Ensi- ja turvakotien liitto

Päihteitä käyttävien äitien nimetön nettiryhmä on suositumpi kuin koskaan aikaisemmin

Jaa

Kahdesti vuodessa toteutuva nimetön nettiryhmä tavoittaa erityisesti alkoholia runsaasti käyttäviä pienten lasten äitejä. Kevään 2021 ryhmässä äitejä oli enemmän kuin koskaan aiemmin ja syksyn ryhmään on tullut jo useita ilmoittautumisia. Korona-aikana jo aiemmin runsaasti alkoholia käyttävien juominen on lisääntynyt entisestään. Perheiden tulisi saada apua pulmiin mahdollisimman nopeasti ja matalalla kynnyksellä.

Päihteitä käyttävien äitien nettiryhmä on tarkoitettu pienten lasten äideille, joilla on ongelmia päihteiden kanssa. Äidillä saattaa olla ulkoisesti asiat kunnossa; pikkulapsiperheen arki hoituu tai työ sujuu. Silti alkoholia tai muita päihteitä kuluu runsaasti eikä ulospääsyä vaikeuksista tunnu löytyvän. Alkoholin käyttö on entistä tavallisempaa eri tilanteissa, mikä voi vaikeuttaa ongelmallisen käytön huomaamista. Edes läheiset eivät välttämättä tiedä vaikeuksista, vaikka ongelma saattaa olla pitkään jatkunut ja suuri. Korona-aika ja etätyö ovat lisänneet alkoholin käyttöä kotona, ja aiempi riskialtis juominen on voinut muuttua ongelmaksi.

Viime keväänä järjestetyssä ryhmässä äitejä oli enemmän kuin koskaan aiemmin. Nyt näyttää siltä, että syksyn ryhmästä tulee myös hyvin suosittu. Ilmoittautumisaikaa on vielä jäljellä.

− Korona-aika ja kotiin eristäytyminen ovat tehneet sen, että tietoa ja tukea haetaan netistä enemmän kuin koskaan. Uskon, että myös ryhmän antama vertaistuki ja mahdollisuus kohdata muita samassa tilanteessa olevia on nyt jotain sellaista, mihin ihmisillä on tarve. Etäyhteyksistä on tullut luonteva osa monen arkea, mikä on ehkä madaltanut kynnystä osallistua nettiryhmään, sanoo Ensi- ja turvakotien liiton asiantuntija Maria Hohenthal.

Myös mahdollisuus pysyä nimimerkin takana on monelle ratkaiseva tekijä, kun puhutaan asiasta, johon liittyy paljon häpeää. Runsas päihteidenkäyttö koetaan edelleen vaikeaksi aiheeksi puhua, ja äitiyden tuomat rooliodotukset tekevät ongelmista kertomisen vielä haastavammaksi. Odottavan tai pienen lapsen äidin tulisi saada apua mahdollisimman helposti ja nopeasti.

− Kynnys pyytää apua päihdeongelmiin on korkea. Siksi tarvitaan yhä enemmän sellaista apua ja tukea, jonka luo pääseminenvaatii apua tarvitsevalta mahdollisimman vähän. Sellaiset palvelut, jotka eivät vaadi tunnistautumista, löytyvät helposti tai niissä ei vaadita esimerkiksi päihteettömyyttä, tekevät tuen muodosta useammalle sopivan.

Kolme kuukautta kestävä nettiryhmä kokoontuu suljetulla Päihdelinkin alustalla ja siihen voi osallistua nimettömästi. Ryhmä madaltaa kynnystä hakea lisäapua päihdeongelmaan sekä tarjoaa paikan, jossa äiti voi pohtia tilannettaan yhdessä ohjaajien ja muiden samassa tilanteessa olevien kanssa.  

Ryhmää on järjestetty 15 vuoden ajan yhdessä A-klinikkasäätiön Päihdelinkin kanssa. Vuosien aikana kymmenet äidit ovat ryhmän tuella ja rohkaisulla vähentäneet päihteiden käyttöä tai hakeutuneet oman alueensa palveluihin. Ryhmä on maksuton. Syksyn 2021 ryhmään voi ilmoittautua vielä 7.9.2021 saakka osoitteessa
vauvaperhe.fi > Päihteitä käyttävien äitien nettiryhmä
paihdelinkki.fi/aidit

Ensi- ja turvakotien liitto auttaa päihteitä käyttäviä odottavia äitejä ja vauvaperheitä monipuolisesti ympäri Suomea. Apua saa monin tavoin, aina nimettömästä matalan kynnyksen avusta tiiviiseen ympärivuorokautiseen kuntoutukseen. Vauvaperhe ja päihteet - chatistä tavoittaa päihde- ja vauvatyön ammattilaisen nimettömästi arkisin klo 14-18. Valtakunnallinen Pidä kiinni® -hoitojärjestelmä tarjoaa tukea ja kuntoutusta päihteitä käyttäville äideille ja perheille raskaus- ja vauva-aikana eri puolilla Suomea.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Maria Hohenthal
asiantuntija, Ensi- ja turvakotien liitto, Lapsilähtöinen päihdetyö
p. 050 3568 747

Laura Kouri
viestinnän asiantuntija, Ensi- ja turvakotien liitto
p. 040 709 9498

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ensi- ja turvakotien liitto
Ensi- ja turvakotien liitto
Asemamiehenkatu 4 A, 7. krs
00520 HELSINKI

09 4542 440http://www.ensijaturvakotienliitto.fi

Ensi- ja turvakotien liitto - Olemme valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ensi- ja turvakotien liitto

Ruoka-avusta hyviä kokemuksia vauvaperheiltä23.6.2021 16:40:10 EEST | Tiedote

Korona-aika on merkinnyt monelle perheelle taloudellista niukkuutta ja lapselle lämpimän aterian menetystä. Itla, Venner, Ensi- ja turvakotien liitto ja yhteistyökumppanit käynnistivät ”Jokaiselle lapselle lounas” ruoka-apukampanjan keväällä 2020, joka jatkui vuoden 2021 alkuun. Vähävaraisille lapsiperheille jaettiin yli 9 100 ruokalaatikkoa, jotka sisälsivät kasvisruoka-aineet viikoksi resepteineen. Perheiltä saatu palaute oli rohkaisevaa ja toukokuussa käynnistyi hanke, jolla kehitettään vauvaperheiden arkiruokailua terveellisemmäksi ja yhteisiä hetkiä korostavaksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme