EHYT

Päihde- ja rahapelihaittojen ehkäisy huomioidaan hyvin hallitusohjelmassa

Jaa
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry kiittää uutta hallitusta ehkäisevän päihdetyön näkökulman huomioimisesta hallitusohjelmassa. EHYT ry pitää hallituksen toimenpiteitä perusteltuina ja oikeansuuntaisina päihde- ja rahapelihaittojen ehkäisemiseksi.

”Hallituksen päihdehaittojen ehkäisyä koskevat linjaukset ovat erittäin myönteisiä. Nyt on tärkeää varmistaa, että niiden toimeenpanoon määritellään riittävät resurssit”, sanoo EHYT ry:n toiminnanjohtaja Juha Mikkonen.

Antti Rinteen hallitus esittää 3.6.2019 julkaistussa ohjelmassaan seuraavat toimenpiteet:

  • Edistetään hyvinvointitaloutta investoimalla toimiin, joilla tuetaan hyvinvointia ja terveyttä sekä vähennetään eri palvelujen tarvetta.
  • Päätösten hyvinvointi- ja terveysvaikutukset arvioidaan kattavasti. Parannetaan kansansairauksien ehkäisyn ja hoidon vaikuttavuutta.
  • Lisätään matalan kynnyksen elintapaohjausta ja ennaltaehkäiseviätoimia.
  • Vähennetään riippuvuuksia. Päivitetään päihdestrategia ehkäisevän työn edistämiseksi sekä päihdepalvelujen kokonaisuuden yhteensovittamiseksi.
  • Jatketaan määrätietoista työtä tupakoinnin ja alkoholin kokonaiskulutuksenvähentämiseksi.
  • Huumehoidon tehokkuutta parannetaan ja käytön haittoja vähennetään laatimalla poikkihallinnollinen valtioneuvoston periaatepäätös huumausainepolitiikasta.
  • Laaditaan mielenterveysstrategia ja uudistetaan mielenterveys- ja päihdelainsäädäntö.
  • Ehkäistään pelihaittoja osana rahapelipoliittista ohjelmaa.

Lisäksi hallitus aikoo jatkaa tupakka- ja nikotiinituotteiden asteittaisia veronkorotuksia yhteensä 200 miljoonalla eurolla tulevan hallituskauden aikana sekä jatkaa alkoholiveron maltillisia korotuksia 50 miljoonalla eurolla. Alkoholiveron korotuksissa hallitus kertoo seuraavansa matkustajatuonnin muutoksia.

Arpajaislain uudistuksen toisen vaiheen käynnistäminen on EHYT ry:n näkökulmasta tärkeää.

”Myönteistä on, että hallitus osoittaa aitoa halua rahapelihaittojen tehokkaaseen torjuntaan sekä pyrkii pelaamisen ohjaamiseen lailliseen, vastuulliseen ja valvottuun pelitarjontaan”, sanoo EHYT ry:n toiminnanjohtaja Juha Mikkonen.

Hallitus käynnistää myös järjestöille jaettavien avustusten ja valtionapujen käytäntöjen selvittämisen eri hallinnonaloilla. Työssä painotetaan kansalaisjärjestöjen autonomiaa ja toiminnan pitkäjänteisyyttä sekä avoimuutta. EHYT ry toivoo hallitukselta järjestöjen laajaa kuulemista ja osallisuutta uudistushankkeessa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Juha Mikkonen, EHYT ry:n toiminnanjohtaja
juha.mikkonen @ ehyt.fi
puh. 050 527 4780

Tietoja julkaisijasta

EHYT
EHYT
Elimäenkatu 17-19
00510 Helsinki

050 344 7930http://www.ehyt.fi

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on valtakunnallinen ehkäisevän päihde- ja pelihaittatyön asiantuntijajärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EHYT

Nettirahapeleihin saatava yhteiset pelirajoitukset – haittoihin puuttuminen ei voi olla yhtiöiden vapaaehtoisuuden varassa29.2.2024 14:37:18 EET | Tiedote

Suomi on siirtymässä nettirahapelaamisessa lisenssijärjestelmään, minkä vuoksi Suomen markkinoilla toimii pian entistä useampi rahapelejä tarjoava yhtiö. Lisenssin saaneita yhtiöitä tulisi koskea samat lakisääteiset pelirajoitukset ja haittojen ehkäisytoimet, jotta rahapeliongelmat ja -haitat eivät lähde nykyistä jyrkempään kasvuun.

EHYT vaatii kokonaisarviota alkoholipolitiikan muutosten vaikutuksista kansanterveyteen ja -talouteen21.2.2024 08:55:21 EET | Tiedote

Ehkäisevä päihdetyö EHYT on pettynyt tapaan, jossa hallitusohjelmaan kirjattuja alkoholipoliittisia muutoksia käsitellään yksittäisinä toimenpiteinä ilman yhteisvaikutuksien arviointia terveyteen, hyvinvointiin ja kansantalouteen. Ilman kokonaiskuvaa päädytään tilanteeseen, joka lisää alkoholin aiheuttamia haittoja ja on kansalaisten toiveiden vastainen.

Rahapeliuudistuksessa on selvitettävä lapsiin ja nuoriin kohdistuvat vaikutukset30.1.2024 08:22:00 EET | Tiedote

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Pelastakaa Lapset vetoavat, että rahapelijärjestelmän uudistus on valmisteltava huolellisesti ja hyvän lainvalmistelutavan mukaisesti. Lapsia ja nuoria aikuisia (18–24-vuotiaat) on myös uudessa järjestelmässä suojeltava rahapelihaitoilta. Oleellinen osa valmistelua on lapsivaikutusten arviointi, jonka tulokset on otettava huomioon lain sisällössä ja toimeenpanossa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye