Polaria Oy

Padel-ohjausta ja näytösottelu uuden kentän avajaisissa Mäntyharjulla

Jaa
Polaria Padel -kentän viralliset avajaiset pidetään lauantaina 15. kesäkuuta klo 9.30 alkaen. Tilaisuus on avoin kaikille, ja luvassa on muun muassa lajiopastusta sekä näytösottelu.
Kuva: Tiia Sucksdorff
Kuva: Tiia Sucksdorff

Polarian toimitusjohtaja Timo Karhula sekä Mäntyharjun kunnanjohtaja Jukka Ollikainen vihkivät Etelä-Savon ensimmäisen padel-kentän sekä Mäntyharjun uuden tenniskentän käyttöön lauantaina 15. kesäkuuta.

– Toivotamme kaikki mäntyharjulaiset, kesäasukkaat, median edustajat sekä muut kiinnostuneet tervetulleiksi avajaisiin. Mikäli padel on lajina vielä tuntematon, avajaisissa pääsee tutustumaan lajin saloihin, Karhula kertoo.

Polaria Padel -kenttä on rakennettu Polarian ja Mäntyharjun kunnan yhteisrahoituksella.

– On todella mukavaa, että yhteistyöllä toteutetun Polaria Padel -kentän ansiosta voimme olla lajin edelläkävijöitä Etelä-Savossa. Lajiahan voi harrastaa ihan omaksi iloksi, mutta mistäpä sitä tietää, vaikka muutaman vuoden päästä mäntyharjulainen padel-pelaaja olisi maailman huipulla, Mäntyharjun Seudun Elinkeinojen Kehitys Oy:n (Mäsek) markkinointipäällikkö Eija Kling hymyilee.

Lauantaina 15. kesäkuuta avataan myös Taideasema Mäntyharju sekä Makasiinin Puoti & Kahvila, jonne Padel-kentän avajaisissa jaetaan myös kahvilippuja niin kauan kuin lippuja riittää.

Pelaamaan pääsee koko kesän

Sekä padelia että tennistä pääsee pelaamaan Mäntyharjulla koko kesän ajan. Kentät ovat kuntalaisten, kesäasukkaiden ja muiden innokkaiden käytössä vuorokauden ympäri. Omia varusteitakaan ei välttämättä tarvita, sillä padel-mailoja voi vuokrata Mäntyharjun kirjastosta.

Padel- ja tenniskentän vuoroja varataan Mäntyharjun Liikuntatoimen päivystysnumerosta. Mikäli kenttiä ei ole varattu ennakkoon, ne ovat maksuttomia ja vapaassa käytössä.Tarkemmat varausohjeet sekä ohjeet varausmaksujen maksuun ovat Mäntyharjun kunnan verkkosivuilla.

Lajina padel on tenniksen ja squashin kaltainen mailapeli, joka sopii kaikenikäisille. Padelin harrastajamäärät ovat Suomessa nousussa ja Mäntyharjua lähin kenttä sijaitsee tällä hetkellä Lahdessa. Uusi kenttä sijaitsee Mäntyharjulla Kyttäläntien ja Kolkkalantien risteyksessä.

Avajaisten ohjelma lauantaina 15.6.

klo 9.30 Lyhyet puheenvuorot: Polarian toimitusjohtaja Timo Karhula, Mäntyharjun kunnanjohtaja Jukka Ollikainen, padel-aktiivi Tiia Sucksdorff

klo 9.45 Nauhan leikkaus

klo 9.50–10.30 Padel-näytösottelu

klo 10.30–11.30 Ohjausta ja kokeilua

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Tiia Sucksdorff
Kuva: Tiia Sucksdorff
Lataa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Polaria Oy
Polaria Oy
Yrittäjäntie 4
52700 MÄNTYHARJU

Vaihde 020 7756340https://polaria.fi

Polaria Oy kehittää, valmistaa ja markkinoi metallisia kylpyhuonekalusteita. Teräksestä valmistetut tuotteet ovat kestäviä ja pitkäikäisiä – sekä lopulta myös kierrätettäviä. Polarian tehdas sijaitsee Mäntyharjulla, Etelä-Savossa ja työllistää yli 50 henkilöä. Polarialla on vuodesta 1997 asti ollut Avainlippu!

Anna Roiskua – Polaria kestää!

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Polaria Oy

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye