EHYT

Päihdeneuvontapalvelu tukee myös päihdeongelmaisen läheisiä

Jaa
Isoäiti juo mökillä aamusta iltaan, veli saapuu sukujuhliin päissään tai puoliso ryhtyy haastamaan riitaa otettuaan pari saunakaljaa. Kesälomalla vietetään aikaa läheisten kanssa, joten sukulaisen tai ystävän ongelmallinen alkoholinkäyttö saattaa vaivata tavallista enemmän. EHYT ry:n ympärivuorokautinen Päihdeneuvontapalvelu tukee päihteitä käyttävien ohella myös läheisiä.

Päihdeneuvontapalveluun tulevista puheluista noin viidesosa tulee päihteitä käyttävien läheisiltä. Soittaja on usein mies tai nainen, joka kertoo puolisonsa ongelmasta ja pyytää hänelle apua.

Tyypillistä on, että läheiset tuntevat itsensä hyvin uupuneiksi ja voimattomiksi. Päihteiden ongelmakäyttö on voinut jatkua jo vuosia ja lisääntynyt koko ajan.

”Puhelimessa voidaan miettiä keinoja auttaa puolisoa, mutta tärkeintä on kysyä, että kuinka sinä itse voit ja miten voisimme edistää sinun hyvinvointiasi tässä kuluttavassa tilanteessa”, sanoo Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n johtava erityisasiantuntija Tuomas Tenkanen

”Moni soittaja sanoo, että häneltä kysytään ensimmäistä kertaa omasta jaksamisesta. Eli keskusteluapu otetaan kiitollisena vastaan”, Tenkanen jatkaa.

”Häpeä näyttelee suurta roolia läheisten puheluissa”

Läheisen elämää raskauttaa usein puolison rankka juominen. Palveluun ottavat yhteyttä myös lastensa huumeiden käytöstä huolestuneet vanhemmat. Iso osa heistä on kannabiksen käytöstä kiinni jääneen nuoren vanhempia. Soittoja tulee myös vanhemmilta, joiden aikuinen lapsi käyttää kannabista kovempia huumeita.

”Häpeä näyttelee suurta roolia läheisten puheluissa, samoin syyllisyys erityisesti vanhemmilla. Vaikka meillä harvoin on tarjota valmista ratkaisua, niin usein jo auttaa, että kerromme päihderiippuvuuden luonteesta ja autamme soittajaa ymmärtämään myös oman tilanteensa ja vaikutusmahdollisuutensa”, Tenkanen sanoo.

EHYT ry:n Päihdeneuvontapalveluun tulevista soitoista suurin osa liittyy alkoholiin, mutta myös huumeiden ja lääkkeiden käyttö puhuttivat. Yksittäisistä huumausaineista nousee esille kannabis.

Päihdeneuvontapalvelu toimii ympäri vuorokauden

Päihdeneuvontapalvelu avautui 1.helmikuuta 2018. Palvelu toimii ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä numerossa 0800 900 45. Palvelu on ilmaista, anonyymiä ja luottamuksellista. Puhelimeen vastaavat päihdetyön ammattilaiset.

Palvelu on tarkoitettu ihmisille, jotka ovat huolestuneet omasta tai läheisensä päihteidenkäytöstä. Se on tarkoitettu myös sosiaali- ja terveysalan ammattilaiselle, joka haluaa toisen ammattilaisen mielipiteen asiakkaansa tilanteeseen. Päihdeneuvontapalvelu palvelee myös yrityksiä tai organisaatioita tilanteissa, joissa päihteet haittaavat työn tekemistä.

www.paihdeneuvonta.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

6.7. saakka EHYT ry:n johtava erityisasiantuntija Tuomas Tenkanen, p 050 441 0449 tai tuomas.tenkanen@ehyt.fi


9.-13.7. EHYT ry:n suunnittelija Timo Glad, p. 040 527 1116 tai timo.glad@ehyt.fi

Tietoja julkaisijasta

EHYT
EHYT
Elimäenkatu 17-19
00510 Helsinki

050 344 7930http://www.ehyt.fi

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on valtakunnallinen ehkäisevän päihde- ja pelihaittatyön asiantuntija- ja kansalaisjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EHYT

Selvitys: Alaikäisten nikotiinipussien käyttö nousi kahdessa vuodessa 23 %11.4.2024 11:28:40 EEST | Tiedote

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n tuoreen selvityksen mukaan nuorten nikotiinipussien ja sähkösavukkeiden käyttö on merkittävästi lisääntynyt viime vuosina, kun taas perinteisten nikotiinituotteiden, kuten tupakan ja nuuskan, käyttö on pysynyt ennallaan. Vuoden 2024 selvityksessä paljastui, että 15–29-vuotiaiden nuorten nikotiinipussien käyttö on kolminkertaistunut, ja sähkösavukkeiden käyttö kasvanut lähes puolella vain kahdessa vuodessa.

Tiedote: Kehysriihessä tulee ottaa haittaverot käyttöön ja panostaa ennaltaehkäisyyn5.4.2024 11:24:36 EEST | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen finanssipolitiikan tavoitteena on vahvistaa julkista taloutta ja kääntää Suomen velkaantumiskehitys. Hallitus on kokoontumassa huhtikuussa 2024 kehysriiheen, jossa määritellään taloudelliset raamit tuleville vuosille. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry katsoo, että hallituksen tulee edistää talouskasvua tukevaa, vastuullista ja ennaltaehkäisevää päihdepolitiikkaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye