnantajajärjestöt luovat väärää mielikuvaa julistamalla Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuus ry:n sopimuskierroksen yleiseksi linjaksi.

– Julkisuus on tarttunut Etelärannan syöttiin hanakasti, ja väärä analyysi on valmis. Pitää muistaa, että teknologiateollisuudessa työskentelevistä henkilöistä vasta yhdellä kolmasosalla on uusi työehtosopimus. Kun näin on, ei meillä voi olla mitään yleistä teollisuuslinjaa, saati vientilinjaa, Salo sanoo.

Hän kyseenalaistaa yleisen linjan tarpeen, vaikka työnantajat pyrkivät kynsin hampain pitämään kiinni palkkakoordinaatiosta.

– Liittokierros on liittokierros. Emme me mitään yleistä linjaa tarvitse, vaan sopimusalakohtaisesti alalle soveltuvat korotukset suhteessa kilpailijamaiden palkkatasoon. Yleisen linjan sijaan tarvitsemme oikeudenmukaisen linjan huomioiden, että Suomessa tuottavuus on vähintään samaa tasoa kuin missä tahansa kilpailijamaassa, Salo sanoo.

Hän muistuttaa Insinööriliiton vuoden 2019 palkkatutkimuksesta, jonka mukaan insinöörikunnan palkat nousivat viime vuonna vähemmän kuin sopimuskorotukset olivat. Myös aiempina vuosina tilanne on ollut vastaavan kaltainen.

– On siis täysin huuhaata kirkkain silmin väittää, että kyllä työnantajat hyvinä aikoina palkitsevat työntekijänsä meriittikorotuksilla. Eivät palkitse, Salo sanoo.

Hänen mukaansa nyt tarvitaan kunnollisia sopimuksia, jotka varmistavat osaajien pysymisen muun muassa viennin kannalta tärkeillä aloilla, kuten teollisuudessa ja suunnittelualalla.

– Sen sijaan, että jauhamme jostain yleisestä linjasta tai kustannuskilpailukykyongelmista, meidän on keskusteltava siitä, miten varmistamme osaajien ja asiantuntijoiden pysymisen yrityksissä, Salo sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


puheenjohtaja Samu Salo 040 184 2290

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Insinööriliitto IL ry
Insinööriliitto IL ry
Ratavartijankatu 2
00520 Helsinki

0201 801 801http://www.ilry.fi

Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 70 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye