Yliopiston Apteekki

Pääsikö kevätaurinko polttamaan ihosi? Näin lievität oireita vahingon sattuessa

Jaa

Lämmittävä auringonpaiste ja kaunis ilma houkuttelevat ulkoilemaan. Keväällä ja alkukesästä aivan jokaisen on tärkeää suojata iho auringolta, koska talven jälkeen iho on erityisen herkkä palamaan auringossa. Asiantuntijamme neuvoo, kuinka auringonpolttamia hoidetaan, jos iho on päässyt palamaan.

– Aurinkosuoja on kesällä välttämätön meille kaikille. Etenkin vaaleaihoisten tulee suojautua hyvin auringolta, sillä heille tulee eniten auringon aiheuttamia iho-ongelmia. Lisäksi jos sinulla on paljon luomia, auringolle herkistävä lääkitys, ruusufinni, huuliherpes, suunympärysihottuma tai akne, ihon varjelemiseen auringolta on syytä kiinnittää erityistä huomiota, proviisori Sanni Ryhänen Yliopiston Apteekista neuvoo.

Auringon välttelystä tai säteiltä suojautumisesta huolimatta iho voi palaa ja joillekin voi puhjeta jopa aurinkoihottuma. Onkin tärkeää erottaa nämä kaksi toisistaan, jotta osaa lievittää oireita oikein.

Auringossa palanut iho on sileä mutta punainen, kuumottava ja arka. Se saattaa sykkiä ja jopa turvota. Oireet ovat pahimmillaan 12–24 tunnin kuluttua palamisesta. Tämän jälkeen oireet yleensä helpottavat. Aurinkoihottuma puolestaan ilmestyy aurinkoon tottumattomalle iholle yleensä vain alkukesällä tai keväällä. Se näyttää hieman nokkosihottumalta ja kutisee.

– Aurinkoihottuman oireita voi lievittää hydrokortisonivoiteella. Kutinaa voi hillitä myös antihistamiineilla. Kosteuttavat ja viilentävät voiteet tai geelit voivat myös lievittää epämukavaa tunnetta. Voimakkaiden tai pitkittyneiden oireiden yhteydessä olisi hyvä kääntyä lääkärin puoleen, Ryhänen neuvoo.

Näin hoidat auringon polttamaa ihoa

1. Viilennä palanut iho heti

Paras viilennystapa on suihkuttaa auringossa palanutta ihoaluetta viileällä vedellä tai hautoa sitä kylmällä, puhtaasta pyyhkeestä tehdyllä kääreellä. Viilennä ihoa vähintään 20 minuuttia. Myös kosmetiikkasarjojen lähdevedet sisältävät ihoa rauhoittavia ja hoitavia aineita. Suihkuttele lähdevettä palaneelle iholle joko sellaisenaan tai kostuta esimerkiksi talouspaperin pala lähdevedellä, jolloin saat rauhoittavan hauteen.

2. After sun tai hydrokortisoni rauhoittaa

Auringossa rasittuneelle iholle tarkoitetut after sun -voiteet kosteuttavat ja rauhoittavat ihoa tehokkaasti. Ne riittävät palauttamaan lievästi punoittavan ihon kuntoon. Vaikeammin palanut iho vaatii hoitavamman tuotteen. Hydrokortisonivoidetta voi käyttää muutaman kerran päivässä, kunnes iho on palautunut terveeksi. Älä käytä hydrokortisonia kuitenkaan yli kahta viikkoa yhtäjaksoisesti tai auringossa oleilun aikana.

3. Suojaa palanut iho vaatteilla

Peitä palanut iho heti vaatteilla, kun huomaat sen punoittavan tai aristavan. Pidä se UV-säteiltä piilossa niin kauan, kunnes se on kokonaan parantunut. Kerran palanut iho palaa tavallista herkemmin uudestaan. Suojaa päänahka, kasvot, korvanlehdet, nenänpää ja niska leveälierisellä aurinkohatulla.

4. Tulehduskipulääkettä ja lääkärin luokse tarvittaessa

Jos iho on kosketusarka tai kipeä, suun kautta otettavat tulehduskipulääkkeet auttavat. Neuvoa kivun lääkitsemiseen kannattaa kysyä apteekista. Käy lääkärissä, jos palanut alue on hyvin laaja, iho on erittäin kipeä, selvästi turvonnut, vesikelloilla tai palamiseen liittyy päänsärkyä, pahoinvointia tai kuumetta. Pienen lapsen palanutta ihoa kannattaa käydä näyttämässä lääkärille tavallista herkemmin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sanni Ryhänen
proviisori, asiakaspalvelupäällikkö
Yliopiston Apteekki
p. 09 5420 4801

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Yliopiston Apteekki
Yliopiston Apteekki
Valimotie 7
00380 HELSINKI

09 542 046http://www.yliopistonapteekki.fi

Yliopiston Apteekki on huolehtinut suomalaisten hyvinvoinnista jo yli kaksi ja puoli vuosisataa. Palvelemme asiakkaita apteekeissa ja verkkoapteekissa ya.fi kaikkialla Suomessa. Tarjoamme myös terveydenhuollon toimijoille laajan valikoiman palveluita aina lääkkeiden valmistuksesta annosjakeluun. Olemme Helsingin yliopiston omistama yritys, jonka tuotto käytetään koulutukseen ja tutkimukseen. Asioidessasi Yliopiston Apteekissa olet mukana huolehtimassa huomisen yhteiskunnasta kanssamme.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Yliopiston Apteekki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme