Päätoimittajat pyytävät oikeusasiamiestä puuttumaan eduskunnan vierailijalistojen tuhoamiseen

Jaa

Päätoimittajien yhdistys ja 29 tiedotusvälinettä ovat tänään kannelleet eduskunnan oikeusasiamiehelle tavasta, jolla eduskunta on toiminut vierailijalistansa julkisuuskiistassa.

- Demokraattisessa yhteiskunnassa avoimuus on tärkeää. Erityisen tärkeää on, että lainsäätäjä itse noudattaa lakeja, sanoo Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtaja, Kauppalehden päätoimittaja Arno Ahosniemi.

- Lisäksi lobbarirekisterin perustaminen olisi tärkeää avoimuuden lisäämiseksi, katsoo Ahosniemi.

Kantelussa ovat yhdistyksen lisäksi mukana Suomen Tietotoimisto, Helsingin Sanomat, Yle, Svenska Yle, MTV:n uutiset, Suomen Kuvalehti, Hufvudstadsbladet, Ilta-Sanomat, Iltalehti, Kauppalehti, Maaseudun Tulevaisuus, Aamulehti, Turun Sanomat, Kaleva, Keskisuomalainen, Savon Sanomat, Etelä-Suomen Sanomat, Karjalainen, Satakunnan Kansa, Lapin Kansa, Keskipohjanmaa, Ilkka, Pohjalainen, Kainuun Sanomat, Etelä-Saimaa, Itä-Savo, Kouvolan Sanomat, Kymen Sanomat ja Länsi-Savo.

Korkein hallinto-oikeus linjasi jo joulukuussa 2016, että eduskunnan vierailijarekisterin ja kulunvalvontapöytäkirjojen merkinnät tulevat julkisiksi tekohetkenään, jollei salassapitosäännöksistä muuta johdu.

Kantelussa pyydetään oikeusasimiestä puuttumaan siihen, että eduskunta on alkanut tuhota tiedot ennen kuin niitä pystytään antamaan. Toimittajat eivät ole saaneet tietoja edes samalta päivältä tai pyytämällä niitä etukäteen. Kantelijat eivät pidä uskottavana, etteivät eduskunnan resurssit mahdollistaisi sitä. He pyytävät siksi oikeusasiamiestä arvioimaan, onko eduskunnan toiminta asiassa ollut hyvän tiedonhallintatavan mukaista.

Lisäksi oikeusasiamiestä pyydetään puuttumaan siihen, että eduskunta on edellyttänyt virkamiehen vastaukseen tyytymättömien toimittajien tekevän asiasta oikaisupyynnön kansliatoimikunnalle, vaikka julkisuuslaissa on säädetty tiedon pyytäjän kannalta yksinkertaisemmasta menettelytavasta.

Yhteyshenkilöt

Arno Ahosniemi
vastaava päätoimittaja, Kauppalehti
Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtaja
gsm 040 588 6834

Minna Holopainen
uutispäätoimittaja, STT
Päätoimittajien yhdistyksen varapuheenjohtaja
gsm 040 568 0897

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Päätoimittajien yhdistys



http://www.paatoimittajat.fi/

Olemme päätoimittajien sekä heidän varamiestensä yhdysside. Jäsenistöön kuuluu päätoimittajia, varapäätoimittajia, pääkirjoitus- ja artikkelitoimittajia ja toimituspäälliköitä sekä vastaavissa tehtävissä toimivia journalisteja.

Edistämme jäsentemme ammatillisia toimintaedellytyksiä heidän tehtävässään, ylläpidämme aktiivisesti yhteyksiä valtiovallan, talous- ja kulttuurielämän sekä ulkovaltojen Suomessa toimiviin edustajiin, järjestämme tilaisuuksia ja seminaareja, sekä annemme lausuntoja ja ajamme muilla tavoilla jäsenkuntamme etuja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.