EHYT

Päihdeneuvontapalvelusta saa apua öisinkin

Jaa

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry aloitti ympärivuorokautisen päihdeneuvonnan helmikuun alussa. Päihdeneuvontapalvelusta saavat apua ja tukea päihteiden käyttäjät, heidän läheisensä sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset. Neuvontaa saa puhelimitse ja tekstiviestitse.

Päihdeneuvontapalvelu toimii numerossa 0800 900 45 ja on auki ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä. Soittaminen on ilmaista eikä henkilötietoja kysytä.

”Päihdeneuvontaan voi olla yhteydessä, jos on huolissaan omasta tai läheisen tilanteesta tai kaipaa tukea päihteiden käytön lopettamiseen. Asioiden kertominen tai pohtiminen yhdessä on monelle jo askel eteenpäin”, sanoo Päihdeneuvontapalvelusta vastaava Minttu Tavia EHYT ry:stä.

Päihdeneuvontapuhelin tarjoaa apua myös työpaikoille, jos niillä on päihteisiin liittyviä ongelmatilanteita, joiden ratkomiseen tarvitaan apua.

”Tällaista palvelua voivat tarvita esimerkiksi pienet työpaikat, joilla ei ole omaa päihdeohjelmaa”, Tavia sanoo.

Apua saa myös tekstiviestillä

Päihdeneuvontaa saa myös Mobiilivinkki-tekstiviestipalvelusta, joka täydentää puhelinpalvelua ja on tarkoitettu erityisesti huumeidenkäyttäjille. Automaattipalvelun tarkoituksena on vähentää käytön haittoja ja antaa yhteystietoja niin käyttäjille, omaisille kuin ammattilaisillekin. Tekstiviestin voi lähettää ilmaiseksi numeroon 18182, ja vastaus tulee hetken kuluttua. Palvelu on anonyymi ja toimii joka päivä, kellon ympäri.

”Palvelusta löytyy tietoa esimerkiksi huumaus- ja lääkeaineista, pistämisestä ja käyttämisestä, lastensuojelusta, sairauksista sekä sosiaali- ja terveyspalveluista. Hakusanoja on yli 1 600. Esimerkiksi sana kannabis antaa tietoa kannabiksen riskeistä, vieroitusoireista ja yhteisvaikutuksista”, Tavia kuvaa.

Puhuminen pitää pintansa tukimuotona

Päihdeneuvontapalvelu erottuu muiden järjestöjen palveluista siten, että se toimii pääosin puhelimitse ja siihen vastaavat koulutetut sosiaali- tai terveydenhuollon ammattilaiset, jotka vastaavat ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä.

”Joskus on arvioitu puhelinavun menettävän merkitystään, mutta me ajattelemme toisin. Kun asiat ovat monimutkaisia ja elämäntilanne kuormittunut, niin puhe toimii paremmin soittajan ja auttajan välillä kuin kirjoittaminen”, Tavia sanoo.

Päihdeneuvontapalvelua rahoittaa STEA. Helsingin Diakonissalaitos on aiemmin pyörittänyt vastaavan tyyppistä puhelinneuvontaa, jossa EHYT ry on toiminut yhteistyökumppanina.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

 
Minttu Tavia, EHYT ry, p. 050 438 4227 tai 050 452 1039, minttu.tavia@ehyt.fi tai ehyt.fi/paihdeneuvonta

Tietoja julkaisijasta

EHYT
EHYT
Elimäenkatu 27
00510 HELSINKI

ehyt@ehyt.fihttp://www.ehyt.fi

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi. Työ ulottuu lapsista ja nuorista työ- ja eläkeikäisiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EHYT

Uusi verkkosivusto auttaa minimoimaan huumeidenkäytön riskit6.9.2018 08:40Tiedote

Suomessa on avattu Mind Your Trip -verkkosivusto, joka tarjoaa huumeiden käyttäjille tietoa uusista psykoaktiivisista huumausaineista, huumetestausta ja vinkkejä siitä, kuinka minimoida käytön riskit. Sivuston kautta saa helposti yhteyden päihdetyöntekijään, jonka kanssa voi keskustella käytön vähentämisestä tai lopettamisesta. Mind your Trip -sivu ja mobiilisovellus ovat käytössä 13:ssa eri EU-maassa ja se on suunnattu erityisesti nuorille aikuisille.

Selvitys: Puutteellinen tiedonkulku vaikeuttaa päihdepalveluihin pääsyä ”Muutosvaiheessa asiakas voi jopa pudota täysin palvelujen piiristä”31.8.2018 09:23Tiedote

Sosiaali- ja terveyspalveluiden työntekijät eivät välttämättä tiedä paljoakaan päihdepalveluista. EHYT ry:n päihdeasiamiestoiminnan teettämä selvitys antoi viitteitä siitä, että peruspalvelujen toimialat eivät aina ole juurikaan tekemisissä toistensa kanssa, eivätkä yksittäiset työntekijät hahmota palveluiden kokonaisuutta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme